Читать книгу Säveliä - Various - Страница 6

Vimmatusti myrsky riehuu,

Purren reunamilla kiehuu

Aallot kylmät, vihaiset.

Pursi pieni niit' ei kestä,

Luonnotar jos tuult' ei estä,

Purren peittää lainehet.

Kohti kotirantojansa

Pursi kiitää purjeillansa;

Rannat vihannat ei näy.

Illan tullen tuuli kiihtyy,

Vaikka luonto muutoin viihtyy,

Aallot ankarammin käy.

Kullasta jos pursi oisi,

Kai se kotirannat voisi

Töin ja vaivoin saavuttaa:

Siihen tuskin vihaisimmat

Merten tuulet ankarimmat,

Uskaltaisi koskettaa! —

Tuulet vaikka kallioihin

Kultapurren löisi, noihin

Kuitenkaan ei särkyis se.

Uljaasti se tuulten kanssa

Kamppailisi matkallansa

Ijäisyyden rannoille.

Puisen purren luodoillensa

Myrskyt iskee – huviksensa! —

Kallioihin murskaks lyö.

Siitä pelastua minne?

Kun ei rannikot näy sinne,

Kun on synkkä myrsky-yö.

Niinpä usein maailmassa

Kohtaloiden pauhinassa

Ihmislapsen laita on.

Hän ei koetuksiansa

Kestä heikoll' voimallansa;

Voima määrää kohtalon.

Yks' on kuitenki, mi kestää:

Uskon voima kaikki estää

Ajan hurjan tuulispäät.

Tuulen vehkeily ei saata

Ihmislasta maahan kaataa,

Vaikk' on hurjat myrskysäät!