Читать книгу Lentävä hollantilainen - Фредерик Марриет - Страница 9

Sisällysluettelo

"Tämä huone on siis ollut suljettuna niin kauan", sanoi Amine itsekseen, kun hän seuraavana aamuna paljon ennen Filipin heräämistä meni sinne. Hän katsoi tarkkaavaisesti huonekaluja, ja linnunhäkit vetivät heti hänen huomionsa puoleensa. "Pienet linturaukat!" hän sanoi. "Täällä näyttäytyi siis hänen isänsä hänen äidilleen. Ei — mutta Filiphän sanoo omaavansa todistuksia, että asia on niin. Ja miksi ei isä olisi voinut näyttäytyä? Jos Filip olisi kuollut, iloitsisin saadessani puhutella hänen henkeään, sillä olisihan sekin edes jotakin. Mutta mitä nyt sanonkaan, minähän ilmaisen salaisuuteni! Pöytä on kaadettu ja näyttää aivan siltä kuin se olisi tapahtunut pelosta. Ompelukorin sisällys on lentänyt sinne tänne, tietysti naisellisesta säikähdyksestä. Sen on kyllä rottakin voinut saada aikaan, mutta ajatuksessa, ettei kukaan ihminen ole käynyt täällä vuosikausiin, on kuitenkin jotakin juhlallista. En ihmettele ollenkaan Filipin tunnetta, että joku hirmuinen salaisuus on yhteydessä tämän huoneen kanssa. Mutta se ei saa kuitenkaan enää jatkua. Tahdon ottaa huoneen heti käytäntöön."

Amine, joka oli jo vuosikausia hoitanut isänsä taloutta toimittaen kaikki emännän tehtävät, alkoi heti puhdistaa huonekaluja. Hän pyyhki pois hämähäkin seitit ja vuosien kuluessa kerääntyneen paksun tomukerroksen, kantoi häkit pois, siirsi sohvan ja pöydän nurkasta huoneen keskelle, ja kun hän oli saanut työnsä valmiiksi, näytti huone melko siistiltä ja kodikkaalta auringon paistaessa sisään avonaisesta ikkunasta.

Hän ymmärsi täydellisesti, että ne esineet, jotka olivat tehneet niin voimakkaan vaikutuksen Filipiin, oli vietävä pois. Päätettyään lujasti voittaa hänet omakseen oli tietysti luonnollista, että hän tahtoi tehdä kaikkensa rauhoittaakseen Filipiä. Filip oli jättänyt avaimet lattialle, ja Amine avasi nyt kaapit, puhdisti ovien ruudut ja kirkasti hopeakannuja, kun hänen isänsä tuli huoneeseen.

"Laupias taivas!" huudahti herra Poots. "Ovatko ne kaikki hopeaa? Silloin on kai sekin totta, että hän omistaa monta tuhatta guldenia, mutta missä ne ovat?"

"Älkää välittäkö siitä, isä. Omat rahanne ovat nyt turvassa, ja siitä saatte kiittää Filip Vanderdeckeniä."

"Aivan niin, mutta nyt hän rupeaa asumaan luonamme ja hän syö paljon.

Hänen pitää maksaa runsaasti, koska hänellä on niin paljon rahaa."

Amine hymyili halveksivasti, mutta ei vastannut mitään.

"Olen utelias tietämään, missä hän säilyttää rahojaan", sanoi Poots. "Muistaakseni sanoi hän lähtevänsä merelle ensimmäisessä sopivassa laivassa. Kuka pitää huolta hänen rahoistaan hänen poissaollessaan?"

"Minä, isä", vastasi Amine.

"Ah, vai niin? No sen me kyllä varomme, etteivät ne häviä. Laivahan voi joutua haaksirikkoon."

"Sinulla ei ole mitään tekemistä siinä asiassa, isä. Varjele sinä vain omaa kultaasi."

Hän pani hopea-astiat takaisin kaappeihin, lukitsi ovet ja otti avaimet mukaansa mennessään valmistamaan aamiaista. Vanhus jäi huoneeseen ja katsoa tuijotti noihin lasiovien takana oleviin kallisarvoisiin esineihin. Hänen silmänsä olivat kuin naulattuina niihin, ja hän mumisi alituisesti: "Kaikki tuo on siis hopeaa."

Kun Filip tuli alakertaan, hämmästyi hän ja tunsi olevansa kiitollinen huoneessa tapahtuneesta muutoksesta. Hän käsitti heti, kuka sen oli saanut aikaan. Amine toi nyt aamiaisen sisään ja vaikka he eivät puhuneetkaan, sanoivat heidän silmänsä sitä enemmän. Istuutuessaan pöytään näyttikin Filip paljon iloisemmalta ja rauhallisemmalta.

"Herra Poots", sanoi hän lopetettuaan, "aion antaa taloni haltuunne ja toivon teidän viihtyvän täällä. Puhun tyttärenne kanssa kaikista tarpeellisista korjauksista ennen lähtöäni."

"Aiotte siis poistua luotamme, herra Filip, lähteäksenne merelle. Vieraiden maiden katseleminen mahtaneekin tuntua paljon mukavammalta kuin oleskeleminen täällä kotona. Milloin aiotte matkustaa?"

"Lähden Amsterdamiin tänä iltana sopimaan matkastani, mutta luullakseni tulen vielä takaisin ennen laivaanmenoani."

"Vai tulette te vielä takaisinkin. Niin, teidänhän täytyy pitää huolta rahoistanne ja muustakin omaisuudestanne. Laskekaa rahanne ja uskokaa ne sitten meidän haltuumme. Missä niitä säilytetään, herra Vanderdecken?"

"Ilmoitan sen kyllä tyttärellenne ennen lähtöäni. Viimeistään kolmen viikon kuluttua voitte odottaa minua takaisin."

"Isä", sanoi Amine, "lupasit mennä katsomaan pormestarin lapsia.

Sinun pitää lähteä nyt."

"Menenkin heti, mutta haluan ensin kuulla herra Filipin toivomukset.

Hänellä on varmaankin paljon sanottavaa minulle ennen lähtöään."

Filip ei voinut olla hymyilemättä muistellessaan, mitä oli tapahtunut silloin kun hän oli ensimmäisen kerran kutsunut herra Pootsin kotiinsa, vaikka nuo muistot herättivät surullisiakin tunteita.

Amine ymmärtäen Filipin mielen toi nyt isänsä hatun, ja herra Poots, joka ei milloinkaan vastustanut tytärtään, lähti, vaikkakin vastahakoisesti.

"Aiotteko todellakin matkustaa niin pian?" kysyi Amine Filipiltä palattuaan huoneeseen.

"Kyllä, Amine, mutta toivon voivani käväistä kotonani ennen lopullista lähtöäni. Ilmoitan teille kuitenkin määräykseni nyt siltä varalta, ettei se kävisikään päinsä. Saanko avaimet?"

Filip aukaisi kaapin alimmaisen osaston ja rahakirstun.

"Tuossa, Amine, ovat rahani. Meidän ei tarvitse laskea niitä, kuten isänne ehdotti. Huomaatte muutenkin minun olleen oikeassa sanoessani omistavani tuhansittain guldeneja. Nyt ne eivät ole minulle miksikään hyödyksi, mutta jos joskus palaan, ostan niillä laivan. Tuleva kohtaloni on minulle aivan tuntematon."

"Mutta ellette palaakaan, mitä sitten?" kysyi Amine vakavasti.

"Siinä tapauksessa saatte ne omaksenne samoin kuin talonkin irtaimistoineen."

"Teillähän on sukulaisia, vai kuinka?"

"Vain rikas eno. Hän auttoi meitä hyvin vähän ollessamme köyhiä eikä hänellä ole lapsiakaan. En ole velkaa hänelle penniäkään eikä hän ole minkään tarpeessa. Maailmassa ei ole muita kuin te, joka on herättänyt minussa myötätuntoa. Toivon, että suhtautuisitte minuun kuin veljeen. Tulen aina pitämään teistä kuin rakkaasta sisaresta."

Amine ei vastannut. Filip otti muutamia guldeneja matkarahoiksi samasta pussista, joka oli ennenkin ollut auki, sulki sitten kaapin ja antoi avaimet Aminelle. Hän aikoi juuri sanoa tytölle jotakin, kun oveen koputettiin ja isä Seysen astui huoneeseen.

"Jumala olkoon kanssanne, poikani, ja teidänkin, lapseni, jota en ole ennen nähnytkään. Otaksun, että olette herra Pootsin tytär."

Amine taivutti päätään vastaukseksi.

"Huomaan, että olette nyt ottanut huoneen käytäntöön, Filip. Olen sitäpaitsi kuullut kaikki eiliset tapahtumatkin. Haluan puhella hetkisen kanssanne, Filip, ja pyydän senvuoksi tätä nuorta neitiä poistumaan niin kauaksi."

Amine meni ja pappi istuutui sohvaan pyytäen Filipiä istuutumaan viereensä. Hän tiedusteli Filipiltä salaisuutta, mutta Filip ei kertonut hänelle sen enempää kuin Aminellekaan. Filip sanoi hänelle aikovansa lähteä merelle ilmoittaen samalla lahjoittaneensa siltä varalta, ettei hän enää palaisikaan, omaisuutensa Aminelle ja tämän isälle. Varojensa suuruutta hän ei kuitenkaan määritellyt. Pappi kysyi sitten häneltä, onko Poots vääräuskoinen, kuten huhut kertovat, jolloin Filip kertoi hänelle sen vähän, minkä hän tiesi, pyytäen samalla, että pappi opettaisi Aminea, joka jo kauan aikaa oli halunnut saada tietoja niistä asioista. Isä Seysen oli siihen hyvin halukas, koska hän selvästi huomasi, millaiset Filipin tunteet Aminea kohtaan olivat. Herra Pootsin tulo keskeytti heidän keskustelunsa, joka oli kestänytkin melkein pari tuntia. Kun lääkäri näki papin, poistui hän heti huoneesta. Filip huusi silloin Aminen sisään ja pyydettyään Aminelta sellaista palvelusta, että Amine ottaisi papin vastaan niin usein kuin suinkin, siunasi tuo kunnon vanhus heidät molemmat.

"Annoitteko hänelle rahaa, Filip?" kysyi Poots isä Seysenin mentyä.

"En", vastasi Filip. "Olen pahoillani, etten tullut sitä ajatelleeksi."

"Ei, ei, parempi oli, ettette antanut hänelle mitään, sillä rahat ovat arvokkaampia kuin hänen vastalahjansa. Hän ei saa tulla tänne enää."

"Miksi ei, isä", kysyi Amine, "jos herra Filip vain tahtoo? Tämähän on hänen talonsa."

"No siinä tapauksessa kyllä, että herra Filip haluaa, mutta hänhän matkustaa pois."

"Entä sitten? Isä Seysen on tervetullut tänne muutenkin. Hänhän voi tulla puhuttelemaan minua."

"Sinuako, lapseni? Jos hän tulee, en anna hänelle penniäkään, ja silloin lopettaa hän pian käyntinsä."

Filip ei saanut enää tilaisuutta keskustella Aminen kanssa eikä hänellä ollut Aminelle mitään sanottavaakaan. Tunnin kuluttua sanoi Filip jäähyväiset hänelle hänen isänsä läsnäollessa. Poots ei halunnut poistua hetkeksikään heidän luotaan, koska hän vieläkin toivoi, että Filip uskoisi hänelle osankaan noista rahoista, jotka hän jättää kotiinsa.

Parin päivän kuluttua saapui Filip Amsterdamiin ja sai kuulla tiedusteltuaan asianomaisista paikoista, ettei Intiaan lähde ainoatakaan laivaa moneen kuukauteen. Hollantilais-itäintialainen yhtiö oli jo kauan ollut olemassa ja kaikki yksityinen kauppa oli loppunut. Yhtiön laivat lähtivät matkalle ainoastaan sellaiseen vuodenaikaan, jolloin luultiin niiden parhaiten pääsevän Hyväntoivonniemen ympäri. Erään niistä laivoista, joiden oli määrä lähteä seuraavalla kerralla, nimi oli "Ter-Schelling", muudan kolmimastoinen, jota parhaillaan ruvettiin laittamaan kuntoon.

Filip meni kapteenin luokse ja ilmoitti tälle haluavansa ruveta merimieheksi. Kapteeni mieltyi Filipiin heti ja kun Filip vielä selityksensä lisäksi, ettei hän halua mitään palkkaa, lupasi maksaa oppirahojakin, pestasi kapteeni hänet toiseksi perämiehekseen luvaten ilmoittaa hänelle ajoissa, milloin laiva on valmis lähtemään. Uskollisena lupaukselleen palasi Filip Aminen luo, jonka kanssa hän siis sai olla vielä kerran yhdessä.

Sivuutamme nyt pari kuukautta, joiden kuluessa herra Poots hoiti virkaansa ja oli niin harvoin kotona, että nuoret ystävämme saivat olla hyvin paljon kahden kesken. Amine vastasi Filipin kuumaan rakkauteen yhtä tulisesti. He aivan jumaloivat toisiaan. Ja kukapa voikaan olla miellyttävämpi kuin rohkea ja lempeä Amine? Kun Filip joskus ajatteli synkkää tulevaisuuttaan, karkoitti Aminen hymy aina hänen surunsa, ja kun Filip katsoi hänen silmiinsä, unhotti hän heti kaikki vaivansa.

Amine ei salannut ollenkaan tunteitaan, vaan paljasti ne epäröimättä. Kun Filip antoi hänelle suukkosen, vastasi hän siihen, ja koska hän oli jaloluontoinen ja luottavainen, tiesi hän onnensa johtuvan vain Filipin rakkaudesta. Eräänä päivänä huomasi isä Seysen, joka oli ahkerasti opettanut Aminea, Filipin kiertävän kätensä tytön vyötäreille.

"Lapseni", sanoi hän, "olen jo jonkun aikaa seurannut käyttäytymistänne tarkkaavaisesti eikä se miellytä minua ollenkaan. Vaikka aikoisittekin mennä naimisiin hänen kanssaan, Filip, kuten luulen, on tuollainen vaarallista. Minun on pakko vihkiä teidät."

Filip suuttui.

"Olenko sittenkin saanut teistä väärän käsityksen, poikani?" jatkoi pappi, vakavasti.

"Ette, hyvä isä, mutta pyydän teitä poistumaan nyt. Tulkaa takaisin huomenna, niin kaikki on silloin selvillä. Mutta ennen sitä pitää minun keskustella Aminen kanssa."

Pappi poistui ja nuoret olivat jälleen kahden. Väri tuli ja meni Aminen poskissa ja hänen sydämensä sykki kovasti, sillä hän tunsi koko elämänsä onnen olevan kysymyksessä.

"Pappi on oikeassa", sanoi Filip istuutuen hänen viereensä. "Tätä ei saa jatkua enää pitempää aikaa. Antaisin paljonkin, jos aina voisin olla luonasi, mutta kova kohtaloni ei sitä salli. Tiedät minun rakastavan maatakin, jolla kävelet, mutta en sittenkään voi pyytää sinua vaimokseni enkä osalliseksi onnettomuuteeni."

"Aion sanoa sinulle ajatukseni suoraan, Filip", sanoi Amine. "Sanot rakastavasi minua. En tiedä, miten miehet rakastavat, mutta tiedän kuitenkin omat tunteeni. Olisit hyvin itsekäs ja töykeä, jos hylkäisit minut nyt, sillä silloin kuolisin. Sanot, että sinun on pakko matkustaa tuon onnettoman salaisuutesi vuoksi. Ehkä sinun pitääkin, mutta enkö voi tulla kanssasi?"

"Kuolemaanko, Amine?"

"Niin, sillä kuolemahan vapauttaa ihmisen kaikista vaivoista. En pelkää kuolemaa, vaan sitä, että menetän sinut. Eikö sitten elämäsi olekaan hänen kädessään, joka on luonut kaiken? Mistä tiedät niin varmasti, että sinun pitää kuolla? Jos sinut, kuten sanot, on määrätty tuollaisen mainehikkaan työn suorittajaksi, ei sinun tarvitse olla suurestikaan peloissasi, että kuolet, ennenkuin olet tehnyt tuon työn. Toivoisin, että tuntisin salaisuutesi, Filip, sillä naisen neuvokkuus voisi ehkä olla sinulle suureksi hyödyksi. Mutta vaikka se ei voisikaan auttaa sinua, niin eikö se soisi sinulle lohtua ja rauhaa, että jakaisit sekä ilon että surun hänen kanssaan, jota sanot rakastavasi niin suuresti?"

"Amine, kalleimpani, syvä rakkautenihan minut juuri paneekin epäröimään. Kuinka iloinen olisinkaan, jos meidät nyt yhdistettäisiin. En tiedä oikein, mitä minun pitää sanoa tahi tehdä. Jos olisit vaimoni, en voisi salata sinulta mitään, mutta en voi mennä naimisiinkaan kanssasi, ennenkuin tiedät salaisuuteni. No niin, panen onneni alttiiksi ja ilmoitan sen sinulle nyt. Saat itse sitten päättää, mitä teet. Mutta muistakin, että taivas on kuullut valani, jota rikkomaan et saa pyytää minua. Jos sinä kuultuasi kertomukseni haluat mennä naimisiin kanssani, suostun siihen. Tahdon olla onnellinen vähän aikaa, Amine, mutta sinä —"

"Kerro minulle heti tuo salaisuus, Filip!" huudahti Amine kärsimättömästi.

Filip kertoi nyt tarkasti kaiken sen, minkä lukija jo tietää. Amine kuunteli häntä vaitiollen ilmeenkään muuttumatta hänen kasvoissaan. Filip lopetti toistamalla hänelle vannomansa valan. "Nyt tiedät kaikki", lisäsi hän surullisesti.

"Miten kummallinen kertomus, Filip", vastasi Amine. "Anna minun katsoa tuota pyhäinjäännöstä. Voiko tässä pienessä kapineessa olla niin paljon voimaa — olin vähällä sanoa — onnettomuutta? En ole vielä niin vahva uudessa uskossani kuin sinä ja isä Seysen. En voi oikein uskoa tähän. Mutta jos nyt otaksumme sen todeksi, tahtoisit sinä ilman valaakin täyttää velvollisuutesi. Älä ajattele minusta niin huonoa, että pyydän sinua luopumaan sellaisesta, mikä on oikein. Ei, Filip, lähde sinä vain hakemaan isääsi, ja jos voit ja hän on apusi tarpeessa, niin pelasta hänet. Älä kuitenkaan luule, että voit suoriutua sellaisesta tehtävästä heti. Jos sinut on vihitty siihen, pelastut kaikista vaaroista, kunnes olet toimittanut sen. Saat palata kotiin monta kertaa ja silloin tahdon voimistuttaa ja rohkaista sinua rakkaudellani. Ja jos Jumala kutsuu sinut pois, kätken rakkaan muistosi sydämeeni. Olet antanut ratkaisun minulle, rakas Filip. Olen omasi ikuisesti."

Amine levitti käsivartensa ja Filip painoi hänet rintaansa vasten. Samana iltana pyysi hän herra Pootsilta hänen kättään ja Poots antoi heti suostumuksensa, kun Filip avasi rahakirstun ja näytti hänelle guldeninsa.

Isä Seysen tuli seuraavana aamuna ja sai tuon luvatun vastauksen. Kolme päivää myöhemmin soivat Terneusen kirkon pienet kellot iloisesti ilmoittaen Amine Pootsin ja Filip Vanderdeckenin avioliitosta.