Читать книгу Näkymätön mies - H. G. Wells - Страница 8

Sisällysluettelo

Huonekalut hulluina

Sattuipa niin, että helluntaimaanantain varhaisina aamuhetkinä, ennenkuin Millie komennettiin päivän töihin, herra ja rouva Hall nousivat ja menivät äänettömästi alas kellariin. Heidän puuhansa oli yksityisluontoista ja jonkinlaisessa yhteydessä heidän oluensa ominaispainon kanssa.

Tuskin he olivat päässeet kellariin, kun rouva Hall huomasi unohtaneensa tuoda alas pullon sarsaparillaa heidän yhteisestä huoneestaan. Koska hän oli tämän homman asiantuntija ja varsinainen suorittaja, lähti Hall kiireesti hakemaan sitä yläkerrasta.

Portaiden yläpäässä hän hämmästyi huomatessaan, että vieraan ovi oli raollaan. Hän meni omaan huoneeseensa ja löysi pullon sieltä, mistä oli neuvottu sitä hakemaan.

Mutta palatessaan pullo mukanaan hän näki, että ulko-oven salvat oli työnnetty takaisin — että siis ovi todellakin oli vain säpissä. Ja samassa juolahti hänen mieleensä, että tämä oli jossakin yhteydessä heidän oudon matkustajansa ja Teddy Henfreyn otaksuman kanssa. Hän muisti selvästi pitäneensä kynttilää rouva Hallin pannessa nuo salvat yöksi kiinni. Nähdessään tämän hän pysähtyi töllistelemään ja lähti sitten jälleen ylös portaita, pullo yhä kädessään. Hän koputti vieraan ovelle. Ei kuulunut vastausta. Hän koputti jälleen. Sitten hän työnsi oven auki ja astui sisään.

Asian laita oli, niinkuin hän oli odottanutkin. Vuode ja huone olivat tyhjät. Ja vielä kummallisempaa hänenkin hitaalle älylleen oli se, että makuuhuoneen tuolilla ja pitkin vuoteen reunaa olivat hajallaan vieraan vaatteet, ainoat vaatteet, mikäli hän tiesi, ja myös siteet. Hänen suuri, riippuvareunainen hattunsakin pöyhkeili keikarimaisesti vuoteenpylväässä.

Ällistyneenä seistessään Hall kuuli vaimonsa äänen kellarin syvyydestä. Siinä saattoi erottaa sen nopean tavujen nielaisemisen ja loppusanojen kimakan jännityksen, jolla länsisussexilainen on tottunut ilmaisemaan vilkasta kärsimättömyyttä. "George! Löydätkö, mitä tarvitsen?"

Sen kuullessaan Hall kääntyi ja kiirehti alas vaimonsa luo. "Janny", sanoi hän kellarin porraskaiteen yli, "se on totta, mitä Henfrey sanoo. Hän ei ole huoneessaan, ei totisesti. Ja ulko-ovesta on salvat vedetty syrjään."

Aluksi rouva Hall ei ymmärtänyt, mutta heti kun hän käsitti, päätti hän käydä itse tutkimassa tyhjää huonetta. Hall, joka yhä piteli pulloa, meni edellä. "Vaikkei hän ole siellä", virkkoi hän, "niin hänen vaatteensa ovat jääneet, ja mitä ihmettä hän sitten tekee ilman vaatteita? Se on kerrassaan kummallinen juttu."

Tullessaan ylös kellarin portaita he luulivat kumpikin, niinkuin jälkeenpäin kävi selville, kuulleensa ulko-oven avautuvan ja sulkeutuvan, mutta nähdessään, että se oli kiinni ja ettei mitään ollut eteisessä, eivät he silloin puhuneet siitä toisilleen. Rouva Hall sivuutti miehensä käytävässä ja kiirehti ensimmäisenä yläkertaan. Joku aivasti portailla. Hall, joka seurasi vaimoaan kuuden porrasaskeleen päässä, luuli hänen aivastaneen. Rouva taas, joka oli edellä, oli saanut sen vaikutelman, että Hall oli aivastanut. Hän työnsi oven auki ja seisoi tarkastellen huonetta. "No ei ihmeempää!" siunaili hän.

Hän kuuli niistämistä ihan takanaan, niinkuin hänestä tuntui, ja kääntyessään hämmästyi huomatessaan Hallin kymmenen jalan päässä itsestään ylemmällä portaalla. Mutta samassa oli Hall hänen vieressään. Rouva kumartui eteenpäin ja laski kätensä pielukselle ja tunnusteli sitten vuodevaatteita.

"Kylmiä", lausui hän. "Hän on ollut poissa ainakin tunnin tai enemmänkin."

Mutta silloin tapahtui kerrassaan ihmeellinen seikka. Vuodevaatteet vetäytyivät kokoon, hypähtivät äkkiä jonkinlaiseksi huipuksi ja loikkasivat päistikkaa jalkopään reunan yli. Näytti aivan siltä kuin olisi käsi tarttunut niihin keskeltä ja sitten lennättänyt ne syrjään. Heti senjälkeen hypähti vieraan hattu vuoteenpylväästä, teki ilmassa runsaan puoliympyrän kaaren ja iski sitten suoraa päätä rouva Hallin kasvoihin. Yhtä nopeasti lensi sieni pesutelineeltä; sitten tuoli, viskaten matkustajan takin ja housut töykeästi syrjään ja nauraen kuivasti ja ihan samalla lailla kuin vieraskin, kaatui kumoon niin, että kaikki neljä jalkaa suuntautuivat rouva Halliin päin, näytti hetkisen tähtäävän ja sitten hyökkäsi häntä kohti. Hän huudahti ja kääntyi. Silloin tuolin jalat painuivat hiljaa, mutta lujasti hänen selkäänsä ja pakottivat hänet ja Hallin ulos huoneesta. Ovi paukahti kovasti ja sulkeutui. Tuoli ja vuode näyttivät hetkisen suorittavan jonkinlaista riemutanssia, ja sitten äkkiä kaikki oli taas hiljaa.

Rouva Hall vaipui melkein pyörtyneenä miehensä syliin portaitten päässä. Vain suurella vaivalla onnistui herra Hallin ja Millien, joka oli herännyt emäntänsä hätähuutoon, saada hänet alakertaan, ja sitten käytettiin sellaisissa kohtauksissa tavallisia vahvistusaineita.

"Ne olivat kummituksia", sanoi rouva Hall. "Minä tiedän, että ne olivat kummituksia. Minä olen lukenut niistä sanomalehdissä. Kun pöydät ja tuolit hyppelevät ja tanssivat…"

"Otappas tilkka vielä, Janny", kehoitti Hall, "se vahvistaa sinua".

"Sulkekaa siltä ovi", sanoi rouva Hall. "Älkää antako sen enää tulla sisään. Minä melkein arvasin… Minun olisi pitänyt tietää. Tuollaiset mulkoilevat silmälasit ja pää siteissä, eikä koskaan mene kirkkoon pyhäisin. Ja kaikki nuo pullot — enemmän kuin on lupa kellään pitää. Hän on pannut kummituksia huonekaluihin. Minun vanhat kelpo huonekaluni! Juuri tuossa samassa tuolissa oli rakkaan kelpo äitini tapa istua, kun minä olin pikku tyttö. Kun ajattelee, että se nyt nousi minua vastaan…"

"Vain tilkka lisää, Janny", sanoi Hall. "Hermosi ovat järkkyneet."

He lähettivät Millien kultaisessa auringonpaisteessa kello viiden aikaan tien toiselle puolelle herättämään Sandy Wadgersia, hevosenkengittäjää.

Hallin terveiset hänelle, ja että yläkerran huonekalut käyttäytyivät peräti omituisesti. Tulisiko herra Wadgers tälle puolelle?

Wadgers oli taitava mies ja hyvin kekseliäs. Hän tuumi asiaa heti vakavasti. "Lempo minut vieköön, jollei tuo noituus lopu", oli Sandy Wadgersin mielipide. "Eihän vain tarvita hevosenkenkiä mokomalle herrasmiehelle?"

Hän tuli Hallin puolelle hyvin huolestuneena. He tahtoivat opastaa hänet yläkerrassa olevaan huoneeseen, mutta hän ei näyttänyt kiirehtivän. Mieluummin hän puheli käytävässä. Tien toisella puolen tuli Huxterin oppipoika näkyviin ja alkoi ottaa alas tupakkaikkunan luukkuja. Hänet kutsuttiin tänne ottamaan osaa keskusteluun. Herra Huxterkin saapui samaa tietä muutamien minuuttien kuluttua. Anglosaksilainen taipumus parlamenttaariseen hallitusmuotoon tuli tässäkin esille: puheltiin pitkälti, mutta ei ryhdytty mihinkään ratkaisevaan toimenpiteeseen.

"Ottakaamme ensinnä selvä asianhaaroista", toisti Wadgers tavantakaa. "Koettakaamme päästä varmuuteen siitä, että menettelemme ihan oikein murtaessamme auki tuon oven. Ovi, jota ei ole murrettu auki, voidaan aina murtaa auki, mutta kerran auki murrettua ovea ei voi tehdä avaamattomaksi."

Silloin avautui yläkerran huoneen ovi omasta aloitteestaan äkkiä ja perin ihmeellisesti. Katsahtaessaan hämmästyneinä ylöspäin, he näkivät matkustajan verhotun olennon astelevan portaita alas ja tuijottavan järjettömän suurilla silmälaseillaan synkemmin ja kaameammin kuin konsanaan. Hän tuli alas jäykästi ja hitaasti, tuijottaen kaiken aikaa suurin silmin. Sitten hän kulki käytävän poikki, tuijotti yhä ja pysähtyi.

"Katsokaahan!" virkkoi hän, ja heidän silmänsä seurasivat hänen hansikkaalla peitetyn sormensa suuntaa ja näkivät sarsaparillapullon likellä kellarin ovea. Sitten hän meni vierashuoneeseen ja äkkiä paukahdutti oven kiinni: heidän edessään, nopeasti ja sisukkaasti.

Toiset eivät puhuneet sanaakaan, ennenkuin paukahduksen viimeinenkin kaiku oli häipynyt. He tuijottivat toisiinsa.

"Jaa, jollei tuo nielaise kaikkea!" sanoi Huxter ja jätti seurauksen mainitsematta.

"Minä menen sisään ja tiukkaan häneltä asiaa", virkkoi Wadgers

Hallille. "Minä vaadin selitystä."

Kesti jonkun aikaa, ennenkuin isäntä saatiin rohkaisemaan itsensä.

Vihdoin hän koputti, avasi oven eikä päässyt pitemmälle kuin:

"Suokaa anteeksi…"

"Menkää helvettiin!" huusi vieras jyrisevällä äänellä ja lisäsi:

"Sulkekaa ovi jäljessänne."

Siihen päättyi tämä lyhyt haastattelu.