Читать книгу Pompeijin viimeiset päivät - Edward Bulwer Lytton Baron Lytton - Страница 8

Sisällysluettelo

Kaksi pompeijilaista hienostelijaa.

»Terve, Diomedes, hauska tavata! Illastatko tänään Glaukuksella?» kysyi vähäläntä nuori mies, jonka avonainen ja naisellisesti laskostettu tunika jo kaukaa ilmaisi hienostelijan ja mairijan.

»Enpä vainkaan, Klodius ystävä, hän ei ole minua kutsunut», vastasi Diomedes, komearakenteinen, keski-ikäinen mies. »Polluks avita, se on paha temppu, sillä sanovat hänen illallisiaan Pompeijin hienoimmiksi.»

»Aivan niin, vaikka niissä ei ole koskaan tarpeeksi viiniä minua varten. Ei virtaa hänen suonissaan vanha kreikkalainen veri, sillä hän väittää viinin tekevän hänet kohmeloiseksi seuraavana aamuna.»

»Tähän säästäväisyyteen lienee muutakin syytä», Diomedes virkkoi kulmiaan rypistäen. »Kaikista oikuistaan ja päähänpistoistaan huolimatta hän ei arveluni mukaan ole niin rikas, kuin tahtoo näyttää olevansa, ja ehkä hänen viinejään rakastetaan enemmän kuin hänen sukkeluuksiaan.»

»Siinä yksi syy lisää hänen kanssaan illastaa, niinkauan kuin hänellä on yksikin sestertio. Ensi vuonna, Diomedes, meidän täytyy hakea uusi Glaukus.»

»Hän on kuulemani mukaan kaiken lisäksi intohimoinen nopanpelaaja.»

»Hän on kaikkiin huvituksiin taipuisa, ja niinkauan kuin hän huvejaan harrastaa järjestelemällä illatsuja, niin kauan mekin olemme ihastuneita häneen.»

»Ha, hahaa, Klodius, sepä nasevasti sanottu. Oletko koskaan maistanut viinikellarini tuotteita?»

»Luullakseni en, kelpo Diomedes.»

»Hyvä, sinun täytyy joskus illastaa luonani. Minulla on varastossani siedettäviä nahkiaisia, ja minä kutsun edili Pansan mukaan.»

»Oh, älä vaivaudu minun tähteni. Persicos odi apparatus. Olen vähään tyytyväinen. Mutta, aika kuluu, olen menossa kylpyyn — entä sinä —?»

»Kvestorin luo — valtioasioita — iltapäivällä Isiksen temppeliin.

Näkemiin!»

»Mikä pöyhkeilevä, suupaltti, halpasukuinen mies», mutisi Klodius itsekseen astellessaan hiljalleen eteenpäin. »Hän luulee juhlillaan ja viinikellarillaan saavansa meidät unohtamaan, että hän on vapautetun orjan poika — ja sen me teemmekin, kun kunnioitamme häntä hänen rahojensa vuoksi. Tällaiset rikkaat plebeijit ovat satoa meille, tuhlariylimyksille.»

Näin itsekseen haastellen Klodius saapui Domitianankadulle, joka vilisi jalankulkijoita ja ajoneuvoja ja johon sisältyi kaikki se iloinen, henkevä, pursuava elämä ja vilske, minkä nykyisin näemme Napolin kaduilla.

Toistensa ohi pyrkivien ajoneuvojen kellot kilisivät hauskasti korvassa, ja Klodius milloin hymyili, viittilöi, milloin tuttavallisesti puheli, kun vain näki oikein loisteliaat ja oikkukuosiset ajoneuvot. Ja eihän kukaan vetelehtijä Pompeijissa todella ollut niin tunnettu kuin hän.

»Mutta kas, Klodius! Miten olet hyvän onnesi jälkeen nukkunut?» kuului miellyttävä, soinnukas miehenääni harvinaisen hienorakenteisista vaunuista. Niiden pronssiseen reunustaan oli taidehikkaasti, rauhalliseen, hienoon kreikkalaiseen tyyliin uurrettu Olympian kisoja esittäviä kuvia. Vaunuja vetävät parihevoset olivat hienointa partilaista rotua; niiden sirot jalat näyttivät halveksivan maakamaraa noustessaan notkeasti ylös, ja ajoneuvojen nuoren isännän takana seisovan ajajan pienimmästäkin nykäyksestä ne pysähtyivät paikalla ikäänkuin äkkiä kiveksi muuttuneina — elottomina, mutta ilmehikkäinä kuin joku Praksiteleen elävimmistä ihmeteoksista. Vaunujen omistaja itse oli tuota hoikkaa, kauniin sopusuhtaista lajia, jonka joukosta Atenan kuvanveistäjät hakivat mallinsa. Hänen kreikkalaisen syntynsä ilmaisivat hänen vaalea, vuolaskiharainen tukkansa ja piirteitten täydellinen sopusuhta. Hänellä ei ollut togaa, joka keisariajalla ei enää ollutkaan ylhäisten roomalaisten tavallisena pukuna ja jota muodinmäärääjät pitivät suorastaan naurettavana; mutta hänen tunikansa säihkyi tyyrolaisen purppuran rikkainta väriloistoa ja sitä kiinnittävät soljet, fibulae, säteilivät smaragdeja. Kaulasta riippuva kultakellukka oli rinnalle kierretty käärmeenpääksi, jonka suusta valahti esiin suuri sinettisormus, mitä taidehikkain ja hienoin mestarituote sekin. Tunikan hihat olivat avoimet ja kämmenenlevyisen kultaompelen reunaamat. Ja miehustalle kierretty arabeskikoristeinen vyö, samaa kudontaa kuin hihansuutkin, sisälsi, kun taskuja ei ollut, kaulaliinan pitimen, rahakukkaron, piirtimen ja vahataulun.

»Glaukus ystäväni», Klodius virkkoi, »onpa mieluista nähdä, kuinka vähän tappiosi ovat ulkoasuusi vaikuttaneet. Sinähän näytät aivan Apollon henkevöimältä, ja kasvosi huokuvat onnenautuutta; kuka tahansa voisi pitää sinua voittajana ja minua hävinneenä.»

»Ja pitäisikö sitten noiden metallipalapahasten voiton tai häviön vaikuttaa mielialaamme, Klodius ystäväni? Venus avita, niinkauan kuin nuorina voimme seppelin kiharamme koristaa ja sitra vielä heläjää kyllästymättömissä korvissamme ja Lydian tai Kloen hymyily saa veren suonissamme väkevänä virtaamaan, niin kauan me haemme nautintoa aurinkoisesta luonnosta ja teemme pian ajasta itsestään nautintojemme rahastonhoitajan. Illastathan tänään luonani, kuten puhe oli?»

»Kukapa unohtaisi Glaukuksen kutsun!»

»Mutta minne olet menossa?»

»Olen matkalla kylpyyn, mutta on vielä tunti jäljellä tavalliseen kylpyaikaan.»

»Hyvä on, lähetän vaunut kotiin ja kävelen kanssasi. No, no, Fylliakseni», hän jatkoi silittäen lähempänä olevaa hevosta, joka hirnahtaen ja korviaan iloisesti taaksepäin luimistaen osotti hyväilyn tuntevansa; »juhlapäivä on tämä sinulle. — Eikö se ole mainio, Klodius?»

»Foibos avita», ylhäinen mairija vastasi — »kuten Glaukuskin.»