Читать книгу Rakastunut rampa eli Sakris Kukkelman, köyhä polseviikki - Lehtonen Joel - Страница 7

Sisällysluettelo

Siinäpä on Sakris lämmitellyt itselleen puuroa. Pienoinen hiillos lähettää häneen heikkoa, suloista hohdettaan. Sitten hän aterioi … suoraan emalisesta kattilasta, jonka hän asettaa jalkainsa väliseen kuopperoon, keinutuoliin, sanomalehden päälle … Helsingin työväenlehdistä jyrkemmän: sitä lainailee hän joskus naapureilta, koska hänellä ei ole nykyään rahaa tilata omaa lehteä…

Kahvikupista juo hän vettä vaatimattomien palainsa painimeksi.

Ei hän paljoa tarvitse. Elää kyllä näinkin… Jos hän saisi aina tällaistakin … jos eivät viimeiset ansiorahat, pienellä räätälöimisellä saadut, ihan loppuisi, niin…

Kunpa kaikki ihmiset olisivat ruoka-asioissa yhtä tyytyväisiä kuin hän! Ja muissakin … itsekkäissä asioissa … huolehtiessaan omasta mukavuudestaan. Silloin ei olisi rikkaudentavoittelua… Silloin eivät ne pirut tai pahathenget, jotka viettelevät ihmisen sielua rahalla, saavuttaisi kannatusta … kun ei kukaan tahtoisi kultaa! Ei olisi rahaakaan! Ja kun rahaa ei olisi, niin ei koottaisi kapitaaleja … eivätkä valtakunnat joutuisi sotiin, joihin kapitaalinhimoiset niitä viettelevät…

Tyytyväisyys … sepä sentään jotain olisi!

Olisipa Sakriksella nyt vielä kahvijauhoja, joista voisi keittää itselleen iltakahvin..!

Mutta: pahaa on oikeastaan kahvikin … myrkkyä ruumiille… Niin sanoi se vegetaaritohtori, joka piti täällä niitä esitelmiä. Myöskin kahvista pitäisi päästä! Mutta ihminen on niin huono. Ikään kuin pahahenki hänessä piilee … jossakin syvällä… Jokin sellainen, joka tahtoo kahvia … vaikka kahvi on pahaa… Se piilee kuin perisynti, kuten kristityt sitä nimittäisivät.

Perisynti?

Synti?

Syntiä ei ole mikään … mutta vahingollinen on syntiä!

Sakriksen terveydelle on kahvi kyllä vahingollista.

Ja kuitenkin miettii Sakris nyt, että hänen täytyisi huomenna kavuta ylempiin kerroksiin lainaamaan tuttaviltaan vähäsen kahvia.

Uunin edessä alkaa raukaista. Vaatimaton ravintokin väsyttää kivulloista ja itseään melkein ruuattomuudella kiusannutta miestä.

Onko viimeisten viikkojen paasto häntä auttanut?

Se olisi auttanut … niin Sakris uskoo… Olisi auttanut, jos hän olisi saanut maata vielä jonkin aikaa lisää rauhassa. Mutta sitten täytyi ruveta etsimään työtä.

Kipu ruumiista on sisällä ja uunin ääressä melkein hälventynyt…

Liian varhaista lienee mennä vielä nukkumaankin … vaikkapa ulkona onkin jo pimeä.

Ikävystyen ja ikävöiden katselee Sakris vetisen harmailla silmillään, joiden alla kiertävät tummat vaot, milloin kattoon, milloin seinille … milloin uunin vieressä olevalle makuulavalle … ja tuuheat, punertavat kulmakarvat rypistyvät mietteissään ja tuskastuneina. Vernissalla voidellussa lautakatossa ei ole mitään muuta näkemistä kuin hämähäkin verkkoja nurkkauksissa. Eikä niissä verkoissa pörise nyt edes kärpästä… Kylmyys lopetti taistelun mustan hämähäkin ja kärpäsen välillä … taistelun, jossa iso ja väkevä syö huonompansa … imee sen verta. Kummallista! Eikö Luontokaan, joka on niin kaunis … kesällä, auringonpaisteessa … eikö Luontokaan ole viaton? Uskovaiset sanovat, että ihmisen synti on luonnon turmellut… Pappien uskottelua! He saarnaavat synnistä … väittävät synniksi sitä, että köyhä ehkä rupeaa pyytämään itselleen sellaista, mitä rikkaammilla on … ja papeilla itsellään varsinkin. Köyhät uskovat … ja silloin saavat papit ja rikkaat pitää rikkautensa ja mukavuutensa… Papit tukevat kapitaalia … ja kapitaali tekee sotia. Risti kädessä kulkevat papit armeijain riveissä … yllyttämässä kansaa tappoon … riistämään toiselta kansalta rahaa oman kansansa rikkaiden kukkaroon. Se ei ole muka syntiä… Papitko … ja lukemattomat heidänlaisensa ihmiset … lienevät pilanneet Luonnonkin … niin että hämähäkki imee kärpästä? Siitä pitäisi saada selvyys!

Mitähän Nietseske-kirja tästä sanoisi?

Pitäisi … lukea se kirja viimein kokonaan. Sen tekijän nimi on Sara Husta… Naiselliselta ja naurettavalta tuntuva nimi … niin naurettavalta, ettei Sakris ole sitä maininnut tutuilleenkaan, vaikka onkin itse kirjaa heille kiittänyt ja kehottanut heitä sitä lukemaan. Sara Husta? Hm! Mutta ainakaan kristillinen ei se teos ole… Sakris ei tunne minkäänlaista kristillisyyden tarvetta. Ei ole ollut kristitty siitä saakka, kun hän alkoi lukea noita räätälimestarinsa lehtiä, joista näki, minkämoiseksi Kristuksen oppi on tehty. Mutta mistä puhuu Sara Husta, joka on varmasti mies, koskapa hän moittii naisia? Mies, vaikka paneekin puheensa naisen suuhun … kai pilkallaan: ivan allekin voi kätkeä kitkeriä ja ankaria totuuksia.

Niin, mistä puhuu Sara Husta?

Vakavista asioista… Kaikenlaisesta…

Hartaasti oli Sakris käynyt kiinni tähän isoon kirjaan … koska lehdissä oli kehuttu sen epäkristillisyyttä. Sakris osti sen … ja leikkasi vaaleiden kansien suojaksi lisäkannet sanomalehdestä. Nyt ne kansipaperit ovat aivan kellastuneet ja kuluneetkin.

Mutta ehkäpä eivät Sakriksen silmät ole enää yhtä terävät kuin nuorempana, vai mistä se johtunee: aina, kun hän ottaa Nietseske-kirjan tutkiakseen ja etsii siitä totuuksia, on hänen melkoisen vaikeaa seurata noita syvämielisiä ajatuksia … silmät vain tahtovat mennä umpeen… Mutta jotakin hän on siitä jo oppinutkin… Sakriksen mielestä se olisi ei ainoastaan luettava, vaan osattava ulkoa, kannesta kanteen … niin kuin katkismus, jota äiti pakotti hänet pienenä lukemaan: lapsen aivoille vielä vaikeampaa kuin tämä kirja aikuiselle. Jos ei räätälimestarilla olisi ollut työväen lehtiä, niin tuskin olisi Sakris koskaan oppinut oikein lukemaan … niin hän luulee.

Tuolla on Sara Hustan Nietseske-kirja, pienellä hyllyllä makuulavan päässä … kalenterien, unikirjan ja hänen muiden kirjojensa joukossa. Sakris: hän rakastaa kirjoja … kuten työväki yleensä … ja halveksii talonpoikia, jotka eivät seuraa tällaisia vakavia asioita. Kuinkahan monella tilallisella siellä Hanabölessä on muita kirjoja kuin hartauskirjat? Sellaisia pöhköjä ovat maanjussit … peltojaan vain ajattelevat, ja suurista asioista pysyvät tietämättöminä ja takapajulla kuin pässit!

Rupeaisikohan tässä lukemaan Nietseskeä … vai soittamaan?

Kirjahyllyllä on myöskin Sakriksen harmonikka. Sen helat houkuttelevat… Ja sen kureiden nurkat ovat kaunistetut punaisella sahviaanilla… Suuri, kaksirivinen harmonikka…

Rupeaisi soittelemaan: vetäytyisi sänkyyn, peitoksi sovitetun säkin ja päällystakin alle, jossa pakotus seljästä ja sääristä asettuu. Siinä kyljellään vetelisi alakuloisia tunnelmia… Ja miettisi itsekseen.

Vai ajelisiko illan kuluksi partansa? Se on jälleen kovin törkeällä sängellä… Ja kampaisi hiukan tukkaansa … jo valmiiksi huomiselle työnhakumatkalle … niin että hän näyttäisi siistiltä. Näyttäisi komealta!

Kukkelman rupeaakin ajamaan partaansa. Huolellisesti ja tarkoin hän sen tekee. Siisti tuleekin … ylähuuli ja leuka ihan puhtaaksi. Siinä menee aikaa, vettä kuumentaessa, veistä teroittaessa, leukaa sutiessa.

Sitten hän kampailee tukkansakin, hartioille asti ulottuvan tukkansa, tuon pienen kuvastimen edessä, joka riippuu Romeon ja Julian kuvan alla. Ihastuneesti katselee hän itseään. Ja ajattelee siinä:

Olisipa tässä … toverina … nainen. Hilsu… Tai vaikkapa vaimo..!

Mutta naiset nyt ovat kaikki sellaisia … sen hän on kokenut!

Kun hän löytäisi yhden ainoankin oikean naisen! Kunnollisen … ja siistin… Ja nuoren!

Kesken kampaamistaan katselee Sakris tauluaan … siniseen leninkiin puettua Juliaa. Ja punaiseen samettiin puettua Romeota… Julia kuultaa suloisena lamppupaperin varjosta…

Sellainen nainen jos Sakriksella olisi..! Nuori ja hento … vetreä…

Vieno kuin ruusunkukka! Viaton ja koskematon.

Muista on hän saanut tarpeekseen.

On hänellä naisia ollut! Kukaan ei arvaa, kuinka paljon hänellä oikeastaan niitä onkaan ollut. Semmoinen hän on: veitikka!

Häneen rakastuvat aivan kaikki naiset … jos hän tahtoo! Tahto: sitä vaatii ihmiseltä Sara Hustankin kirja. Yli tavallisen ihmisen tahdon kulkevaa tahtoa!

Jotkut nauravat, harmissaan, kun hän puhuu entisistä rakkausseikkailuistaan. He eivät tiedä, mikä Sakris sellaisissa saattaa olla..! Voimakas hän on, hirmuinen ja suloinen… Suloinen: sillä hän antaa toiselle sydämensä … ja antaa kaikki … jokaisen penninsä! Asia on hänelle syvä ja vakava; siksi hän lumoaa.

Naiset ovat rakastuneet häneen … eräät karanneet hänen kimppuunsa kuin pedot … vieneet häneltä sielun ja ruumiin.

Pelkkiä ämmiä eivät hänen hilsunsa suinkaan ole olleet … kuten kivimies Bergman, täällä vinnitötterössä asuva, kerran väitti. On hänellä ollut nuoria ja kauniitakin. Kaikki tytöt hänet ottaisivat … jos hän huolisi … kaikista.

Mitä tulee siihen saunaemäntään, kurttuiseen ja likaiseenkin, joka hänet vietteli, räätälinsällin… Sekin ämmä! Sakris oli kaivannut naista, puhdasta ja uskollista… Kaivannut vakavasti … koskapa hän ei siellä Hanabölessä tahtonut kävellä öillä aitoissa niin kuin toiset pojat … raakamaiset… No niin, mitä siihen saunaemäntään tulee … rumaan … niin Sakrista ei hän sentään saanut aivan ryöstetyksi … vaikkapa tahtoikin häntä välttämättä kanssaan naimisiin. Tahtoi, Sakriksen sulouden ja hänen rahojensa tähden. Rahaa ne entisetkin ovat halunneet … jossakin määrin kaikki. Jospa hän löytäisi kerran sellaisen, jolle raha ei kelpaisi ollenkaan! Joka pitäisi hänestä itsestään … ei hänen tukkansa vuoksi eikä hänen silmiensä … eikä yhtään rahan vuoksi, vaan ennen kaikkea hänen sielunsa tähden! Sellaisen, joka uhraisi hänelle aivan kaikkensa! Sille hänkin … uhraisi.

Saunaämmän lumoista hän pääsi pian, kun huomasi, että nainen tyrkytteli muillekin rakkauttaan. Oli jo saanut osansa Sakriksesta: niin vähäinen hänelle riitti … ei tahtonut sielua … eikä paljon muuta kuin rahaa. Se olikin Sakriksen viimeinen erehdys sitä lajia. Ja siinä hän oli ainoastaan oppinut, kuinka naisia on käsiteltävä. Turhaanpa hän ei ollut uhrannut ämmälle itseään … ja antanut hänen sivellä kaunista tukkaansa.

Se tukka sitten!

Mistä hän oli tällaisen tukkakuosin saanut?

Sehän oli juuri sillä puhujalla ja vegetaarilla, joka piti Krokelbyssä esitelmiä … ja paransi sairaita ihmeen avulla. Ihmeen, totisesti: kuhnimisella ja paastoamisella. Huokeaa on siten parantua … eivätkä lääkkeet maksa juuri mitään… Kaunis ja jumalallinen mies se oli; salaperäiset hänen taitonsa. Miksi hänellä oli pitkä tukka … niin kuin Simsonilla aikoinaan? Simsonin tukassa piili salainen voima … niin suuri, että hän kaatoi kokonaiset kirkot. Tuolla punertavalla ja terveellä tiedemiehellä oli sellainen Simsonin tukka.

Hänet nähtyään Sakris Kukkelman alkoi kasvattaa itselleen pitkää tukkaa, koska saunaemäntä sanoi, että se tekisi hänen selkänsä vammankin melkein näkymättömäksi… Ja niin sanoivat ne tytötkin, jotka myöhemmin hänen tukkaansa ihailivat.

Mutta jospa he eivät riippuisi ainoastaan hänen tukassaan! Jospa he riippuisivat kiinni hänen sanoissaankin … ottaisivat oppia häneltä … eivätkä ainoastaan töllistellen ihailisi hänen tukkaansa! Silloin tulisi tyttöjen kanssa seurustelusta muutakin kuin pelkkää hauskuutta… Kuka tiesi, vaikkapa avioliitto. Kyllä Sakris heilistään tai vaimostaan pitäisi huolen … jos saisi oikean tytön.

Tytöt tulivat hänen luokseen… Tai tulevat vieläkin… Rientävät parvessa, katselevat häntä ihailevin silmin, ja nauttivat kahvista, jota hän heille keittää … tai keitti. Ja nauttivat hänen soitostaan ja laulustaan: hän näet osaa tavattoman joukon kuplettilauluja. Niitä hän oppi aikoinaan täällä Työväenyhdistyksen talolla… Ja harmonikkaa hän soittaa paremmin kuin kukaan muu: harva saisi siitä lähtemään niin pehmeitä ja sulavia ääniä kuin hän … ehkä ainoastaan venäläiset sotamiehet, jotka nykyään on ajettu Suomesta pois. Nuo iloiset ja hyväsydämiset sirkkuset, heillä ei ollut oikeastaan muuta vikaa kuin että olivat sotamiehinä pilatut kasarmeissa: veivät mielellään naisia ja tyttöjä. Sakrikselta eivät vieneet enää … sitten kun parhaimmat tytöt tutustuivat häneen. Niille tarjosi hän kahvia … vehnäsen kanssa … ja tarjosi appelsiineja. Siihen aikaan sai vielä ostaa appelsiineja.

Mutta lopultakaan: hän ei välitä tytöistä. Eikä mistä hyvänsä naisista. Miksi ei? Milloin olisi tullut vakava aika puhua jonkun kanssa heistä, minkämoisen avioliiton pitäisi olla … omantunnonavioliittoa ja sellaista … niin eivät naiset tietysti ymmärtäneet. Nauroivat … pärskyivät. Jättivät kaiken sikseen … juuri kaikkein parhainta lähestyttäessä. Yksi erehtyi menemään sotamiehen kanssa. Tietysti sellaiset miehet, joilla on kiiltävät napit ja koreat olkalaput ja jotka osaavat murhata … tietysti he ovat mieleisiä naisista! Nainen on verenhimoinen. Ja ahnas pintakorealle … kuin harakka.

Sotamiehen kanssa oli Sakriksen tytöistä mennyt yksi … vaikka oli oikeastaan ihastunut Sakrikseen, hänen sanoihinsa, soittoonsa ja lauluunsa.

Muut tytöistä … millaisia he olivat? Toiset kaksi, joille rampa oli lainannut rahaakin, kastelivat lähtiessään hänen kukkiaan suolavedellä, niin että ne kuolivat. Piruko naisia joskus näin riivaa? Ainoastaan kupletteja ja soittoa he tahtovat … sitten hätääntyvät … lentävät matkaansa, eivät malta odottaa. Siksi he hylkäävät rakkautensa.

Oman rakkautensa: sillä näkeehän Sakris jokaisen tytön ja naisen silmistä, että niissä palaa häntä kohtaan rakkauden tuli.

No, kaksi tyttöä Sakriksella kyllä oli ihan ominaan. Tupakkatehtaan tyttöjä Helsingistä. Mutta toiseen heistä Sakris lopulta kyllästyi: se tuli tuhlaavaiseksi. Ja toinen oli oikein ruma … niin ettei rampa voinut käydä hänen kanssaan kahviloissakaan. Ja sekin puhui rakkautensa ohella vielä rahoista … joten Sakris jätti hänetkin.

Todella uhrautuvaisia hän tahtoo, ei ahneita. Ja tahtoo valita samalla kauniin ja nuoren.

Hän on naisten hurmaaja.

Onpa hänellä ollut muutaman rautatieläisen vaimokin täältä Krokelbystä. Mies oli jättänyt naisraukan: lähtenyt töihin jonnekin kauas, josta ei ilmoittanut vaimolleen mitään eikä lähettänyt rahaa hänelle ja lapsilleen. Vaimo joutui suureen puutteeseen. Ja lopulta hän keksi, missä on sydän ja mistä lähtee apu! Sakrikselta! Sakris antoi kohta hänelle kukkaronsa tyhjäksi. Se nainen vasta oli kaunis! Ja sille oli Sakris näyttänyt, mikä mies hän … mitä varten hänellä on pitkä tukkansa… Simsonin salaperäinen tukka. Kuinka heillä oli ollut hauskaa. Mutta sitten tuli mies takaisin kotiin … eikä tuo raaka vaimonsa hylkääjä hävennyt uhkailla Sakrista. Oli kuullut asiasta: Krokelby oli alkanut siitä juoruta. Niin, kylä oli saanut vihiä ehkäpä vaimon omankin varomattomuuden tähden: itse ei Sakris asiasta hiiskunut mitään; ainoastaan harvoille, kenties Bergmanille ja eräille toisille. Mutta vaimo oli ollut Sakrikseen niin rakastunut, että tahtoi hänellä kerskua!

Nyt ei rampa tohtinut kuukauteen liikkua kuin sellaisilla paikoilla, missä voi saada ihmisiltä apua. Ja sitten olikin kateellinen mies vienyt eukkonsa Krokelbystä pois… Sakris ei tiedä, minne pari muutti.

Ja kaikkein viimeisenä asui Sakriksen luona vielä eräs … melkein tyttö. Kelvottomat miehet olivat hänet vietelleet. Sakris oli suostunut päästämään poloisen luokseen … itse oli tyttö tullut, niin jalossa maineessa oli Sakris naisten piirissä. Sakris antoi kauniin tytön asua kamarissaan. Ja naimisiin menostakin puhui Sakris jo hänelle. Naimisiin … tai mikä tietää mihin! Naimiskauppahan ei merkitse ajattelevalle ihmiselle sitä eikä tätä. Pelkkä muoto se on… Ei, Sakris tarkoitti vain sitä, että he olisivat elelleet yhdessä aina … eroamatta. Mutta silloin tämä tyttö, kehittynein, mitä Sakris oli naisissa nähnyt, ei tahtonut suostua. Miksi ei? Sanoi pelkäävänsä, että Sakris olisi herennyt silloin häntä rakastamasta … jos he sillä tavoin lupautuisivat toisilleen. Ja sitten lähti tyttö pois Sakriksen luota … lähti kaipuusta itkien, ei tahtonut enää palata. Halusi sillä tavalla säilyttää rakkautensa muiston kauniina. Onnellinen muistoissaan oli tuo onneton tyttö. Muutti rakkautensa tallettaakseen toiseen kaupunkiin. Omituisia ovat naiset!

Tämä oli Sakriksen ihmeellisin rakkaus.

Eikä Sakriksella … sitten muita naisia ole ollutkaan… Mutta niiden joukossa oli ainoastaan yksi varsin vanha.