Читать книгу Näin puhui Zarathustra - Фридрих Вильгельм Ницше - Страница 29
ENSIMÄINEN OSA
Zarathustran puheet
Käärmeenpuremasta
ОглавлениеEräänä päivänä oli Zarathustra nukkunut viikunapuun alle, sillä ilma oli helteinen, ja käsivartensa hän oli laskenut kasvoilleen. Silloin tuli kyykäärme ja puri häntä kaulaan, niin että Zarathustra kirkaisi tuskasta. Kun hän oli ottanut käsivarren kasvoiltaan, loi hän silmänsä käärmeeseen: silloin tämä tunsi Zarathustran silmät, kääntyi kömpelösti ja tahtoi madella pois. "Odotahan, puhui Zarathustra; vielä et ole ottanut vastaan kiitostani! Sinä herätit minut oikeaan aikaan, tieni on vielä pitkä." "Lyhyt on nyt tiesi, sanoi kyykäärme surullisesti; minun myrkkyni surmaa." Zarathustra hymyili. "Milloinka on lohikäärme kuollut kyyn myrkkyyn? – sanoi hän. Mutta ota takaisin myrkkysi! Sinä et ole kyllin rikas lahjoittaaksesi sitä minulle." Silloin käärme lankesi uudelleen hänen kaulaansa ja nuoli hänen haavansa.
Kun Zarathustra kerran kertoi tämän oppilailleen, kysyivät he: "Ja mikä, oi Zarathustra, on kertomuksesi moraali?" Siihen Zarathustra vastasi näin:
Moraalin hävittäjäksi kutsuvat minua hyvät ja vanhurskaat: kertomukseni on epämoraalinen.
Mutta jos teillä on vihollinen, niin älkää palkitko hänelle pahaa hyvällä: sillä se olisi nöyryyttämistä. Vaan näyttäkää, että hän on tehnyt teille jotakin hyvää.
Ja mieluummin suuttukaa vielä kuin nöyryyttäkää! Ja jos teitä sadatellaan, niin minua ei miellytä, että te tahdotte sitten siunata. Mieluummin sadatelkaa hiukan mukaan!
Ja jos teitä kohtaan on tapahtunut suuri vääryys, niin tehkää nopeasti viisi pientä sen lisäksi! Kamalaa on sellaista katsella, jota vääryys yksin painaa.
Oletteko te tätä kuulleet ennen? Jaettu vääryys on puoli oikeutta. Ja sen tulee ottaa vääryys päälleen, joka saattaa sen kantaa!
Inhimillisempää on hiukan kostaa kuin ei lainkaan kostaa. Ja ellei rangaistus ole myöskin oikeus ja kunnia ylitsekäyväiselle, niin minua ei miellytä teidän rangaistuksennekaan.
Ylhäisempää on myöntää olevansa väärässä kuin pidättää itselleen oikeus, varsinkin jos on oikeassa. Siihen tulee olla vain kyllin rikas.
Enkä minä pidä teidän kylmästä oikeudentunnostanne; ja teidän tuomarienne silmästä katsoo alati pyöveli ja hänen kylmä rautansa.
Sanokaa, missä on oikeudentunto, joka on rakkautta näkevin silmin?
Niinpä löytäkää se rakkaus, joka ei ainoastaan kanna kaikkia rangaistuksia, vaan myös kaiken syyn!
Niinpä löytäkää se oikeudentunto, joka vapauttaa kaikki, paitsi sen joka tuomitsee!
Tahdotteko kuulla tämänkin? Sille, joka tahtoo olla perinpohjin oikeamielinen, käy itse valhekin ihmisystävällisyydeksi.
Mutta miten minä tahtoisin olla perinpohjin oikeamielinen! Miten minä voin antaa kullekin omansa! Tämä olkoon kylliksi: minä annan kullekin omani.
Lopuksi, veljeni, kavahtakaa itseänne tekemästä erakoille vääryyttä!
Miten erakko voisi unhoittaa! Miten hän voisi kostaa!
Syvän kaivon kaltainen on erakko. Helppo on sinne viskata kivi; mutta jos se vaipui aina pohjaan saakka, sanokaa, kuka tahtoo jälleen tuoda sen ylös?
Kavahtakaa itseänne erakkoa herjaamasta! Mutta jos sen olette tehneet, no niin, surmatkaa hänet silloin myös! – Näin puhui Zarathustra.