Читать книгу Myladyn poika - Alexandre Dumas - Страница 15

"Mitä ystäviä?"

"Niitä, joita minulta eilen tiedustelitte."

"Atosta, Portosta ja Aramista? Heitä siis haette?"

"Niin."

"Kunniasanallanne?"

"Onko se siis niin kummeksittavaa?"

"Eipä suinkaan, mutta hiukan merkillistä sentään. Kenen puolesta tavoitatte heitä?"

"Ettekö aavista?"

"Kyllä."

"Valitettavasti en tiedä, missä he ovat."

"Ja teillä ei ole mitään keinoa hankkiaksenne selvitystä siitä?

Odottakaa vain viikko, niin minä otan siitä teille selon."

"Viikko on liian paljon; kolmessa päivässä on minun saatava heistä tieto."

"Kolme päivää on lyhyt aika", sanoi Rochefort, "Ranska on laaja."

"Ei auta, te tunnette sanan täytyy; sillä sanalla voidaan suorittaa paljon."

"Milloin aloitatte etsinnän?"

"Olen jo aloittanut."

"Onnea vain yrityksellenne!"

"Ja minä toivotan teille onnellista matkaa."

"Kenties tapaamme taipaleella."

"Ei ole luultavaa."

"Eipä voi sanoa. Sattuma on niin oikullinen."

"Hyvästi!"

"Näkemiin! Jos muuten Mazarin puhuu minusta, niin sanokaa hänelle minun pyytäneen teitä ilmoittamaan, että hän tulee ennen pitkää huomaamaan, olenko minä liian vanha toimimaan, kuten hän väitti."

Rochefort poistui, huulillaan tuollainen pirullinen hymy, joka oli entiseen aikaan usein värisyttänyt d'Artagnania. Mutta tällä kertaa luutnantti katseli häntä ilman levottomuutta ja myhäilikin vuorostaan, kasvoillaan kaihomielinen ilme, jonka kenties ainoastaan tämä muisto kykeni niille antamaan.

"Mene, hornanhenki", jupisi hän, "ja tee mitä tahdot; vähänpä siitä välitän, sillä koko maailmassa ei ole toista Constancea."

Kääntyessään toisaanne näki d'Artagnan Bazinin, joka oli riisunut kirkollisen asunsa ja nyt seisoi pakisten suntion kanssa, saman, jota d'Artagnan oli kirkkoon tullessaan puhutellut. Bazin näytti hyvin innokkaalta ja viuhtoi lyhyillä ja paksuilla käsivarsillaan. D'Artagnan arvasi hänen nähtävästi kehoittelevan suntiota olemaan peräti vaitelias häntä kohtaan.

Noiden kahden kirkonpalvelijan keskustellessa käytti hän tilaisuutta, hiipiäkseen ulos kirkosta ja asettuakseen väijyksiin Rue des Canettesin kulmaan. Bazin ei voinut lähteä ulos d'Artagnanin havaitsematta häntä piilopaikastaan.

Viiden minuutin kuluttua, jollaikaa d'Artagnan seisoi vartiopaikallaan, näyttäysi Bazin kirkon edustalla. Hän vilkui joka taholle, varmistuakseen siitä, että häntä ei vakoiltu; mutta hän ei voinut huomata upseeriamme, jonka pää vain pistäysi esiin viidenkymmenen askeleen päässä sijaitsevan rakennuksen nurkkauksesta. Tyyntyneenä, kun ei nähnyt ketään, uskaltausi Bazin Notre-Dame-kadulle. D'Artagnan kiirehti esiin kätköstään ja ehti parahiksi näkemään hänen kääntyvän Rue de la Juiverielle ja sitten Rue de la Calandrella astuvan erääseen siistinnäköiseen taloon. Upseerimme piti selvänä, että arvoisa pedelli asui siinä.

D'Artagnan varoi menemästä tiedustelemaan; portinvartija, jos sellaista olikaan, oli luultavasti jo saanut varoituksen, ja kenen puoleen saattoi hän kääntyä, jollei talossa ollut portinvartijaa?

Hän pistäysi pieneen olutkellariin, joka sijaitsi Saint-Êloikadun ja Rue de la Calandren kulmassa, ja tilasi hypocras-kippossn.[10] Tämän juoman valmistaminen vaati runsaasti puoli tuntia; d'Artagnanilla oli siten hyvää aikaa Bazinin väijymiseen epäluuloja herättämättä.

Hän huomasi krouvissa kahdestatoista viiteentoista vanhan, nokkelan näköisen pojan, jonka luuli kaksikymmentä minuuttia sitten nähneensä kuoripojan puvussa. Hän kysyi tätä, ja kun nuorella kirkonpalvelijalla ei ollut mitään aihetta teeskentelyyn, kuuli d'Artagnan häneltä, että hän kello kuudesta yhdeksään aamuisin toimi kuoripoikana ja kello yhdeksästä puoliyöhön työskenteli tarjoilijana kapakassa.

Hänen jutellessaan pojan kanssa tuotiin hevonen sen talon portille, johon Bazin oli mennyt. Hevonen oli satuloitu ja suitsitettu. Tovin kuluttua tuli Bazin ulos.

"Kas", virkkoi poika, "tuolla on meidän pedellimme, joka aikoo ratsastaa pois."

"Minne hän ratsastaa?" kysyi d'Artagnan.

"Sitä en tiedä."

"Puoli pistolia", tarjosi d'Artagnan, "jos otat siitä selon."

"Minulle", huudahti poika säihkyvin silmin, "jos otan selville, minne herra Bazin ratsastaa? Se ei ole vaikeata. Ettehän vain tee pilaa minusta?"

"En, kautta upseerikunniani; tässä näet kolikon."

Ja hän näytti pojalle houkuttelevaa rahaa, mutta antamatta sitä hänelle.

"Minä kysyn häneltä."

"Ei, sillä tavoin et saisi mitään tietää", neuvoi d'Artagnan; "odota kunnes hän on lähtenyt, ja sitten voit kysellä ja urkkia, miten vain haluat. Se jää sinun asiaksesi. Se puoli pistolia on varallasi." Ja hän pisti rahan takaisin taskuunsa.

"Kyllä ymmärrän", virkkoi poika, huulillaan se viekas hymy, joka on pariisilaispojalle niin ominainen; "no, pitänee varrota."

Ei tarvinnut odottaa pitkääkään aikaa. Viittä minuuttia myöhemmin lähti Bazin ratsastamaan hiljaista ravia, hoputellen hevostaan sateenvarjonsa iskuilla.

Bazin oli aina tottunut käyttämään sateenvarjoa ratsuraipan asemesta.

Tuskin oli hän kääntynyt kulmasta Rue de la Juiverielle, kun poika vainukoiran tavoin ryntäsi hänen jäljilleen.

D'Artagnan asettui jälleen pöydän ääreen, samalle paikalle kuin tullessaankin, täydellisesti vakuutettuna siitä, että hän saisi kymmenen minuutin kuluessa tietää, mitä halusi.

Siinä ajassa kerkisikin poika takaisin.

"No?" kysyi d'Artagnan.

"Niin", vastasi poika, "nyt sen tiedän."

"Minne hän siis ratsasti?"

"Saanko sen puoli pistolia?"

"Tietysti. Sano pois."

"Antakaa minun ensin katsella sitä! Lainatkaa se minulle nähdäkseni, että se ei ole väärä."

"Tuossa on."

"Kuulkaas, isäntä", virkkoi poika, "herra tahtoo vaihtaa."

Isäntä seisoi tiskinsä takana; hän ojensi esiin pikkurahoja ja otti vastaan kolikon.

Poika sujautti rahat taskuunsa.

"Sanopas nyt, minne hän meni", pyysi d'Artagnan, joka oli hymyillen tarkannut hänen pikku temppujaan.

"Hänen määränään oli Noisy."

"Mistä sen tiedät?"

"Voi, hyväinen aika, sen tietämiseen ei tarvinnut olla kovinkaan nokkela! Tunsin hevosen; sen omistaa teurastaja, joka toisinaan vuokraa sen Bazinille. Ajattelinpa, että teurastaja ei anna käytettäväksi hevostaan tahtomatta tietää, mikä on matkan määränä, vaikka hän ei voikaan pelätä herra Bazinin pystyvän ratsastamaan hevosta menehdyksiin."

"Ja hän vastasi sinulle, että määräpaikkana oli…"

"Noisy, niin. Se muuten näyttääkin olevan hänen tapanaan; hän ratsastaa sinne pari kolme kertaa viikossa."

"Tunnetko Noisyn?"

"Kyllä vainkin; siellä asuu imettäjäni."

"Onko Noisyssa mitään luostaria?"

"On, ja komea, — jesuiittaluostari."

"Hyvä", virkahti d'Artagnan; "ei epäilystäkään enää!"

"Olette siis tyytyväinen?"

"Peräti. Mikä on nimesi?"

"Friquet."

D'Artagnan otti muistikirjansa ja merkitsi siihen pojan nimen ja viinituvan osoitteen.

"Sanokaa minulle, herra upseeri", jatkoi poika, "onko ansaittavissa vielä lisää puolia pistoleja?"

"Ehkä", vastasi d'Artagnan.

Saatuaan nyt tarvitsemansa tiedon maksoi hän viinin, jota ei ollut juonut, ja lähti kiireesti takaisin Tiquetonne-kadulle.