Читать книгу Näin puhui Zarathustra - Фридрих Вильгельм Ницше - Страница 28

Miksi hiivit niin arkana hämyssä, Zarathustra? Ja mitä pidät niin varovasti kätkössä viittasi alla?

"Onko se aarre, jonka olet saanut lahjaksi? vai lapsi, joka on sinulle syntynyt? Vai käytkö nyt itse varkaitten teillä, sinä pahojen ystävä?" – Totisesti, veljeni! puhui Zarathustra, se on aarre, jonka olen saanut lahjaksi: pieni totuus se on, jota minä kannan.

Mutta se on vallaton kuin pieni lapsi, ja ellen tuki sen suuta, niin se huutaa ylen äänekkäästi.

Kun minä kuljin tänään yksin tietäni auringon laskun aikaan, niin tuli vastaani vanha nainen ja puhui näin sielulleni:

"Paljon on Zarathustra puhunut meille naisillekin, mutta milloinkaan hän ei puhunut meille naisesta."

Ja minä vastasin hänelle: "naisesta tulee puhua ainoastaan miehille."

"Puhu minullekin naisesta, hän sanoi; olen kyllin vanha unhoittamaan sen heti jälleen."

Ja minä noudatin tuon vanhan naisen mieltä ja puhuin näin hänelle:

Naisessa on kaikki arvoitusta, ja kaikella, mitä naisessa on, on yksi ainoa selitys: sen nimi on raskaus.

Mies on naiselle välikappale: päämaali on aina lapsi. Mutta mitä on nainen miehelle?

Kahta tahtoo oikea mies: vaaraa ja leikkiä. Siksi hän tahtoo naista, vaarallisinta leikkikalua.

Mies on kasvatettava sotaan ja nainen soturin virvoitukseksi: kaikki muu on hulluutta.

Liian makeita hedelmiä – niistä ei soturi pidä. Senvuoksi hän pitää naisesta; karvas on suloisinkin nainen.

Paremmin kuin yksikään mies ymmärtää nainen lapsia, mutta mies on lapsellisempi kuin nainen.

Oikeassa miehessä piilee lapsi. Ylös naiset, niinpä löytäkää lapsi miehessä!

Leikkikalu olkoon nainen, puhdas ja hieno, jalokiven kaltainen, sen maailman hyveitten kirkastama, jota ei vielä ole.

Tähden säde loistakoon rakkaudessanne! Toiveenne olkoon: "kunpa synnyttäisin yli-ihmisen!"

Olkoon rakkaudessanne urhoollisuutta! Käykää rakkaudellanne sen kimppuun, mikä teitä peloittaa.

Olkoon rakkaudessanne teidän kunnianne! Vähän ymmärtää nainen muutoin kunniasta. Mutta tämä olkoon teidän kunnianne: rakastaa alati enemmän kuin teitä rakastetaan, eikä milloinkaan olla toisena.

Mies peljätköön naista silloinkuin tämä rakastaa: silloin hän panee kaikki alttiiksi, ja kaikki muu on hänelle arvotonta.

Mies peljätköön naista silloinkuin tämä vihaa: sillä mies on sielunsa pohjasta ainoastaan paha, mutta nainen alhainen.

Ketä nainen vihaa eniten? – Näin puhui rauta magnetille: "minä vihaan sinua eniten, koska sinä vedät, mutta et ole kyllin vahva vetämään luoksesi."

Miehen onni on: minä tahdon. Naisen onni on: hän tahtoo.

"Katso, juuri nyt tuli maailma täydelliseksi!" – näin ajattelee jokainen nainen, kun hän tottelee täydestä rakkaudesta.

Ja totella täytyy naisen ja löytää syvyys pintaansa. Pintaa on naisen mieli, liikkuva ja rauhaton kalvo matalan veden yllä.

Mutta miehen mieli on syvä, sen virta kohisee maanalaisissa kuiluissa: nainen aavistaa hänen voimansa, mutta ei ymmärrä sitä. – Silloin vanha nainen vastasi minulle: "Paljon kaunista on Zarathustra puhunut ja vallankin niille, jotka sellaiseen ovat kyllin nuoria.

"Kummallista on, vähän tuntee Zarathustra naisia, ja kuitenkin hän on oikeassa puhuessaan heistä! Johtuuko se siitä, ettei naisessa ole mikään mahdotonta?

"Ja nyt ota kiitokseksi pieni totuus! Minä toki olen kyllin vanha sanoakseni sen!

"Kääri se ja tuki sen suu: muutoin se huutaa liian äänekkäästi, tuo pieni totuus."

"Anna minulle, nainen, pieni totuutesi!" sanoin minä. Ja näin puhui vanha nainen:

"Sinä menet naisten luo? Älä unhoita ruoskaa!" – Näin puhui Zarathustra.