Читать книгу Rakastunut rampa eli Sakris Kukkelman, köyhä polseviikki - Lehtonen Joel - Страница 6

Sisällysluettelo

Jaloissa ja kyttyrässä on kipu siinä hiukan asettunut. Ja sikäli kuin se sattuu, suuntautuvat yksinäisen ajatukset jälleen yleisempiin asioihin.

Uunissa tihruaa tuli pienissä risuissa, joita Sakris keräsi aikaisemmin syksyllä metsästä … milloin sairaudeltaan jaksoi. Kunnan metsästä… Niinhän kaikkien varattomien on nyt melkein pakko tehdä. Halot ovat kalliita: sekin sodan tulos … porvarillisen katsomuksen tulos!

Risuja täytyy säästää, lämmittää savupelti puolittain kiinni, ja niinpä suitsee savua kamariin, mustaten uunin otsikkoa ja kokoontuen kattoonkin. Mutta onko Sakris tähän syypää? Kyllä hän tahtoisi olla siisti … ja hän on siisti! Asuntonsa soisi Sakris kauniiksi kuin nukkekaappi!

Mutta puut kallistuvat yhä. Metsien omistajat tahtovat itselleen satakertaisia voittoja. Tietysti. Jopa tuhatkertaisia! Tietysti! Syyttävät rahtikustannuksia ja työpalkkoja. Mutta kohottavat voittonsa sadat kerrat korkeammiksi kuin palkkojen ja rahtien nousu. Minne köyhä väki joutuu, jos sattuu tulemaan kylmä talvi?

Ei, näin ei voi jatkua. Mahtavien täytyy oppia tyytymään pienempiin voittoihin…

Täytyy!

Millä tavalla täytyy? Siitä tuntuu Sakris olevan epätietoinen. Hän huokaisee … ja katselee ajatuksissaan kattoon. Keinutuolinsa on hän kuljettanut uunin eteen … ja istuu nyt siinä jalat allaan, käännettyinä jollakin tavoin suppuun kuin räpylät.

Hanabölen töllissä oli toki halkoja. Puita ei estetty kuljettamasta kartanon metsästä. Mutta nykyään alkavat kai metsätkin olla tyhjät. Metsien omistajat kuljettaneet kaikki ulkomaille.

Hanabölessä tarkeni ainakin sängyssä … ilman housujakin… Tarkeni suuri lapsiparvi: syntyihän näet Sakrista vanhemman veljen ja häntä nuoremman sisaren jälkeen vielä kaksi lasta. Sellaista se on, lapsia tehdään … eikä jakseta niitä hyvin elättää…

Ja naiset sitä tahtovat … järjettömät ja intohimossaan sokeutuvat.

Eikö olisi parempi, jos niitä olisi vähemmän..? Ja vähät vaalittaisiin oikein. Ei unohdettaisi jotakuta sairasta kitumaan töllin nurkassa, kuten Sakris unohdettiin. Ja puutteeseenpa ne nuoremmat sisaruksetkin varmaan kuolivat. Pieninä. Yhden heistä muistaa Sakris aina kuolleena: keltaisena, sinisenä, käpertyneenä … kuin mitäkin lihaa … haudattavaksi tehtyä lihaa.

Mutta papit ja opettajat … porvarit … eivät sallisi neuvoa ihmisille, ettei saisi olla lapsia enempää kuin jaksaa hoitaa. Se on muka pahaa … sosialismia. Ja sosialisteja, jotka sen tietävät, ei suvaita… Sillä yhteiskunta tarvitsee paljon lapsia: sotamiehiä, tykinruokaa…

Köyhyytensä vuoksi oli Sakriksen isä sidottu orjuuteensa kartanossa taikka ahertelemaan kylissä päiväläisenä. Harvoin häntä näkyi kotona. Kumma mies, posket puutteesta huolimatta punersivat..! Ei tietänyt mitään siitä, että maailmassa saattaisi olla parempaakin. Niin tyytyi ja eli. Ja niin kuoli. Oli marraskuu … syksy kuin nytkin … pimeä ja märkä ilta. Johonkin Hanabölen taloon oli kuultu huutoa vainiolta, vuoren juurelta. Oli menty katsomaan, siellä makasi isä … tulossa oikotietä kotiin. Oli kulkiessaan pudonnut kalliolta, ja jalka poikki! Siitä ei enää tointunut… Makasi ensin kuukausia sängyssä. Ei ollut lääkkeitä … ja mitäpä niistä? Lääkärithän ainoastaan myrkyttävät kansaa, saadakseen rahaa rohdoilla, joilla tehdään ihmiset yhä kipeämmiksi. Sen totuuden oli Sakris kuullut siltä mieheltä, joka täällä Krokelbyssä aikoinaan piti esitelmiä ja jolta Sakriskin viimein oppi syömään kasviksia… Niin, isä ei päässyt liikkeelle … ja siihen väsyi muutenkin. Kädet sylissä hän aina istui, pää riipuksissa … kuulematta edes, mitä hänelle juteltiin.

Isään kuului koskeneen se, että Sakriksen vanhin veli siihen aikaan lähti pois kotoa. Teki mieli muualle köyhyydestä. Ja naimisiin hänen tietysti piti alkaa päästä! Jokin tyttö, nainen, houkutteli hänet hylkäämään isänsä. Veli meni Helsinkiin.

Siskokin karkasi sinne sitten palvelukseen … ja lopulta Amerikkaan: hänestä ei ole koskaan mitään kuulunut.

Sillä välin oli Sakris joutunut räätälinoppiin. Isä eli vielä kotona … äidin kanssa. Lieneekö äiti isästä välittänyt yhtään? Sakris kävi kuitenkin tylsyvää isäänsä joskus katsomassa … ja muistaa kerran vieneensä hänelle rahaakin, sen verran mitä sai mestariltaan. Vei juuri vähää ennen isän kuolemaa … ja siitä teostaan on Sakris aina iloinen.

Kun isä kuoli, muutti äiti toiseen kuntaan. Ei käynyt Sakrista katsomassa … eikä Sakriskaan välittänyt hänestä.

Ei silloin. Eikä myöhemminkään. Sakris muistaa äitiään ainoastaan milloin hänen kyttyräänsä ja selkärankaansa oikein särkee ja vaivaiset jalat luopuvat hänen altaan. Silloin hän muistaa … kelvotonta naista, joka teki hänet tällaiseksi.

Ainoa velikään ei tuntunut haluavan tietää Sakriksesta mitään … vaikka kuului olevan Helsingissä hyvissä ansioissa. Tietysti veljen vaimo vaati miestään pysymään Sakriksesta erossa!

Mutta ellei äiti olisi kadonnut vieraihin kuntiin, niin olisi Sakriksen ehkä täytynyt häntä elätellä, antaa hänelle kaikki rahansa, mitä hän maalaisräätälin opissa ansaitsi! Eikä hän olisi siinä tapauksessa ehkä päässyt Hanabölestä sittenkään, kun oli jo melkein valmis kisälli … tuon ilkeän räätälin kynsistä, joka häntä pieksikin. Nyt hän pääsi. Maailma veti sentään häntä puoleensa … lupasi antaa hänen nähdä omin silmin kaikkea sellaista, mistä hän oli oppipoikana itsekseen ja yksinään lukenut. Oli lukenut kaikkea … mitä käsiinsä sai. Työväen lehtiä ja kalentereita … ja muitakin kirjoja. Siihen oli tilaisuutta, vaikka mestari olikin ahnas. Oli aikaa ruokalomilla … ja pyhäisin, kun muut pojat löivät maantiellä kiekkoa … tai alkoivat kulkea naisten aitoissa. Sensijaan Sakris: opiskeli! Piti saada kaikesta selvää.

Nyt hänellä on hyllyllä yhtä ja toista … Krapotkinia … ja viimeksi tuo Nietseske-kirja, jonka hän osti menneenä syksynä Helsingissä … silakkamarkkinain aikaan.

Olisivatpa muutkin ihmiset niinkin oppineita kuin hän..! Silloin voisi maailman varmaan jollakin tavalla järjestää.

Opettaa pitäisi heitä … neuvoa ystävällisesti … ja vetää heidän paheellisuutensa esille! Silloin … maailma…