Читать книгу Kotkan tie - Ethel M. Dell - Страница 4

II.

Оглавление

Sisällysluettelo

Kenraalin tytär.

Pienen rajalinnotuksen sisimmässä osassa oli huone, jota kaikki pitivät miltei pyhänä. Se oli paraiten suojattu ja siellä oli kenraali Roscoen tytär, ainoa valkea nainen koko komppaniassa, oleskellut aina siitä asti, kuin tuo kauhea piiritys alkoi. Hän oli vielä melkein lapsi ja tottunut kaikessa tottelemaan isäänsä, jota hän jumaloi. Kun ei hän siis ollut mitään nähnyt, mutta valvonut yönsä ja kuullut yhtä ja toista, olivat hänen hermonsa alituisessa jännityksessä ja häntä kiusasivat hirveät näyt, joita hänen mielikuvituksensa loihti esiin.

Tuskallista oloaan lieventääkseen oli hän keksinyt lääkkeen, jonka hän inhoten olisi työntänyt luotaan, ellei hän olisi ollut niin äärimmäisen kiihtyneessä mielen tilassa. Lääke auttoikin häntä, mutta se painoi häneen leimansa, ja ellei hänen isällään olisi ollut niin raskasta taakkaa kannettavanaan, olisi hän kyllä sen huomannut.

Kun kenraali, kahden tunnin kuluttua puhelustaan upseeriensa kanssa, tuli tyttärensä luokse, katseli hän tätä tutkivasti käsittämättä, miksi tämä lepäsi niin raukeana sohvapatjoillaan ja miksi niin mustat renkaat ympäröivät hänen suuria, tummia silmiään.

Muriel Roscoe oli aivan nuori, solakka ja vielä jokseenkin kulmikas. Hänen pieniä, kapeita ja sangen kalpeita kasvojaan ympäröi tuuhea, kiiltävän musta tukka, joka näytti miltei liian painavalta.

"Olit kiltti, kun tulit, isä. Kaipasin niin sinua", sanoi tyttö hiljaa.

Isä astui hitaasti hänen luokseen. Hän oli viime tuntien kuluessa ajatellut vain tytärtään ja siksipä katselikin hän tätä tutkivammin kuin tavallista. Häntä ihmetytti Murielin kalpeus ja äärimmäisen väsynyt katse. Viereisellä pöydällä oli täysi lautanen keitettyä riisiä. Kenraali huomasi, ettei tyttö ollut sitä koskenutkaan.

"Sinä et ole syönyt mitään, lapsi", sanoi hän levottomana. "Ethän vain liene sairas?"

Tyttö kohottautui puoleksi istualleen heikon punan levitessä hänen kasvoilleen.

"En, olen vain niin väsynyt, etten jaksa syödä."

"Sinun täytyy syödä, tyttöseni", sanoi isä syvään huoaten.

"Kyllä, isä", vastasi tyttö alistuvasti, "mutta syö sinäkin."

Lusikka ja haarukka oli lautasen vieressä. Isä ojensi lusikan tytölle ja otti itselleen haarukan.

"Nyt me aterioimme, isä", sanoi Muriel surunvoittoisesti hymyillen.

Isä maistoi ruokaa, sanoi sen olevan maukasta ja odotti tytön seuraavan esimerkkiään. Tyttö tekikin sen, vaikkakin varsin vastenmielisesti.

"Erinomaista, isä", sanoi hän.

Eikä isä arvannut, miten vasten luontoaan tyttärensä koetti syödä.

Täten he kumpikin jatkoivat syömistään, kunnes ruoka lautasella väheni.

Yht'äkkiä he lopettivat kuin keskinäisestä sopimuksesta.

"Näin niin ihmeellistä unta viime yönä", sanoi Muriel. "Olin olevinani ylhäällä vuorilla jonkun kanssa. En tiedä kuka hän oli, mutta hän oli hyvin ystävällinen. Oli juuri auringonnousun aika, sillä yllämme oli aivan valoista, vaikka sillä kohdalla, jossa me seisoimme oli pimeätä ja katsoessani ylös oli ilma täynnä hevosia ja sotavaunuja. Tunsin itseni niin rauhalliseksi, isä, ja niin onnelliseksi."

Hän vaikeni. Tytön oli vaikea jatkaa, sillä isä istui hiljaisena ja hajamielisenä hänen vieressään. Tyttö katsoi häneen ja samassa hän heittäytyi polvilleen isänsä viereen kietoen kätensä hänen kaulaansa.

"Isä, rakkahin isä", kuiskasi hän ja painautui isän rintaa vasten oudon pelon vallassa. "Mikä sinun on? Sanothan sen minulle? Osaanhan olla rohkea. Olet itse niin sanonut."

"Niin", vastasi isä, "tiedän että olet rohkea, Muriel", jatkoi hän vapisevalla äänellä, "en tiedä, miten sinä olet ajatellut tämän kaiken loppuvan. Minun on ollut pakko ajatella sitä tänä iltana."

Muriel katsoi häneen, mutta isän kasvoissa ei enää kuvastunut sisäinen tuska.

"Ethän pelkää", sanoi isä. "Aion kohdella sinua samalla tavoin kuin upseerejanikin, aivan suorasti ja rehellisesti. Voimme enää kestää ainoastaan kolme päivää. Basset ei ehkä ehdi ajoissa avuksemme."

Muriel ei vastannut mitään. Hänen katseensa oli yhä kiintynyt isän kasvoihin. Tyttösen katse oli kirkas ja avoin, mutta pelkoa ei siinä näkynyt.

Isä jatkoi puhettaan:

"On sangen mahdollista, etten minä ole sinun turvanasi lopun tullen. Ehkei minua silloin enää ole olemassakaan. Mutta on toinen, johon voit huoletta turvautua, mitä tapahtuneekin, eräs, joka ajattelee kaikessa vain sinun parastasi. Hän lupasi minulle, ettet sinä joudu vangiksi ja tiedän hänen pitävän lupauksensa. Hänen huostassaan voit olla rauhallinen, Muriel. Voit turvautua häneen niin kauan kun elät. Hän ei sinua petä. Arvaatko hänen nimensä?"

Tyttö vastasi heti epäröimättä:

"Kapteeni Grange tietenkin, isä."

Isä säpsähti ja katsoi häneen tutkivasti.

"Ei se ole Grange", sanoi hän. "Miksi juuri häntä ajattelit?"

Isä huomasi tytön pettyneen, melkein pelästyneen ilmeen. Huulet vapisivat.

"Kuka sitten, isä? Et suinkaan tarkottane kapteeni Ratcliffeä?"

"Kyllä, Nick Ratcliffeä juuri tarkotin. Olen uskonut sinut hänen huostaansa. Hän kyllä pitää sinusta huolen."

"Nick Ratcliffe", toisti Muriel hitaasti. "Mutta, isä, eihän hän voi huolehtia itsestäänkään, niinhän kaikki sanovat. Enkä minä pidä hänestä. Tahtoisin paljon mieluummin, että kapteeni Grange ottaisi minut huostaansa. Etkö luule hänen sitä tekevän, jos sinä pyytäisit sitä häneltä? Hän on paljon suurempi, vanhempi ja kiltimpi."

"Hän vain näyttää sinusta sellaiselta", sanoi hänen isänsä. "Mutta sinun suojelijasi tarvitsee juuri tarmoa ja tahdonlujuutta ja sitä on Ratcliffellä enemmän kuin koko joukollamme yhteensä. Ratcliffeen tulee sinun turvautua, Muriel. Ja muista luottaa häneen, luottaa täydellisesti, sillä mitä hän tehneekin, tekee hän sen minun tahdostani, minun suostumuksellani."

Ääni petti, hän nousi ja kääntyi selin valoa kohti. Hetkisen kuluttua suuteli hän tytärtään.

"Mene levolle, tyttöseni, ja nuku niin hyvin kuin voit. Koeta pysyä rohkeana. Pian tehnevät he taasen hyökkäyksen, mutta vielä kestää linnotuksemme."

Isä katseli vielä jonkun aikaa tyttöä. Sitten kumartui hän ja suuteli häntä uudelleen.

"Jää hyvästi, rakkaani, siksi, kunnes jälleen kohtaamme toisemme", sanoi isä tukahtuneella äänellä.

Sitten poistui hän nopeaan, kuin olisi pelännyt sinne jäävänsä.

Kotkan tie

Подняться наверх