Читать книгу Ben-Hur: Kertomus Kristuksen ajoilta - Lew Wallace, Lewis Wallace - Страница 10

Ensimmäinen kirja
X LUKU
Säde taivaasta

Оглавление

Määrättynä hetkenä iltasella vaikeni ihmisten hälinä ja liike sekä majatalossa että sen ulkopuolella; yht'aikaa nousi joka israelilainen, joka ei sattunut olemaan seisoaltaan, pani kätensä ristiin ryntäilleen ja rukoili, kasvot juhlallisina kääntyneinä Jerusalemia kohti. Se oli pyhä yhdeksäs hetki, jolloin uhri kannettiin esiin temppelissä Morian vuorella Jumalan itsensä läsnä ollessa. Heti kun harrasten rukoilijain kädet jälleen vaipuivat alas, alkoi liike ja hälinä uudestaan; jokainen riensi laittamaan illallistaan taikkapa jo olkivuodettansakin. Hetken kuluttua sammutettiin tulet, häly haihtui, ja kohta vallitsi uni koko majatalossa.

Puolenyön aikaan joku huusi katolla: "Katsokaas, mikä loisto taivaalla!Herätkää, veljet, ja katsokaa!"

Ihmiset nousivat unisina istualleen, mutta selvisivät ihka hereille pelkästä kummastuksesta. Hälinä levisi majatalon pihalle ja huoneisiin; kohtapa joka sielu niin talossa ja pihassa kuin sen ulkopuolellakin oli tähystelemässä taivasta.

Ja mitä he näkivät? Valoryhmän, joka alkoi äärettömän paljon ylempää lähimpiä tähtiä ja levisi säteinä maata kohti: sen yläpäässä näkyi vain pieni, mitätön valopilkku, vaan alhaalta se oli hyvin laaja. Valopylvään reunat sekautuivat vähitellen yön pimeyteen; sen keskuksessa oli ruusunvärinen, sähköinen hohto. Tämä ilmiö näkyi olevan juuri sen vuoren päällä, joka oli lähinnä kaupunkia kaakon puolella; vuorenhuipun ympärillä se välkkyi kelmeänä sädekruununa. Majatalo kirkastui siitä valosta niin, että katolla olijat näkivät selvästi toinen toisensa kasvot. Kaikki hämmästyivät valoa katsellessaan.

Valoryhmän loiste pysyi monta minuuttia heikkenemättä, ja kummastelu muuttui peloksi ja vavistukseksi; arimmat vapisivat, rohkeimmat puhelivat kuiskuttaen.

"Oletteko koskaan nähneet tällaista?" kysyi eräs.

"Tuossahan se näkyy juuri vuoren kohdalla. En osaa sanoa, mikä se on, enkä myöskään ole koskaan nähnyt mitään sellaista", kuului vastaus.

"Ehkä on tähti räjähtänyt rikki ja pudonnut", arveli toinen änkyttävällä äänellä.

"Kun tähti putoo, sammuu sen loisto."

"Minä tiedän, mikä se on", virkahti eräs tyhmänrohkeasti. "Lammaspaimenet ovat nähneet leijonan ja tehneet tulen, pitääkseen petoa etäämpänä laumoista."

Puhujan lähellä olijat hengähtivät helpommin ja sanoivat: "Niin se on.Laumoja oli siellä ylhäällä notkossa tänäpäivänä."

Toinen lähellä seisoja haihdutti turvallisen mielialan. "Ei, ei! Vaikka kaikki Juudanmaan metsät koottaisiin yhdeksi ainoaksi rovioksi ja sytytettäisiin, ei siitä kuitenkaan leviäisi niin vahvaa eikä korkeata valoa."

Sitte olivat kaikki katolla hiljaa. Yhden kerran vain katselijain äänettömyys keskeytyi.

"Veljet!" huudahti eräs juutalainen, jolla oli kunnioitusta herättävät kasvot. "Tuossa, mitä näemme, ovat isämme Jakobin tikapuut, jotka hän näki unissaan. Siunattu olkoon isäimme Jumala!"

Ben-Hur: Kertomus Kristuksen ajoilta

Подняться наверх