Читать книгу Myladyn poika - Alexandre Dumas - Страница 14

Sisällysluettelo

Kuinka erilainen teho puolella pistolilla voi olla pedelliin ja kuoripoikaan

D'Artagnan asteli Pont-Neufille, onnitellen itseään siitä, että oli jälleen tavannut Planchetin, — sillä vaikka hän oli tekevinään siivolle miehelle palveluksen, oli oikeastaan Planchet ilmestynyt d'Artagnanin avustajaksi. Eikä tänä hetkenä mikään voinutkaan sattua hänelle paremmin kuin luotettavan ja ymmärtäväisen palvelijan saaminen. Tosin ei Planchet kaiketikaan viipyisi kauan hänen palkoissaan, mutta palatessaan entiseen yhteiskunnalliseen asemaansa Rue des Lombardsille jäisi hän kuitenkin kiitollisuudenvelkaan d'Artagnanille, joka piiloittamalla hänet luokseen oli kenties pelastanut hänen henkensä, ja d'Artagnanilla ei ollut mitään sitä vastaan, että sai ystäviä porvariluokasta, eritoten nyt, kun tämä valmistausi sotaan hovia vastaan. Se oli samaa kuin olla salaisessa ymmärryksessä vihollisleirin kanssa, ja niin ovela mies kuin d'Artagnan saattoi johtaa vähäisimmästäkin seikasta tärkeitä seurauksia.

Tällaisessa mielialassa siis d'Artagnan varsin tyytyväisenä sattumaan ja itseensä saapui Notre-Dameen. Hän astui ylös portaita kirkkoon, kääntyi puhuttelemaan suntiota, joka lakaisi sivukappelia, ja kysyi tältä, tunsiko hän herra Bazinia.

"Pedelli Baziniako?" sanoi suntio.

"Häntä juuri."

"Hän palvelee tuolla messussa, Pyhän Neitsyen kappelissa."

D'Artagnan hätkähti ilosta; Planchetin ilmoituksesta huolimatta oli hän tuskin rohjennut toivoa saavansa selkoa Bazinista, mutta nyt päästyänsä käsiksi langan toiseen päähän uskoi hän varmasti tavoittavansa toisenkin.

Hän astui esiin ja polvistui ihan kappelin edustalle, jottei menettäisi miestänsä näkyvistään. Onneksi toimitettiin nyt pienempi messu, joka päättyi pian. D'Artagnan, joka oli unohtanut rukouksensa eikä ollut huomannut ottaa kirjaa mukaansa, käytti tätä lomahetkeä Bazinin tarkasteluun.

Bazin kantoi pukuansa yhtä arvokkaasti kuin onnekkaan itsetyytyväisestikin, se on tunnustettava. Näki heti, että hän oli ainakin likipitäin saavuttanut kunnianhimonsa korkeimman päämäärän ja että hänen pitelemänsä hopeahelainen valaanluu tuntui hänestä yhtä kunniakkaalta kuin se komentosauva, jonka Condé Freiburgin taistelussa viskasi tai jätti viskaamatta vihollisen riveihin. Hänen rakenteensa oli, jos niin sopii sanoa, täydellisesti sopeutunut hänen asuunsa. Koko hänen ruumiinsa oli pyöristynyt, joten hän näytti kunnianarvoisalta rovastilta. Kasvojen ulkonevat piirteet näyttivät kadonneen. Tosin oli hänellä vielä nenä jäljellä; mutta posket olivat käyneet niin pulleiksi, että ne olivat kumpikin anastaneet siitä osan; leuka oli painunut kaulaan; silmien ympärille oli noussut jotakin, mikä ei ollut ihraa, vaan pikemmin paisumaa; otsaa peitti suora, papilliseen kuosiin alaskammattu tukka, joka ulottui melkein kulmakarvojen rajaan. Meidän ei sovi kuitenkaan jättää huomauttamatta, että Bazinin otsa ei siihenkään aikaan, jolloin hän harjasi tukkansa ylös, ollut puoltatoista tuumaa korkeampi.

Virkaatoimittava pappi lopetti messun samassa kun d'Artagnan tarkastuksensa; hän lausui päättäjäissanat ja astui pois, d'Artagnanin suureksi kummastukseksi antaen kuulijoille siunauksensa, jonka kaikki vastaanottivat polvillaan. Mutta d'Artagnanin ihmetys hälveni, kun hän tunsi messuajan itse koadjutoriksi, kuuluisaksi Jean-Frarcis de Gondyksi, joka tähän aikaan aavisteli, mitä osaa hän joutuisi esittämään, ja alkoi tehdä itseänsä kansanomaiseksi almujen jakelulla. Tämän suosionsa lisäämiseksi hän tuolloin tällöin luki näitä aamumessujakin, joita ainoastaan rahvaalla on tapana kuunnella.

D'Artagnan polvistui kuten muutkin, sai osuutensa siunauksesta ja teki ristinmerkin, mutta samassa kun Bazin vuorostaan lähestyi, silmät suunnattuina korkeutta kohti ja nöyrästi astellen esimiehensä takana, nykäisi d'Artagnan häntä kaavun liepeestä.

Bazin loi katseensa alas ja hypähti taaksepäin kuin käärmeen nähneenä.

"Herra d'Artagnan!" hän huudahti; "vade retro, Satanas!"

"Mitä ihmettä, hyvä Bazin!" virkkoi upseeri hymyillen; "sillä tavoinko otat vastaan vanhan ystävän?"

"Monsieur", vastasi Bazin, "kristityn totisia ystäviä ovat ne, jotka auttavat häntä hänen kuolemattoman sielunsa pelastusta koskevissa asioissa, vaan eivät ne, jotka johdattavat hänet harhateille."

"En ymmärrä sinua, Bazin", pahoitteli d'Artagnan, "enkä käsitä, miten minä voisin olla esteenä kuolemattoman sielusi pelastukselle."

"Te unohdatte, monsieur", selitti Bazin, "että te vastustelitte herraparkani ikuista onnea ja että teidän vikanne ei ollut, jos hän ei muskettisoturiksi jäämällä tuottanut itselleen iankaikkista tuomiota, kun hän kuitenkin tunsi niin voimakasta kutsumusta kirkon palvelijaksi."

"Hyvä Bazin", haastoi d'Artagnan, "paikasta, missä minut nyt kohtaat, pitää sinun havaita, että minä olen kaikin puolin suuresti muuttunut. Vuodet tuovat ymmärrystä, ja kun pidän varmana, että herrasi on hyvällä tiellä sielunsa autuuden valmistelussa, tulin minä nyt tiedustelemaan, missä hän on, jotta hän neuvoillaan voisi auttaa minuakin saman harrastuksen saavuttamiseen."

"Sanokaa pikemmin houkutellaksenne hänet ulos maailmaan. Onneksi", lisäsi Bazin, "olen tietämätön hänen olinpaikastaan, sillä kun nyt olemme pyhässä paikassa, en uskaltaisi valhettakaan puhua."

"Mitä!" huudahti d'Artagnan pettyneenä; "etkö tiedä, missä Aramis on?"

"Ensiksikin", virkkoi Bazin, "oli Aramis kadotuksen sana: Aramiista muodostuu Simara, joka on erään pahan hengen nimi; omaksi onnekseen on hän ainiaaksi luopunut siitä nimestä."

"En minä Aramista etsikään, vaan abbé d'Herblayta", oikaisi d'Artagnan, joka oli päättänyt olla kärsivällinen loppuun asti. "Ja sanohan minulla nyt, hyvä Bazin, missä hän on."

"Ettekö kuullut, herra d'Artagnan, kun vastasin teille, että minä en sitä tiedä?"

"Kyllähän, mutta siihen vastaan minä, että se on mahdotonta."

"Totta se kuitenkin on, monsieur, silkkaa totta, totta kuin Jumalan pyhä sana."

D'Artagnan oivalsi, että hän ei saisi tietää mitään Bazinilta; oli ilmeistä, että tämä puhui vastoin totuutta, mutta hän teki sen niin innokkaasti ja vakaasti, että saattoi helposti havaita hänen säilyttävän salaisuutensa.

"No niin, hyvä Bazin!" virkkoi d'Artagnan; "kosket tiedä, missä herrasi on, niin älkäämme siitä sen enempää puhuko; erotkaamme hyvinä ystävinä, ja otat tästä puoli pistolia, juodaksesi maljani."

"Minä en juo, monsieur", epäsi Bazin, arvokkaasti työntäen takaisin upseerin käden; "sellainen saattaa sopia suruttomille."

— Lahjomaton! — mutisi d'Artagnan. — Minulla on tosiaan huono onni!

Kun d'Artagnan hajamielisenä hellitti Bazinin kaavusta, käytti tämä vapauttaan, peräytyäkseen nopeasti sakaristoon, missä hän ei luullut olevansa turvallinen ennen kuin oli lukinnut oven perässään.

D'Artagnan seisoi liikkumattomana, mietteissään ja silmät tähdättyinä oveen, joka oli hänen ja Bazinin väliseinänä, kun hän tunsi jonkun keveästi koskettavan olkaansa sormenpäällä.

Hän käännähti katsomaan ja oli huudahtamaisillaan kummastuksesta, mutta vaitiolon merkiksi laski nyt henkilö, jonka sormi oli häneen kajonnut, tämän sormen huulilleen.

"Te täällä, hyvä Rochefort!" virkkoi hän puolikovaa.

"Hiljaa!" vastasi Rochefort. "Tiesittekö, että olin vapaalla jalalla?"

"Sain sen kuulla alkuperäisestä lähteestä."

"Keltä sitten?"

"Planchetilta."

"Kuinka? Planchetilta!"

"Niin juuri, hänhän teidät vapautti."

"Planchet!… Niin, olinpa tosiaan tuntevinanikin hänet, ja tapaus osoittaa, ystäväni, että hyvä työ ei mene koskaan hukkaan."

"Mitä aiotte tehdä täällä?"

"Tulen kiittämään Jumalaa onnellisesta vapautumisestani", vastasi

Rochefort.

"Entä edelleen? Sillä arvattavasti ei tämä ole varsinaisena aiheena."

"Edelleen kuulustamaan ohjeita koadjutorilta ja katsomaan, emmekö voisi tehdä Mazarinille mitään kiusallista kujetta."

"Siinäpä on rauhaton pää! Toimitatte itsenne kai piammiten jälleen

Bastiljiin."

"Oh, sitä minä kyllä varon, uskokaa minua! Kovin ihanaa on saada hengittää vapaata ilmaa. Ja minä", jatkoi Rochefort syvään hengähtäen, "aionkin käväistä maalla, tehdä pikku matkan maaseudulle."

"Vai niin?" sanoi d'Artagnan; "sellainen aikomus minullakin on."

"Voinko kysyä, olematta epäkohtelias, minne te lähdette?"

"Lähden etsimään ystäviäni."