Читать книгу Säveliä - Various - Страница 1

Seisahdu, matkamies, tän kodin huoneuksissa,

Pois ota lakkisi, käy hiljaa eteenpäin.

Viivähdä hetkeksi sun kansais unelmissa,

Sen muinaisuudessa – itsekseis mieti näin:

Suur' on se voima, kuin voi johtaa kansain teitä;

Aseita heikkoja se käyttää toimissaan,

Vain ihmislapsia – ja elvytellen heitä

Se valon kirkkaan luo pimeesen maailmaan.

Tää koti, kolkko nyt, oil miehen aikanansa,

Jonk' elonveri voi vain maalleen virtailla.

Silmänsä valoisa, se näki kansassansa

Vain suurta, jaloa, isänmaanrakkautta.

Itsensä uhraavan hän näki kansan täällä,

Ja kaunihiksi loi hän Pohjan maisemat.

Täht'-öissä kirkkaissa hän talvisella säällä

Ties' kansan kärsineen sen vaivat katkerat.

Ja taas kun aamukoin hän näki koittamassa,

Sulattain Pohjan jäät – sovittain kyyneleet,

Niin silloin riemun loi väessä urhoisassa,

Ja toivon ikuisen vihannat seppeleet.

Jaloksi tunsi hän tän kansan vaivoinensa,

Jaloksi silloinkin, kun myrskyt raivosi! —

Ja murtumatoin on, sen ties' hän, Suomen kansa,

Ja siitä ylpeillen, iloissaan lauleli!

Kotinsa kolkoks' jäi – hän lähti täältä poisi,

Vaan aarteet ikuiset tää koti säilyttää.

– Niin on, kuin nytkin viel' hän itse täällä oisi,

– Ja jalo henkensä se ijäks' tänne jää!