Читать книгу Lentävä hollantilainen - Фредерик Марриет - Страница 7

"Ette saa panna henkeänne vaaraan, Amine", vastasi Filip. "En voi tähdätä tarkasti tietäessäni sen. Nyt täytyy minun kumminkin viedä aseet toiseen huoneeseen, sillä aika on käsillä."

Amine auttoi Filipiä aseiden kantamisessa, otti sitten kynttilän ja poistui. Heti kun Filip jäi yksikseen, avasi hän ikkunan ja katsoi ulos, mutta siellä ei näkynyt ristinsieluakaan eikä hän kuullut hiiskahdustakaan, vaikka hän jännittikin korviaan. Kuu oli juuri nousemaisillaan ja vihdoinkin kuuli Filip hiljaista kuiskailemista alhaalta. Kun hän katsoi ikkunasta, näki hän pimeydestä huolimatta neljä miestä oven edustalla. Hän hiipi toiseen huoneeseen Aminen luokse, joka laittoi ampumatarpeita kuntoon.

"He seisovat nyt oven edustalla neuvottelemassa. Voitte katsella heitä nyt vaaratta. Olen tavallaan iloinen heidän tulostaan, koska teidän ei nyt enää tarvitse epäillä sanojani."

Amine katsoi ikkunasta ja laski sitten kätensä Filipin käsivarrelle.

"Suokaa minulle anteeksi epäröimiseni. Nyt en pelkää muuta kuin että isä tulee liian pian kotiin, jolloin he saavat hänet kiinni."

Sittenkuin rosvot olivat tarkastaneet oven ja huomanneet sen liian vahvaksi murrettavaksi, turvautuivat he viekkauteen. He koputtivat, mutta kun heidän uudistettuunkaan jyrinäänsä ei vastattu, pistivät he lyhyen neuvottelun jälkeen pyssyn suun avaimen reikään ja laukaisivat. Lukko irtautui silloin, mutta rautatangot, joilla ovi myös oli suljettu, kestivät vielä.

Filip ei halunnut, vaikka hänellä olisi ollutkin siihen kieltämätön oikeus, ampua roistoja, ennenkuin he aloittivat hyökkäyksen. Nyt ojensi hän kuitenkin pyssynsä sen miehen päätä kohti, joka oli lähimpänä ovea. Hän oli tähdännyt tarkasti, sillä mies kaatui kuolleena maahan ja muut vetäytyivät peloissaan takaisin. Pari sekuntia myöhemmin vihelsi pistoolin luoti Filipin pään ohi vahingoittamatta häntä ollenkaan, koska Amine vetäisi hänet juuri silloin taaksepäin.

"Älkää suotta paljastako itseänne, Filip", sanoi hän hiljaa.

"Hän sanoi minua Filipiksi", ajatteli Filip, mutta ei sanonut mitään.

"Nyt ne odottavat, että tulisitte ikkunaan jälleen", sanoi Amine. "Ottakaa nyt tuo toinen pyssy ja menkää eteiseen. Jos lukko on irtautunut, voivat he ehkä pistää kätensä reiästä ja irroittaa salvat. On parasta, että menette sinne, sillä he luulevat teidän olevan muualla. Lataan pyssyn sillä aikaa uudestaan."

"Aivan niin", myönsi Filip mennen eteiseen. Hän huomasikin heti sinne tultuaan, että muudan rosvoista oli kuin olikin pistänyt kätensä reiästä ja koetti nyt nostaa ylimmäistä salpaa paikoiltaan.

Filip aikoi juuri laukaista, kun ulkona olevat toiset roistot ampua paukauttivat monta kertaa.

"Amine on paljastanut itsensä", ajatteli hän, "ja on ehkä haavoittunut."

Kostonhimossaan laukaisi hän kumminkin ensin latingin mieheen ja kiiruhti sitten yläkertaan saadakseen selville, miten Aminen oli käynyt. Mutta tyttö ei ollutkaan ikkunassa, jolloin hän hyökkäsi toiseen huoneeseen ja näki Aminen huolellisesti lataavan pyssyä.

"Jumalani, miten säikähdinkään, Amine! Kun he ampuivat, luulin teidän näyttäytyneen ikkunassa."

"En minä sentään niin tyhmä ole. Ajattelin kumminkin, että he vastaavat tuleenne, kun ammutte oven läpi, ja luulin teidän mahdollisesti haavoittuvan. Senvuoksi menin ikkunan viereen ja näytin siitä heille kepin nokkaan sitomiani isäni vaatteita. Nuo toiset, jotka odottivat, ampuivat silloin heti."

"Ah, kuka olisi voinut uskoa, että niin kaunis tyttö voi olla niin rohkea!" huudahti Filip.

"Eivätkö sitten muut kuin rumat voi olla rohkeita?" kysyi Amine hymyillen.

"En tarkoittanut sitä, Amine. Mutta nyt tuhlaan kallista aikaa. Minun pitää mennä ovelle jälleen. Antakaa minulle tuo pyssy ja ladatkaa tämä taasen."

Filip hiipi portaita alas, mutta ennenkuin hän ehti ovelle, kuuli hän Pootsin äänen ulkoa. Aminekin oli kuullut sen ja riensi heti Filipin rinnalle ladattu pistooli kummassakin kädessään.

"Älkää olko peloissanne, Amine", hän sanoi aukaisten salvat.

"Roistoja on enää vain kaksi ja isänne pelastuu varmasti."

Ovi aukeni ja Filip hyökkäsi pihalle pyssyineen. Hän näki herra Pootsin makaavan maassa noiden molempien miesten välissä, joista toinen kohotti juuri puukkoansa työntääkseen sen lääkärin ruumiiseen, kun luoti lävisti hänen päänsä. Viimeinen roisto hyökkäsi nyt Filipin kimppuun ja syntyi kova kamppailu, joka kumminkin loppui pian senvuoksi että Amine tuli lähemmäksi ja ampui luodin miehen ruumiin läpi.

Filip kantoi Pootsin, joka oli aivan suunniltaan pelosta, rakennukseen kuin lapsen. Jonkun ajan kuluttua tyyntyi hän kumminkin hieman.

"Tyttäreni!" hän huusi. "Tyttäreni — missä hän on?"

"Täällä, isäni. Olen pelastettu."

"Ah, lapseni on siis vahingoittumaton!" hän sanoi aukaisten silmänsä ja tuijottaen eteensä. "Mutta entä rahani — missä ne ovat?"

"Ne on myöskin pelastettu, isäni, kiitos tämän nuorukaisen, jota olet kohdellut niin huonosti."

"Mitä tarkoitat? Ah, nythän minä näenkin, että täällä on Filip Vanderdecken! Hän on velkaa minulle kolme ja puoli guldenia ja lääkepullon. Hänkö on pelastanut sinut ja rahani?"

"Niin ja voidakseen tehdä sen pani hän oman henkensä alttiiksi."

"Vai niin; no siinä tapauksessa annan hänelle koko velan anteeksi, mutta lääkepullon voi hän kyllä antaa takaisin. Anna minulle hieman vettä."

Filip oli mennyt jälleen ulos. Kaksi roistoista oli kuollut, kolmas oli viimeisillään ja neljännestä vuoti verta kovasti, mutta hän ei vastannut mitään, kun Filip puhutteli häntä. Filip otti heidän aseensa ja meni sisälle, missä Poots oli nyt jo melkein tointunut.

"Kiitän teitä, Filip Vanderdecken. Olette pelastanut rakkaan lapseni ja rahani, joita ei olekaan kuin muutamia kolikoita, sillä olen hyvin köyhä. Toivon, että eläisitte kauan ja tulisitte onnelliseksi."

Nyt muistuivat isän kirje ja vala, jonka hän oli vannonut, ensimmäisen kerran Filipin mieleen roistojen tapaamisen jälkeen ja hänen kasvonsa synkistyivät.

"Kauan ja onnellisena", hän toisti. "Ei suinkaan", mumisi hän pudistaen tahtomattaan päätään.

"Kuinka suuressa kiitollisuuden velassa olenkaan teille", sanoi Amine.

"Niin, se on kyllä totta", myönsi vanha Poots, "mutta olemme köyhiä, hyvin köyhiä. Puhuin rahoistani, koska minulla on niitä niin vähän, etten voi luopua ainoastakaan kolikosta, mutta teidän ei tarvitse kuitenkaan maksaa minulle noita kolmea ja puolta guldenia, sillä niistä voin minä nyt ainakin luopua."

"Miksi luopuisitte niistä, herra Poots? Minähän lupasin maksaa ne teille ja kuten tiedätte, pidän aina sanani. Minulla on tuhansia guldeneja enkä tiedä, mitä niillä teen."

"Onko teillä tuhansia guldeneja?" huudahti Poots. "Laskette vain leikkiä enkä usko teitä."

"Toistan vielä kerran teille, Amine, että minulla on tuhansia guldeneja. Tiedätte, etten voi valehdella teille."

"Uskoin sen heti, kun sanoitte sen isälleni", vastasi Amine.

"Mutta kun teillä on niin paljon, Vanderdecken, ja minä olen niin köyhä, niin —"

Mutta Amine laski kätensä isän huulille ja lause keskeytyi.

"Isä", sanoi hän, "on jo aika, että menemme nukkumaan. Filip, teidänkin pitää mennä kotiinne yöksi."

"Ei, enkä aio nukkuakaan", vastasi Filip. "Mutta te molemmat voitte kyllä pelkäämättä mennä vuoteisiinne. Aion seisoa vahdissa koko yön tuolla ulkopuolella. Antakaa minulle vain kynttilä, niin poistun. Hyvää yötä, herra Poots. Hyvää yötä, Amine."

"Hyvää yötä", vastasi Amine, "ja hyvin paljon kiitoksia."

"Tuhansittain guldeneja", mumisi, vanhus Filipin mennessä portaita alas.