Читать книгу Säveliä - Various - Страница 7

Seutu missä ensikerran elonpäivää näkemään

Ihmislapsi syntyessään avajaapi silmiään,

Seutu se on rakkain meille armahine muistoineen,

Sinne halumme on aina, leikkipaikkaan entiseen.

Sinne, missä kukkanurmet kotilehtoin suojassa

Ijät muistuttavat meille onnellista lapsuutta,

Missä kyntörastaan laulut kauniit kesä-öinä soi,

Sinne päivän hälinästä henkemmekin halavoi!

Synnyinpaikkani on parhain, vaikka muutoin oisinkin

Onnetarten helmalapsi, eloni ois mahtavin;

Vaan en kuulis kesä-illoin kotikuusten huminaa,

Näkis' en kuin päivä kirkas synnyinpaikkaa kaunistaa.

Oi, en silloin onnestani oikein voisi iloita,

Heitetty jos oisin maille kauvas synnyinpaikasta,

Elämäni aamuhetkiin lennähtelis aatoksein,

Missä yksin voisin löytää ilon, rauhan syömmellein.

Onnettaret vaikka veisi minut ulos maailmaan

Kauvas synnyinpaikastani, eloon vaihettelevaan

Iloon, onneen runsahasen kodin pienen suojasta

Tuost' en kuitenkaan mä voisi vilpittömäst' iloita.

Min' en voisi unhoittaa, kuin lasna ollen laulelin

Kodin armaan orren alla, vilpitöinnä iloitsin.

– Kuinka illan tullen ennen äidin hellän syliin jäin

Uneksimaan kohtaloita tulevaisen elämäin.

Paikan tiedän, missä synnyin, missä kasvoin lapsena,

Paikkaa hautani en saata, ihmislapsi, arvata.

Lyhyt matkani on täällä, vaikka monivaiheinen;

Outo, tietämätöin mulle kuitenkin on loppu sen.

Salli, Herra, nuoruuteni Sinulle mun uhrata,

Elonhetket kaikki salli elää siinä uskossa,

Että kerran päivä päättyy ajan vaihettelevan,

Uuden aamun kellot soivat halki kolkon maailman.

Silloin salli luokseis tulla, syliis, Isä, lenteä

Toivon siivillä mun sieluin elon kolkon keskeltä.

Rakkauteni jääköön tänne muistoks omaisilleni,

Kiitolliset kyyneleeni Teille, ystävilleni!

Oi, ei kuolo saata meitä ikuisesti eroittaa:

Katsokaapas taivaanrantaa, elonpäivää nousevaa;