Читать книгу Näin puhui Zarathustra - Фридрих Вильгельм Ницше - Страница 22

Pakene, ystäväni, yksinäisyyteesi! Minä näen sinut suurten miesten melun huumaamana ja pienten lävistelemänä vaapsillaan.

Arvokkaasti metsä ja kallio osaavat kanssasi vaieta. Ole jälleen sen puun kaltainen, jota rakastat, tuon leveäoksaisen: hiljaa ja kuunnellen se meren yllä riippuu.

Missä yksinäisyys taukoo, siellä alkaa tori; ja missä tori alkaa, siellä alkaa myös suurten näyttelijäin melu ja myrkyllisten kärpästen surina.

Maailmassa eivät parhaimmat asiat kelpaa vielä mihinkään ilman että joku ne ensin esittää: suuriksi miehiksi kansa kutsuu näitä esittäjiä.

Vähän ymmärtää kansa suurta, se on: luovaa. Mutta kaikkia suurten asiain esittäjiä ja näyttelijöitä se tajuaa.

Uusien arvojen keksijäin ympäri pyörii maailma: näkymättömästi se pyörii. Mutta näyttelijäin ympäri pyörii kansa ja maine: sellainen on "maailman meno."

Henkeä on näyttelijällä, vähän kuitenkin hengen omaatuntoa. Alati hän uskoo siihen, jolla hän vahvimmin saa toiset uskomaan, – uskomaan itseensä!

Huomenna hänellä on uusi usko ja ylihuomenna uudempi. Kerkeät aistit hänellä on, kuten kansalla, ja vaihtelevat säät.

Heittää kumoon – se on hänestä: todistaa. Tehdä hulluksi – se on hänestä: vakuuttaa. Ja veri on hänestä kaikkein paras syy.

Totuutta, joka vain herkkiin korviin hiipii, kutsuu hän valheeksi ja ei-miksikään. Totisesti, hän uskoo vain jumaliin, jotka pitävät suurta melua maailmassa!

Täynnä meluavia ilvehtijöitä on tori – ja kansa kerskuu suurista miehistään: he ovat heille hetken herroja.

Mutta hetki ahdistaa heitä: niin he ahdistavat sinua. Ja sinultakin he tahtovat myöntöä tai kieltoa. Voi, sinä tahdot istuimesi puolesta- ja vastaanolemisen välille asettaa.

Älä ole kateellinen noille ehdottomille ja tungettelevaisille, sinä totuuden rakastaja! Ei totuus tarttunut vielä milloinkaan ehdottoman käsivarteen.

Näiden äkillisten tähden käy takaisin varmuuteesi: ainoastaan torilla käydään kimppuun myöntöä tai kieltoa kysymällä.

Hitaita ovat kaikkien syvien kaivojen elämykset: kauan täytyy heidän odottaa ennenkuin tietävät, mitä heidän syvyyteensä putosi.

Toria ja mainetta pakenee kaikki suuri: kaukana turulta ja maineesta asuivat ammoisista ajoista uusien arvojen keksijät.

Pakene, ystäväni, yksinäisyyteesi: minä näen sinut myrkyllisten kärpästen pistämänä. Pakene sinne, missä raaka, väkevä tuuli puhaltaa!

Pakene yksinäisyyteesi! Sinä elit liian lähellä pieniä ja viheliäisiä. Pakene heidän näkymätöntä kostoaan! Sinua kohtaan he eivät ole mitään muuta kuin kostoa.

Älä kohota enää kättä heitä vastaan! Lukemattomat he ovat, eikä sinun tehtäväsi ole olla kärpäsläpsänä.

Lukemattomat nuo pienet ja viheliäiset ovat; ja monen ylvään rakennuksen veivät pelkät sadepisarat ja rikkaruohot perikatoon.

Sinä et ole mikään kivi, mutta monet pisarat ovat tehneet sinut jo ontoksi. Halkeava sinä olet kerran ja rapeutuva monista pisaroista.

Myrkyllisten kärpästen uuvuttamana minä näen sinut, verille raavittuna näen sinut sadasta kohden; ja sinun ylpeytesi ei tahdo edes suuttua.

Verta tahtoivat he sinusta kaikessa viattomuudessa, verta himoitsevat heidän verettömät sielunsa – ja he pistävät senvuoksi kaikessa viattomuudessa.

Mutta sinä syvä, sinä kärsit liian syvästi pienistäkin haavoista; ja ennenkuin vielä olit parantunut, matoivat jo samat myrkkymatelijat jälleen kätesi yli.

Liian ylpeä sinä olet surmaamaan näitä herkuttelijoita. Mutta ole varuillasi, ettei kohtaloksesi tule kantaa kaikkea niiden myrkyllistä vääryyttä!

Ylistykselläänkin he surisevat ympärilläsi: tungettelevaisuutta on heidän ylistyksensä. He tahtovat ihosi ja veresi läheisyyttä.

He imartelevat sinua kuin jumalaa tai perkelettä; he vinkuvat edessäsi kuten jumalan tai perkeleen edessä. Mitä siitä? Imartelijoita he ovat ja vinkujia, eivätkä sen enempää.

Usein tekeytyvät he myös sinulle rakastettaviksi. Mutta se oli alati pelkurien viisautta. Niin, pelkurit ovat viisaita!

He mietiskelevät sinusta paljon ahtaalla sielullaan, arveluttava sinä olet heille alati. Kaikki, josta paljon mietiskellään, käy arveluttavaksi.

He rankaisevat sinua kaikista hyveistäsi. Perinpohjin he antavat sinulle anteeksi vain – hairahduksesi.

Koska olet lempeä ja mieleltäsi hurskas, niin sinä sanot: "viattomia he ovat pieneen olemassaoloonsa." Mutta heidän ahdas sielunsa ajattelee: "Rikosta on kaikki suuri olemassaolo."

Silloinkin kun olet heille lempeä, tuntevat he, että heitä halveksit; ja he palkitsevat sinulle hyväntyösi tekemällä sinulle salassa pahaa.

Sinun sanaton ylpeytesi on heille aina vastenmielistä; he riemuitsevat, jos sinä kerran olet kyllin vaatimaton ollaksesi turhamainen.

Sen, mistä ihmisessä pääsemme tietoon, sen viritämme hänessä myös tuleen. Niinpä kavahda itseäsi pienistä!

Sinun edessäsi he tuntevat itsensä pieniksi, ja heidän alhaisuutensa kiiluu ja hehkuu sinua vastaan näkymättömässä kostossa.

Etkö huomannut, miten usein he kävivät äänettömiksi, kun astuit heidän joukkoonsa, ja miten heidän voimansa jätti heidät kuin savu sammuvan tulen?

Niin, ystäväni, lähimmäistesi paha omatunto sinä olet: sillä he eivät ole sinun arvoisiasi. Siksi he vihaavat sinua ja imisivät mielellään sinun vertasi.

Sinun lähimmäisesi tulevat aina olemaan myrkyllisiä kärpäsiä; sen, mikä suurta on sinussa, – sen juuri täytyy tehdä heidät myrkyllisemmiksi ja yhä kärpäsmäisemmiksi.

Pakene, ystäväni, yksinäisyyteesi ja sinne, missä raaka, väkevä tuuli puhaltaa! Ei ole sinun tehtäväsi olla kärpäsläpsänä. – Näin puhui Zarathustra.