Читать книгу Säveliä - Various - Страница 2

On aikaa kulunut, kun murhepuvussansa

Ja mielin kaipaavin ja silmin itkevin

Tän haudan reunalle kokoontui Suomen kansa,

Lepohon viimeiseen vei laulun sankarin.

Ei nimi unhotu sen, joka lepää tuolla,

Ikäänkuin uinahtain vaan matkan vaivoista.

Kirkkaana loistaen hän tähtitarhain puolla

Lemmellä katselee suloista maatansa.

Tän kansan vaivoja ja isäin sankartöitä

Hän selvemmin kuin muut osasi laulella,

Ja ihannella voi hän Pohjan kesäöitä

Ja silloin sointuvasti soitti kannelta.

Runottarensa nyt jok' kätki kanteleensa,

Ja ääni voimakas ei enää meille soi. —

– Täss' itki kansamme, kun ties' kadottaneensa

Jaloimman poikansa, jonk' kadottaa se voi.

Vaan laulut ikuiset ne jäivät tänne soimaan

Iloksi kansamme, valoksi maailman,

Ja uuden kanteleen ne saavat kerran voimaan,

Kalevan kansalle – myös uuden laulajan.

Ja tässä laulakoon hän kaipauslaulujansa,

Tän haudan reunalla; sun sankarmainettais

Ijät hän soittakoon, ja kunnioittain kansa,

Sun kansais, seisokoon, sun hautais kummulla.

Niin – lepää, jalo mies, povessa isänmaamme.

Sun jalo henkesi meit' ohjaa ainiaan.

– Kukilla kaunistaa sun hautakumpus saamme;

Sun nimeis, Runeberg, ei kuole milloinkaan.