Читать книгу Myladyn poika - Alexandre Dumas - Страница 3

Sisällysluettelo

Romaani "Myladyn poika" kuuluu sarjaan, jossa on edellä ilmestynyt "Kolme muskettisoturia." Lukijalle, joka ei ole tutustunut alkuromaaniin, saattaa lyhyt silmäys sen sisältöön olla suotava.

"Kolmen muskettisoturin" toiminta alkaa kuvauksella nuoresta d'Artagnanista, maalaisaatelismiehen pojasta, joka 18-vuotiaana lähtee Pariisiin onneansa tavoittamaan. Ranskan eteläisimmän maakunnan Gascognen väki on yleensä tunnettu käytännöllisestä oveluudestaan ja hätääntymättömyydestään, joten nuorukaisella sieltä kotoisin olevana lähtiessään on älyllisten lahjojensa lisänä omaisuutta ainoastaan kulunut puku, isän pitkä miekka, noin 45 markkaa rahaa, suosituskirje isän vanhalle sotakumppanille herra de Trévillelle, josta on kunnollisuutensa takia tullut kuninkaan muskettisoturi-joukon kapteeni, ja vanha kaltainen hevosluuska. Tämän elukan takia hän joutuu ikävään seikkailuun Meungin kauppalassa, poiketessaan Franc-Meunierin ravintolaan virkistäytymään. Siellä nimittäin muuan ylhäiseltä näyttävä keski-ikäinen pilkallinen aatelismies alkaa hänen kuultensa lasketella saattolaisillensa leikkiä hevosen harvinaisesta karvasta. Köyhän ylpeys leimahtaa tulisessa nuorukaisessa, hän pakottaa aatelismiehen kaksintaisteluun kanssansa, mutta saattolaiset ja isäntä ryntäävät väliin ja peittoavat hänet pahanpäiväiseksi, suuren kansanjoukon rientäessä katselemaan katumeteliä.

Häväistysjuttua peläten käskee isäntä viinuriensa kantaa pyörtyneen matkalaisen keittiöönsä, missä hänelle suodaan jonkun verran hoitoa. Tällöin huomaa isäntä suosituskirjeen; hän kertoo havainnostaan aatelismiehelle. Tällä on erityisiä kardinaalin asioita toimitettavana, joten hän alkaa epäillä, että nuori tuulihattu onkin kenties herra de Trévillen lähettämä hänen kiusoikseen, sillä hovijuonitteluissa toimii kuninkaan muskettisoturien päällikkö Richelieun salaisia suunnitelmia vastaan. Käyttäen sopivaa tilaisuutta hän sieppaa tuon kirjeen ja rientää tapaamaan odottamaansa naista, joka on kardinaalin kätyreitä. Samassa virkoaa haavoittunut sen verran, että kykenee laahautumaan keittiön ovelle. Hän näkee äskeisen vastustajansa puhuttelevan vaunuissa istuvaa nuorta vaaleaveristä kaunotarta ja kuulee tämän saavan määräyksen lähteä "hänen ylhäisyytensä" asioilla Englantiin. Itse sanoo tuntematon aatelismies palaavansa Pariisiin; kaunotarta hän nimittää "myladyksi", mikä on englantilaisen aatelisrouvan puhuttelusana. Kaunotar virkkaa jotakin halventavaa "jolpista", jonka kanssa sattuneesta kohtauksesta aatelismies on kertonut, ja tästä hetkestä alkaen vihaa d'Artagnan noita molempia, vaikka hän ei vielä tiedä, kuinka suuressa määrin he joutuvat vaikuttamaan hänen elämäänsä.

Nuori aatelismies yrittää uudestaan hyökätä vastustajaansa käsiksi, mutta tällä ei ole asioiltaan aikaa jäädä hoitelemaan riitojansa. Tuntematon karauttaa tiehensä, myladyn vaunujen kiitäessä toiselle suunnalle. Sen arvaa, että gascognelaisemme vimmastuu täyteen raivoon, kun huomaa tärkeän suosituskirjeensäkin kadonneeksi ja saa isännän puheista pätevän aiheen epäillä vastustajaansa sen anastajaksi.

Pariisissa hän vuokraa itselleen ullakkokamarin Rue des Fossoyeurs-kadun varrella ja lähtee seuraavana päivänä pyrkimään herra de Trévillen puheille. Tämä on sen ajan olosuhteissa päässyt varsin ylhäiseksi herraksi, ja tavaton kuhina vallitsee hänen asuntopalatsissaan. Reippaiden muskettisoturien vilinässä tuntee d'Artagnan itsensä kaikesta synnynnäisestä häikäilemättömyydestään huolimatta ujoksi ja kömpelöksi. Erityisesti kohdistuu hänen huomionsa kolmeen nuoreen soturiin, joilla puhuttelussa on ilmeiset salanimet Atos, Portos ja Aramis. Atos on todellisuudessa hienoluonteinen ja ylevä, mutta raskasmielisyyden painostama kreivi de la Fère, Portos on hieman yksinkertainen ja turhamainen, keksityillä lempiseikkailuilla kerskuva, mutta sydämeltään mitä kunnollisin ja voimiltaan peloittava maalaisaatelinen du Vallon, ja Aramis hengelliseen säätyyn aikova, mutta lueskelustaan lempiseikkailun takia toistaiseksi muskettiväkeen siirtynyt sievistelevä d'Herblay, joka varovaisesti välttelee lukuisien rakkausjuttujensa ilmituloa. Tämä kolmikko on keskenään solminut lujan toveruuden. Muuan näiden herrasmiesten äskeinen kahakka kardinaalin vartiosoturien kanssa tulee kerrotuksi d'Artagnanin kuullen ja herättää hänessä rajatonta ihailua heidän uljuuttansa kohtaan. Nuori gascognelainen saa suosituksenkin puutteessa asiansa jotenkuten onnistumaan; herra de Tréville toimittaa hänelle pääsyn kuninkaalliseen aatelismiesten harjoituskouluun, jolla tavoin hän tulee kuulumaan kuninkaan väkeen, vaikka häneltä vaaditaan parin vuoden kunnostautuminen, ennen kuin hän voi saada oikeuden kantaa kuninkaallisen muskettisoturin kadehdittua univormua.

Tapoihin ja ympäristöön tottumattomana ei nuori gascognelainen tänä ensimmäisenä päivänä kuitenkaan menesty sen paremmin kuin että tulee tahtomattansa loukanneeksi kaikkia kolmea edellämainittua muskettisoturia erikseen. Nämä haastavat hänet kukin kaksintaisteluun, ja kun jokainen enemmittä selityksittä kutsuu molemmat toverinsa todistajiksi, selviää vasta taistelupaikalla, millaisen urakan lannistumaton maalaisnuorukainen on heti ottanut niskoilleen. Hänen käyttäytymisensä tässä tilaisuudessa herättää kokeneempien pukarien myötätuntoa, ja d'Artagnan pääseekin kumppanuuteen neljänneksi. Tähän tulokseen vaikuttaa enimmin se seikka, että kesken taistelupuuhien tulee paikalle herra de Jussacin johtama osasto kardinaalin henkivartiota ja alkaa kovistella muskettisotureja kaksintaistelukiellon rikkomisesta, jolloin kolmikko uhitellen paljastaa miekkansa viittä häiritsijäänsä vastaan ja gascognelainen päättäväisesti lyöttäytyy äskeisten haastajiensa puolelle. Verisestä kahakasta he suoriutuvat voitollisina, ja kun kuningas ja kardinaali keskenään kateellisina toistensa vartioväen kunnollisuudesta salavihkaa kannattelevat näiden riitaisia kilvotteluja, herättää noiden neljän urhon urotyö sekä kapteeni de Trévillen että kuninkaan suurta mielihyvää.

Täten kohdistuu Ranskan molempien valtiaitten — Ludvig XIII:n ja Richelieun — huomio näihin neljään tappelijaan, joskin hyvin erilaisin tuntein. Vielä seuraavana päivänä onnistuneesti suoriuduttuaan taistelusta erään kardinaalin väkeen kuuluvan soturin kanssa ja aiheutettuaan uuden metelin saa varaton tulokas kuninkaan omasta kädestä palkkiokseen kukkarollisen kultaa. Portos hankkii hänelle palvelijaksi järkevän pikardialaisen Planchetin. Neljän ystävyksen yhteisissä hommissa tullaan pian tuntemaan noiden kolmen muunkin lakeijat. Portoksella on saattolaisenaan pyylevä ja hiukan arkaluonteinen Mousqueton, umpimielisellä Atoksella tavattomaan vaiteliaisuuteen kasvatettu ja enimmäkseen merkeillä puhuva, sokeasti totteleva Grimaud, ja Aramiilla lakealuontoinen, hyvällä ruokahalulla varustettu ja herransa mukaisesti kirkon palvelukseen ikävöitsevä Bazin, joka käyttää joutohetkensä hartauskirjojen lueskeluun, mutta on tarpeen mukaan mykkä, sokea, kuuro ja kuuliainen, niinkuin tuollaisen kaksoisolennon palvelijan pitääkin. Jonkun ajan kuluttua hyväksytään nuori gascognelainen ritari Desessartsin kaartilaiskomppaniaan. Mutta kaikkiakin kumppanuksia hätyyttelee alituinen rahapula, vaikka kukin käyttää kaikki mahdolliset keinot yhteisenä pidetyn kassan uudisteluun.

Englannin kuninkaan Kaarlo I:n kaikkivaltias suosikki, Buckinghamin herttua George Villiers, on rakastunut Ranskan kuningattareen, Itävallan Annaan. Toivottoman tunteensa kannustamana on uskalikko rohjennut väärennetyn kirjelmän perusteella saapua vihollismaahan tapaamaan kuningatarta, siis asialle, joka muutenkin on tietysti tuiki vaarallinen yritys. Kardinaali se on juonen virittänyt kilpailijalleen ja pitää lukemattomien palkattujen vakoojiensa avulla silmällä hanketta; hänen vaikutusvallalleen on tärkeätä saada kuningatar epäillyksi puolisonsa silmissä ja siepatuksi herttua valtoihinsa. Kardinaalin ensimmäisenä keinona on ottaa kuningattaren käyttämä välittäjä, sievä rouva Bonacieux vangiksi, jotta hänen katoamisensa tärvelisi herttuan turvallisuudeksi noudatetut varokeinot. Rouvan arvoisa puoliso on yksinkertainen, keski-ikäinen porvari, jonka talossa d'Artagnan asuu. Rouvalla on ollut tapana tuolloin tällöin pistäytyä hovista tervehtimässä miestänsä, ja joutuessaan ymmälle aviokumppaninsa hukkaantumisesta pyytää talonisäntä neuvokkaan vuokralaisensa apua. Kunnon porvari aavistelee valtiollista juonta ja epäilee miestä, jonka on nähnyt väijyvän vaimoansa. Tuntomerkeistä huomaa gascognelainen tuon miehen samaksi, joka toimitti hänet ikävään seikkailuun Meungissa. Kerran jälkeenpäin on hän nähnyt tämän tuntemattoman kadulla ja hyökännyt hänen peräänsä, mutta haipunut jäljiltä. Hän innostuu selvittelemään juttua, tietäen toimivansa vihamiestään ja kardinaalia vastaan. Onhan varakkaalta porvarilta sitäpaitsi saatavissa rahoja homman tarpeisiin.

Gascognelainen ottaa luonnollisesti kolme kumppaniansa avukseen, mutta hänen älykkyytensä se etupäässä tekee tyhjiksi kardinaalin juonet. Rouva de Bonacieux, johon d'Artagnan ensi näkemällä tulisesti rakastuu, pääsee saattamaan valepukuisen Buckinghamin herttuan kuningattaren luo Louvreen. Uskalikko on kyllä saanut tietää, että kuningattaren nimessä lähetetty sanoma on vihollisen ansa, mutta Englantiin palaamatta on hän käyttänyt hyväkseen tilannetta ja antanut vakuuttaa Itävallan Annalle, että hän ei matkusta pois ennenkuin on saanut tavata sydämensä valtiattaren. Kuningatar ei olisi nainen, jos hän ei heltyisi näin uljaasta ja hartaasta rakkaudesta ja laskisi henkensä kanssa leikittelijää monien kieltojen jälkeen puheilleen, vakavasti kehoittaakseen häntä kiireimmiten lähtemään matkalle. Hallitsijatar on silloin kauneutensa häikäisevimmässä kukkeudessa, herttua miehuutensa komeimmassa loistossa; he ovat aikaisemmin kolmasti tavanneet toisensa, ja englantilaisen ritarillinen kiihko on ehdottomasti jonkun verran tehonnut hänen sydämensä kiehtojattareen. Tuntien väkisinkin viehättyvänsä rakastamaan tätä uljasta ritaria suostuu kuningatar tämän pyynnöstä antamaan hänelle muistoesineen, valiten siksi pienen ruusupuisen lippaan, jossa on kuninkaan hänelle vastikään lahjoittamat kaksitoista koristetimanttia.

Kardinaali saa kohtauksesta seikkaperäisen selvityksen kätyriltään kreivi de Rochefortilta — d'Artagnanin meungilaiselta kiistakumppanilta, — joka on käyttänyt vakoojana erästä hovinaista. On liian myöhä yrittää ottaa Buckinghamin herttuaa enää kiinni; mutta kardinaali saa ensiksikin Bonacieuxin suostutelluksi vakoilemaan omaa puolisoansa, voidakseen edelleen paremmin pitää kuningatarta silmällä, ja toisekseen hän lähettää myladylle Lontooseen määräyksen mennä ensimmäisiin hovitanssiaisiin ja salavihkaa lähestyen leikata kaksi noista timanteista, jotka Buckinghamin herttua epäilemättä kiinnittää ihokkaaseensa.

Kardinaali herättää kuninkaan luulevaisuutta kuningatarta kohtaan, huomauttaen Buckinghamin herttuan oleskelleen Pariisissa viisi päivää, rohkenematta kuitenkaan paljastaa, missä määrin hän on vakoillut kuningatarta. Mutta hän keksii ovelan keinon, esittäen kuninkaalle, että tämä järjestäisi kuningattaren mieliksi suuret tanssiaiset ja vaatisi tätä niissä käyttämään noita timantteja. Aavistaen kardinaalilla olevan jotakin erityistä mielessä, suostuu kuningas levottomasti. Myladylta tulee kardinaalille kirje salajuonen onnistumisesta, mutta hän tarvitsee rahaa, tullakseen Lontoosta tuomaan noita kahta sieppaamaansa timanttia. Kardinaali lähettää varat, laskee tarkoin, milloin mylady kerkiää Pariisiin, ja neuvoo sitten kuninkaalle, miksi päiväksi nuo päätetyt tanssiaiset lopullisesti sovitetaan. Nyt vasta saa kuningatar puolisoltaan vaatimuksen, että hänen on niissä käytettävä timanttikoristeitansa. Onneton kuningatar luulee kaiken olevan hukassa; hänen kauhistuksensa herättää Ludvig XIII:ssa mitä mustimpia aavistuksia. Onneksi Anna tulee keskustelun lopulla huomanneeksi, että koko hanke onkin kardinaalin järjestämä; kuningas ei siis vielä tiedäkään asian oikeata laitaa, mutta julma kardinaali on saanut kuningattaren valtoihinsa, aikoinaan turhaan yritettyään lähestyä häntä rakastajana.

Kuningatar tietää, että joku hänen hovinaisistaan on kavaltanut hänet, ja että häntä vartioidaan tarkoin. Huomaten hänen epätoivonsa tarjoutuu rouva Bonacieux auttajaksi. Hän arvaa kuningattaren salaisuuden ja kehoittaa tätä lähettämään jonkun perimään pois timantteja Buckinghamin herttualta. Epäröiden suostuu toivoton kuningatar kirjoittamaan siitä lyhyen määräyksen, joka vääriin käsiin joutuneena tuhoaisi hänet kerrassaan. Rouva Bonacieux aikoo käyttää lähetiksi miestänsä, esittää hänelle jo matkustamista hyvin korkean henkilön puolesta Lontooseen runsasta korvausta vastaan, mutta huomaa viime hetkessä, että mies onkin kardinaalin viekoittelema puolelleen. Kuohuksissaan pidättyy rouva-parka ilmaisemasta enempää, mutta kangaskauppias aavistelee jo kylliksi, ja asiaa teeskennellen rientää hän ilmoittamaan kuulemastansa Rochefortille. Rouva jää vielä huoneeseen tuskittelemaan, kun d'Artagnan katon läpi kuunneltuaan huutaa tätä avaamaan eteisen oven; gascognelainen on lattiaansa eräästä kohti ohentaneena saanut tarkatuksi, mitä isännän huoneessa juteltiin.

D'Artagnan pääsee sisälle, kertoo kuulleensa miehen kehnouden ja tarjoutuu kuningattaren lähetiksi. Rouvan on pakko luottaa hänen kiihkeihin vakuutuksiinsa; matkakassaksi ojentaa hän nuorelle muskettisoturille rahamassin, jonka hänen arvoisa miehensä on vastikään tuonut palkintonaan kardinaalilta. Tämän omilla varoilla ruvetaan siis kukistamaan hänen juoniaan. Samassa näkyy Bonacieux saapuvan Rochefortin kanssa. Vaivoin pidättyy d'Artagnan hyökkäämästä vihollisensa kimppuun, mikä vaarantaisi kaiken, ja pari pujahtaa muskettisoturin huoneeseen. Siellä he kuulevat kardinaalin kätyrien keskustelun, josta selviää kuningattaren pelastamisen vaikeus.

Gascognelainen hankkii itselleen ja kolmelle kumppanilleen lomaa, katsoen parhaaksi ottaa nämä auttajikseen. Palvelijoineen lähtevät he liikkeelle, noudattaen mitä suurinta varovaisuutta, jossa yhteisen kylmäverisyyden lisäksi d'Artagnanin neuvokkuus tulee kovaan koetukseen. Chantillyn majatalossa saa muuan aatelismies Portoksen sekaannutetuksi kaksintaisteluun, jolloin muiden on viivyttelemättä jätettävä hänet jälkeensä; nähtävästi on riidanrakentaja luullut voimamiestä joukkueen johtajaksi. Beauvaisin tuolla puolen joutuvat matkalaiset rettelöön valepukuisten työmiesten kanssa; Mousqueton saa luodin istumalihaksiinsa ja putoaa ratsailta, haavoittunut Aramis on jätettävä palvelijan hoideltavaksi Crèvecoeuriin. "Kultaisen liljan" majatalossa Amiensissa tahdotaan muu seurue vangita väärän rahan kauppaajina, Atos asettuu Grimaudin kanssa vastarintaan ja huutaa d'Artagnania rientämään eteenpäin.

Ihan lähellä Calaisin kaupunginporttia sortuu gascognelaiselta ja hänen palvelijaltaan ratsu. He rientävät jalkaisin satamaan. Kardinaali on antanut käskyn, että kukaan ei saa lähteä maasta hänen erityisettä lupakirjattaan. D'Artagnan huomaa pölyttyneen aatelismiehen vaativan pikaista pääsyä lähtöhommissa olevaan laivaan juuri sellaisen lupakirjan perusteella. Se on kuitenkin tarkastutettava kuvernöörillä. Aatelismiehen rientäessä kuvernöörin luo ärsyttää gascognelainen matkalla hänet kaksintaisteluun, jättäen hänet virumaan verissään, ottaa häneltä kreivi de Wardesin nimeen laaditun lupakirjan, tarkastuttaa sen ja rientää laivaan hoitelemaan haavojaan, sen lähtiessä merelle juuri ennen kuin kanuunanlaukaus ilmaisee koko sataman suljetuksi.

Tulisella kiireellä matkustaa d'Artagnan Doverista Lontooseen. Buckinghamin herttua ihailee muskettisoturien uljuutta. Kiireimmiten etsii hän käsiinsä lippaan, mutta kauhistuu havaitessaan, että kaksi timanttia puuttuu. Ainoastaan kreivitär Winter, jonka kanssa hän on ollut epäsovussa ja joka jälleen lähenteli häntä äskeisissä hovitanssiaisissa, on voinut varastaa ne, ollen kardinaalin kätyri. Viiden vuorokauden kuluttua pidetään Pariisissa ne tanssiaiset, joissa kuningattaren olisi käytettävä timanttejaan. Herttua pidättää jalokivikauppiaansa hiomaan kaksi samanlaista timanttia valmiiksi kahdessa päivässä ja julistaa Englannin satamat sulkutilaan. Kreivitär — mylady — ei siten pääse lähtemään Pariisiin. Tämä katsotaan Ranskan ja Englannin välillä puhkeavan sodan merkiksi. Niin paljon voi herttua tehdä Itävallan Annan tähden; tämän pyynnöstä on hän jo pidättynyt lähettämästä apua La Rochellen kapinallisille, piiritetyille hugenoteille.

Timanttien hiominen onnistuu oivallisesti. D'Artagnanin paluuta helpoittaa herttuan antama matkasuunnitelma, joka osoittaa herttualla olevan kätyreitä ranskalaisten ravintolaisäntäin keskuudessa. Matkan jouduttamiseksi saa hän tunnussanan avulla uudet ratsut upeine varustuksineen neljässä vaihtopaikassa. Hän päätyy onnellisesti perille, ja kuningatar suoriutuu voitollisesti kardinaalin ansasta. Suuri Richelieu on kohdannut mitä pahimman nolauksen, ja hän tietää, keiden ansiosta se on tapahtunut. Sellaiset miehet hänen pitäisi voittaa puolelleen! on hänen ajatuksenaan mieluummin kuin katkeran koston toimittaminen näille. D'Artagnan saa verhon takaa suudella liikutetun kuningattaren kättä, joka jättää hänelle kallisarvoisen sormuksen palkkioksi. Mutta vielä suurempana palkkiona on hänelle, että rouva Bonacieux myöntää hänelle kohtauksen.

Urkkiva aviopuoliso saa kuitenkin siitä vihiä ja toimittaa rouvan ryöstetyksi pois juuri ennen kuin d'Artagnan saapuu kohtauspaikalle. Lohduttomalle rakastajalle selviää ainoastaan, että ryöstö on tapahtunut Bonacieuxin toimesta ja "Meungin miehen" johdolla. Hänen asemansa on sitä tukalampi, kun hänen on viipymättä lähdettävä etsimään taipaleelle jääneitä kumppaneitaan.

Portos on haavoittunut kaksintaistelussaan, mutta hän ei kehtaa tunnustaa sitä, selittäen vain kärsivänsä suonenvenähdyksestä ja elellen ravintolanisännän kustannuksella, luokseen tulleen Mousquetonin kanssa. Hänellä on kyllä rakastettunaan äveriään ja saidan pariisilaisen prokuraattorin vanhanpuoleinen rouva, mutta tältä ei heltinyt rahoja; Portos tietysti on ollut kirjoittelevinaan rahanpyyntöjään jollekulle ylhäiselle nuorelle kaunottarelle. Aramiilla on rakastettunaan kaunis, kevytmielinen rouva de Chevreuse, kuningattaren entisiä seuranaisia, joka on karkoitettu Toursiin, mutta käynyt sieltä viimeksi Buckinghamin herttuan matkaa järjestämässä Pariisissa; hänelle kirjoittelee Aramis ompelijatar Marie Michonin osoitteella, mutta ei ole pitkiin aikoihin kuullut hänestä mitään. Tästä on hän johtunut synkkämielisyyteen ja antautunut Crèvecoeurissa jumaluusopillisiin opintoihin, jotka d'Artagnan kuitenkin Bazinin suureksi mielipahaksi väleen keskeyttää tuomalla hänelle Aramiin pariisilaisesta asunnosta löytämänsä hieno tuoksuisen kirjeen.

Atos on palvelijansa kanssa kaiken aikaa pitänyt isäntänsä kellaria hallussaan, tehden sen viini- ja ruokavarastolle hirvittävää tuhoa, viranomaisten puuttumatta asiaan. D'Artagnanin tulo lopettaa rettelön. Suunnattomien juominkiensa tuottamassa sielullisessa ärtymystilassa tulee umpimielinen kreivi ystävälleen kertoneeksi elämänsä synkimmän muiston; hän on ollut naimisissa viehättävän kuusitoistavuotiaan kaunottaren kanssa ja äkkiä havainnut että tämän olkapäähän on pyövelin poltinora painanut liljan merkinosoitukseksi siitä, että rangaistu on joutunut kiinni varkaudesta. Pettäjättären veljenä esiintynyt pappi on ollut hänen rakastajansa. Häpeästään ja rakkautensa katkerasta pettämisestä vimmastuneena on Atos raivopäissään hirttänyt vaimonsa metsään. Se karvastuttaa hänen elämäänsä ja saa aikaan, ettei hän milloinkaan puhu naisista, vaan on liiankin luontuva hakemaan unohdusta viinipikarista.

Muskettisoturit ovat piankin kaikki koolla Pariisissa, vaikka Buckinghamin herttuan lahjoittamat ratsut varustuksineen menetetään matkalla pelissä. Senvuoksi tulee kumppanuksille paha pula eteen, kun he kuulevat kuninkaan lähtevän sotaretkelle La Rochellea vastaan, joten heidän on kiireimmiten saatava kunnolliset ratsut ja muut varukset itselleen ja palvelijoilleen; d'Artagnan on armollisesti otettu nyt muskettiväkeen. Ylen vaikeasti ja kaikkea — tosin verrattain vähäistä — viekkauttaan käyttäen saa Portos prokuraattorinrouvalta heltiämään tarvitsemansa varat. Kesken omien tuumailujensa sattuu d'Artagnan näkemään myladyn, jonka hän vaistomaisesti aavistelee voivan tietää jotakin rouva Bonacieuxin yhä salaperäiseksi jääneestä katoamisesta, koska mylady Meungissa puhutteli miestä, joka on ollut onnettoman rouvan ryöstöön osallisena, d'Artagnan saa selvän myladyn asunnosta ja huomaa hänen alottavan kirjeenvaihtoa kreivi de Wardesin kanssa. Planchet pääsee nimittäin erehdyksestä myladyn kirjeen viejäksi, gascognelainen avaa sen ja jättää sen toimittamatta perille, sillä kilpailijaa ei hän nyt halua. D'Artagnan joutuu myladyn liikkeitä tähyillessään kaksintaisteluun kaunottaren langon, englantilaisen loordi Winterin kanssa. Tästä jupakasta koituu sellainen kohtaus, että kaikki neljä muskettisoturia taistelevat neljää englantilaista aatelismiestä vastaan. Ranskalaiset voittavat loistavasti, d'Artagnan on loordi Winteria kohtaan niin jalomielinen, että heistä tulee ystävykset, ja loordi esittelee hänet kälylleen. Siten pääsee gascognelainen paremmin yrittämään ottaa selvää tästä salaperäisestä englannittaresta.

Gascognelaiseen rakastuu myladyn herttainen kamarineitonen Kitty, joutuen mitä vastahakoisimpiin tehtäviin, välittämään d'Artagnanin juonia hänen emäntäänsä vastaan, vieläpä yöllisen lemmenkohtauksenkin, jossa mylady luulee armastelevansa de Wardesia. Näin katalaan vehkeeseen on d'Artagnanin houkutellut se seikka, että mylady on tuntenut hänet Rochefortin vastustajaksi ja alkanut juonitella hänelle kostoa, kuten Kittyn puheista selviää, samalla kun gascognelainen on tuntenut myladyn kauneuden väkisinkin hullaannuttavaksi. Lisäksi kuulee d'Artagnan, että myladylla tosiaan on vaikutusta viehkeän rouva Bonacieuxin tuntemattomiin vaiheisiin.

Petollisessa lemmenkohtauksessa on d'Artagnan saanut myladylta sormuksen, jonka Atos näkee kumppanillaan ja on tuntevinaan omakseen. Se herättää hänessä pahoja aavistuksia, hän varoittaa ystäväänsä antautumasta enempiin tekemisiin englannittaren kanssa. Mylady kysyy uutta lemmenkohtausta; Kittyn välityksellä saaden hänen kirjelmänsä vastaa d'Artagnan de Wardesin nimessä mitä loukkaavimmin. Julmaluontoinen kaunotar alkaa heti houkutella gascognelaista surmaamaan de Wardesin; tämä on suostuvinaan lemmenkohtauksen hinnasta, ja ilmaisee sen lopulla ilkeän voitollisesti koko petoksensa. Hurjistunut mylady yrittää tikarilla surmata petturin, rynnistyksessä repeää hänen liinavaatteensa hartioilta ja — pyövelin polttama lilja tule näkyviin olkapäästä! Tämän salaisuutensa paljastuessa raivoaa mylady kuin villipeto, ja järkytettynä pakenee d'Artagnan, tietäen saavansa odottaa hirveitä kostonhankkeita. Onhan mylady joutunut vielä kardinaalin epäsuosioon timanttihommansa raukeamisen tähden, ja katkeroittaa myladya sekin, että d'Artagnan ei ole kaksintaistelussaan surmannut loordi Winteria, jonka mylady tahtoisi periä, jäätyänsä nuoremman veljen leskeksi, pikku poika sen liiton hedelmänä. Tästä kaikesta gascognelainen on saanut tiedon Kittyltä, jonka hän on sallinut antautua itselleen, ensin seurusteltuaan tyttöparan kanssa vain rouva Bonacieuxin katoamista urkkiakseen.

Kitty karkaa d'Artagnanin mukana ja lähetetään rouva de Chevreusen kamarineidoksi Toursiin; rouva on Aramiille lahjoittanut varat uusiin varuksiin. D'Artagnan kertoo kamalan havaintonsa Atokselle, tuntomerkit osoittavat englannittareksi tekeytyneen myladyn jokseenkin varmasti samaksi ranskattareksi, jonka Atos on luullut surmanneensa. Molemmat miehet tietävät nyt saavansa pelätä pahinta hänen taholtaan, sillä gascognelaisen seurassa voi Atoskin tulla ilmi. Onneksi on lähtö La Rochellen piiritykseen juuri käsillä. Myladyn antama sormus myydään, rahat tasataan, ja Atos ja d'Artagnan saavat varustuksensa kuntoon.

Mylady on luonnollisesti heti vaatinut apua kostoonsa kardinaalilta. Ennen kumppanusten lähtöä La Rochelleen kutsuu Richelieu d'Artagnanin luoksensa. Epäröiden lähtee tämä, ystäviensä pitäessä vartiota ulkopuolella. Kardinaali ilmaisee tietävänsä toverusten kaikki hommat ja säästäneensä veikkosia sen johdosta, että he ovat osoittaneet niin suurta urheutta, keinokkuutta ja uskollisuutta asialleen, että hänen tekee mieli saada heidät puolelleen. Hän tarjoaa d'Artagnanille loistavaa uraa; tämä kieltäytyy kierrellen, sanoen tahtovansa ensin vielä kunnostautua La Rochellessa, jonne kardinaalikin on tulossa ottamaan osaa piirityksen johtamiseen. Kardinaali varoittaa häntä joutumasta epäsuosioonsa ja lupaa palata asiaan piirityksen päätyttyä.

La Rochellen luona muskettisoturit herättävät suurta huomiota uskaliaisuudellaan. Kaksi myladyn palkkaamaa salamurhaajaa tekee onnistumattoman yrityksen d'Artagnania vastaan. Gascognelaiselle tarkoitettu myrkytetty viini niinikään tuottaa tuhon syrjäiselle henkilölle. Muskettisoturit tutustuvat nyt kaikki lähemmin siihen seikkaan, että kamala kostonhenki vaanii heidän ryhmäänsä. Sattumalta joutuu kolme vanhempaa heistä kardinaalin saattolaisiksi, tämän mennessä kohtaamaan myladya; Buckinghamin herttua on ryhtynyt avustamaan piiritettyjä, ja kardinaali palkkaa myladyn hankkimaan Englannissa salamurhaajan vihollistansa vastaan. Savutorven läpi kuulevat muskettisoturit keskustelun. Atos tuntee äänestä myladyn varmasti vaimokseen. Mylady tinkii itselleen oikeuden saada kostaa d'Artagnanille ja saa kardinaalilta avoimen valtakirjan, joka oikeuttaa sen näyttäjän pääsemään vapaaksi teosta, jonka hän tulee suorittaneeksi "valtion hyväksi."

Atos osuttautuu sitten kahden kesken myladyn kanssa ja kovistaa itselleen kamalassa kohtauksessa tuon valtuutuksen; ritarina ei hän voi toimia raivottaren suhteen muuta. Mylady ei uskalla ilmoittaa tapauksesta kardinaalille, peläten häpeällisen entisyytensä tulevan ilmi. Hän lähtee Englantiin. Saadakseen rauhassa neuvotella kaikki neljä kumppanusta lyövät vetoa siitä, että he syövät aamiaisensa Saint-Gervaisin vallinsarvella, jonka piiritetyt ovat tilapäisesti jättäneet tyhjilleen. Palvelijoista on ainoastaan Grimaud mukana, ja kylläpä hänen housunsa väkisinkin tutisevat, sillä vihollinen tekee hyökkäyksiä, jotka torjutaan mitä kylmäverisemmin. Välillä kumppanukset aterioitsevat ja neuvottelevat. Kuningattaren vuoksi on koetettava saada herttualle varoitus toimitetuksi. Aramis ottaa ilmoittaakseen "Marie Michonille", jotta tämä antaisi kuningattarelle tiedon, mikä vaara uhkaa hänen rakastajansa henkeä. Loordi Winterille, joka on palannut Lontooseen, päätetään kirjeellisesti kertoa hänen kälynsä entisyys, unohtamatta sitäkään Kittyn kautta ilmitullutta seikkaa, että mylady tavoittelee lankonsa henkeä, niinkuin hän arvattavasti on miehensäkin toimittanut päiviltä. Loordin on siis korjattava tuo vaarallinen naarastiikeri talteen. Bazin ja Planchet valitaan sanansaattajiksi; matkakulut on kumpaisellekin hankittava siten, että d'Artagnan myy kuningattarelta saamansa sormuksen. Suunnattoman riemastuksen tervehtiminä muskettisoturit palaavat tulikasteestaan ja panevat päätöksensä täytäntöön.

Loordi Winter saa ajoissa tiedon, sillä myladyn laiva on viivästynyt matkalla. Havaitessaan, että mylady edellisen naimisensa takia ei ole ollut laillisessa avioliitossakaan hänen veljensä kanssa ja että ranskatar on katala pahantekijä, loordi lähettää vaununsa satamaan odottamaan myladya; tämä tuodaan hänen maalaislinnaansa ja pidätetään sinne vangiksi. Kamala nainen raivoaa aluksi kuin mieletön; hänen vartiotansa johtava nuori upseeri Felton osoittautuu horjumattomaksi hänen suloilleen, ollen kiihkeän uskonnollisen herätyksen saanut puritaani, ja moniaan päivän kuluttua aiotaan mylady lähettää rangaistussiirtolaan valtameren taa. Ja kuitenkin onnistuu tämän erinomaisen näyttelijän sitten uskottaa upseerille, Feltonille, että hänkin on vainottu protestantti, jonka Buckinghamin herttua on pannut kokemaan mitä törkeintä väkivaltaa, aikoen nyt lähettää hänet maanpakoon, päästäkseen eroon oman rikollisuutensa todistajasta. Hän yllyttää luutnantti Feltonin vimmastuksen katolilaista herttuaa vastaan pyhäksi isänmaalliseksi hurmiotilaksi, jossa hän päättää vapauttaa myladyn, surmata herttuan ja sitten paeta myladyn kanssa maasta.

Felton saa Wïnterilta toimekseen käydä noutamassa herttuan allekirjoituksen myladyn karkoituskäskyyn. Sitä ennen hän järjestää pettäjättärensä paon. Myladyn pitäisi odottaa purrella määrähetkeen asti Feltonia ja tämän viipyessä lähteä Ranskaan siinä vakaumuksessa, että uskonkiihkoinen luutnantti onkin joutunut vangiksi; mutta tosiaan suoritettuaan tekonsa huomaa Felton mielenkarvaudekseen purren katoavan ulapalle ennen määräaikaa, joten hänet on siis petetty. Felton on nimittäin tällävälin mennyt Buckinghamin luo, ja jos hän on epäröinyt verisessä aikeessaan, varmistuttaa hänet herttuan huolettomuus karkoituskäskyn vahvistamisessa, kun Felton uskoo sen koskevan naista, jolle herttua on tehnyt hirvittävää vääryyttä. Murhaajan tikari iskee herttuaan kuolettavan haavan, juuri kun loordi Winter ehtii paikalle. Samassa tulee myös Itävallan Annan varoittava sanoma. Liikutettuna kuulee kuoleva ylimys, mitä kuningatar kirjoittaa. Kuningatar rakastaa häntä. Herttuan pyynnöstä lähetetään kuningattarelle se lipas, jonka kuoleva on Louvressa saanut, ja kuningattaren kaksi kirjettä sekä tikari, joka on vienyt rakastajalta hengen.

Muskettisoturit kuulevat myladyn palanneen Ranskaan. D'Artagnan näkee Rochefortin, ja aavistelee jotakin pahaa olevan tekeillä noiden kahden juonittelijan kesken. Myladyn ensimmäisenä kostotoimena on tavoittaa käsiinsä rouva Bonacieux, joka on eräässä luostarissa; hän tietää d'Artagnanin olleen pääsyyllisenä viime kärsimyksiinsäkin ja tahtoo siepata haltuunsa Rochefortin avulla nuoren naisen, jota tietää gascognelaisen rakastavan ja joka on pakenemalla saanut kardinaalin kätyreiltä tuon turvapaikan. Jäljille joutuneina pääsevät muskettisoturit vehkeilijäin kintereille myladyn juuri tultua luostariin. Kiireissään myrkyttää mylady herttaisen rouvan, joka kuolee myöhästyneen rakastajansa syliin.

On selvää, että tuollaisen hirmuhengen ei ole enää sallittava elää. Kostonhankkeissa on myöskin loordi Winter saapunut paikalle lähteneenä Englannista ajamaan murhaajatarta takaa. — Kaikki viisi vannovat hellittämättömän tuomion. Mylady tavoitetaan; Atos pakottaa sillä kardinaalin valtakirjalla, jonka on ottanut myladylta, Béthunen pyövelin mukaansa teloittamaan rikollista. Pyöveli tuntee hänet veljensä tuhoojaksi — sen papin, joka on ollut myladyn mukana silloin kun Atos on häneen tutustunut. Itse on hän polttanut varkaan leiman rikolliseen naiseen ja saanut hänen tähtensä istua pitkät ajat vankilassa.

Tällaisessa seurassa eivät mitkään myladyn keinot auta. Keskiyön hetkenä katkaisee pyöveli häneltä miekalla kaulan Lys-virran rannalla. Matkalla La Rochelleen kohtaa d'Artagnan meungilaisen kiistakumppaninsa ja paljastaa heti miekkansa, mutta tämä esittelee itsensä de Rochefortina ja näyttää hänelle kardinaalin vangitsemiskäskyn. Gascognelainen tuodaan kardinaalin eteen. Kardinaali syyttää häntä sekaantumisesta valtiosalaisuuksiin myladyn kantelun perusteella, d'Artagnan rohkeasti paljastaa myladyn kaiken kataluuden ja kertoo tätä kohdanneen tuomion. Kardinaali huomaa oikeastaan päässeensä eroon kovin vaarallisesta kätyristä; hän huomauttaa jättävänsä asian oikeudellisesti tutkittavaksi, jolloin d'Artagnan vastaa, että hänelle on täydellinen anteeksianto kardinaalilta, vaikka hän luovuttaa sen takaisin. Ja ihmeekseen saa Richelieu käteensä sen avoimen valtakirjan, jonka hän on antanut myladylle. Nuoren miehen sankaruus ja ritarillisuus tuottaakin hänelle muskettiluutnantin arvon; tuollaisia miehiä tahtoo kardinaali vieläkin koettaa suostutella puolelleen.

Loppulauselmassa huomautetaan, että Rochefort ja d'Artagnan La Rochellen antautumisen jälkeen olivat kolmasti kaksintaistelussa kardinaalin yritettyä lepyttää heitä ystävyksiksi. Joka kerta haavoittui Rochefort, mutta sitten he jo tekivätkin täydellisen aselevon. Planchetista teki Rochefort kaartinkersantin. Portos nai prokuraattorinlesken ja sai 800,000 livreä tämän mukana, eroten sotapalveluksesta. Aramis siirtyi kuin siirtyikin hengelliseen säätyyn. Atos muutti jollekulle perintötilalleen, palveltuansa vielä kolmisen vuotta d'Artagnanin päällikkyyden alaisena. Bonacieux muistutteli kardinaalille varomattomasti palveluksistaan ja pyysi jotakin korvausta. Hänen ylhäisyytensä vakuutti, että hänestä kyllä pidetään huolta ja kun Bonacieux lähti hyvillä mielin Louvreen, ei häntä sen koommin kuulunutkaan takaisin. Arveltiin viisaan ja jalomielisen Richelieun toimittaneen hänet valtion täysihoitoon johonkin kuninkaalliseen säilöpaikkaan.

Suomentaja.