Читать книгу Rakastunut rampa eli Sakris Kukkelman, köyhä polseviikki - Lehtonen Joel - Страница 3

Sisällysluettelo

Tietä pitkin kulkee omituinen olento. Kulkee … tai paremminkin liikkuu. Loikkii nelinkontin… Hän on niin kuin koira tai jänis.

Synkkäin kuusien reunustama tie hukkuu syksyiseen sumuun, niin ettei häntä kauempaa tarkasti erota. Huomaa ainoastaan, että jokin olento se on … olento, joka hyppii kömpelösti. Sen päässä heilahtelee jotain pitkää … ja seljässä keikkuu jokin esine.

Nyt hän on tullut lähemmäksi ja nousee pystyyn maasta… Ikään kuin pyrkien inhimilliseen asentoon. Hän ei enää loiki, vaan kävelee… Tuossa hän tulee, selvenee yhä raskaassa sumussa. Tulee kuin neliskulmainen puulaatikko. Laatikon alla horjuu kaksi hyvin lyhyttä jalkaa, joiden polviin hän kävellessään nojautuu käsillään. Jaloissa on hänellä suuret nauhakengät; pohkeiden ympärille kääritty kapeat, repaleiset säärystimet. Hän ähkii ja huohottaa.

Miehen tukka on tavattoman pitkä, pellavankellertävä. Ellei se nyt olisi pistetty piiloon hänen lippahattunsa alle, lainehtisi se vyötäröille asti. Pari harvasuortuvaista hiustukkua riippuu kuitenkin esillä, sumusta märkinä ja maahan koskemisesta likaisina. Märkyyttä ja vesihelmiä on parroittuneissa poskissakin, joihin partaveitsi ei ole aivan äskettäin koskenut.

Rinta on surkeasti sisään painunut. Päällystakki, tavallisen alustakin kokoinen, roikkuu väljästi. Sekä päällystakin että alustakin kaulukset on napitettu umpeen ja nostettu pystyyn, suojaamaan vilulta olennon kaulaa ja jäykkää niskaa.

Jäykkää niskaa tosiaan!

Vastaantulija ehkä katsahtaa ihmeissään tätä parrakasta tonttua … tätä kääpiötä, joka äsken loikki maata pitkin. Silloin saattaa tonttukin luoda häneen aran ja alakuloisen silmäyksen … jopa viimein, jos häntä kauan töllistellään, iskeä katselijaan vihaisen luimauksen … niin pitkän, että tonttu joutuu hetkiseksi kääntymään taaksepäin. Mutta silloin ei käänny ainoastaan hänen päänsä, vaan koko yläruumis! Hartiat ja olkapäät ovat hyvin koholla; seljässä törröttää suunnaton muhku … kuin mikäkin vaatemytty. Hiustupsujen välistä se pullottaa korkealla … terävänä, pelottavana ja säälittävänä.

Kaulassa, nuorasta tehdyssä silmukassa, riippuu miehellä halkosaha. Se esine se keikkui äsken hänen hartioittensa päällä. Kupeelleen on hän köyttänyt kirveen … lujasti terän alta kiinni.

Kankeana hän kääntyy jälleen ja lähtee jatkamaan taivallustaan.

Hän kulkee tuokion sillä tavoin. Sitten hän pysähtyy. Pyörähtää hitaasti ja vilkaisee taakseen. Toista ihmistä ei enää näy … mutta ehkäpä hän on seisahtunut johonkin tienmutkaan … ehkä tuon ison kuusen taakse … ja tähystelee sieltä rampaa? Kääpiö tirkistelee tuokion. Sitten pujottaa hän kouriinsa märät ja likaiset rukkaset, jotka kädessä hän taannoinkin loikki, ja heittäytyy jälleen käsiensä varaan … alkaa sillä tavoin hypellä.

Vaikka tie onkin syrjäpolku eikä siinä määrin yhtenä ja upottavana savivellinä kuin pian tuleva maantie … Helsingin ympäristön valtatie, jota sadat hevoset ja rattaat joka päivä sotkevat … niin on tälläkin, melkein avaamatonta metsää muistuttavalla taipaleella tarpeeksi likaa. Milloin hiekkaa, milloin multaa ja enimmäkseen savea, joka liukastuttaa ja tarttuu ilkeästi rukkasiin. Vesi ja kura roiskahtaakin vähän väliä kulkijan rinnoille ja kasvoille.

Vaivalloista on moinen taivallus … niin kuin nykyään koko poloisen ramman elämä. Mutta hänen jalkansa ovat niin huonot ja väsyneet, että on helpotus auttaa joskus niiden toimintaa käsillä … sellaisilla paikoilla, missä ei ole vieraita ihmisiä näkemässä. Oman asuinkylänsä pilkkaan hän on tottunut … lasten ja eräiden aikaihmistenkin… Tai ovat enimmät siellä niin tottuneet häneen, etteivät häntä enää ihmettele.

Nyt on raajarikko menossa kyläänsä … pieneen huvilakylään nimeltä Krokelby. Hän on ollut vähän syrjemmällä sieltä, etsimässä työtä yksinäisistä taloista ja huviloista. Parissa paikassa ennätti hän käydä sisällä … mutta ei saanut siellä halonhakkuuta eikä räätälöimistä … puhumattakaan sitten huvilain rakentamisesta ja korjaamisesta. Sillä hän: yhtä ja toista hän osaa.

Rampa uupui matkallaan suunnattomasti … ja koettaa nyt päästä kotiinsa … tyhjin toimin.