Читать книгу Siltalan pehtori - Harald Selmer-Geeth - Страница 4

Sisällysluettelo

Heinola, 22 p:nä maalisk.

Kiitos, veli rakas, paperit saapuivat kaikella kunnialla ja mikä vieläkin on suurempiarvoista — minua luonnisti. Olen asianomaisesti otettu pehtoriksi eräälle sydänmaan tilalle Keski-Suomessa: kolme peninkulmaa lähimpään kaupunkiin ja pari lähimmälle rautatienasemalle. Miten monta lähimpään naapuriin, sitä en vielä voi sanoa.

Niin — mitä ei tekisi terveytensä takia! Mutta miksi sen tekee? Luulen, että vain pelkästä arvonannosta itseään kohtaan — sillä elämisen arvoinen ei tämä elämä jumaliste ole! Pidin että Bröijer oli oikeassa tahtoessaan minua työhön, mutten voinut mitenkään erottaa enkä syrjäyttää vanhaa, kunnon Lagström'iäni, hänessä kun ei ollut pienintäkään virhettä eikä hän koskaan olisi käsittänyt muuta kuin että hän oli käynyt liikanaiseksi, ja kun silmäilin Turussa yhtenä päivänä haukotellen jotain sanomalehteä ja luin ilmotuksen avonaisesta pehtorinpaikasta eräällä suurella maatilalla — tein äkkiä päätökseni. Jos sinua ruoskimalla pakotetaan elämään tämä kirottu elämä, niin tee se sitten toki loistolla, minä ajattelin. Ja missä sitten paremmin, jos ei toisen palveluksessa, tuntisi tulevansa ruoskituksi? Ilmotuksen mukaan tuli kääntyä tuomiokunnan tuomarin puoleen. Matkustin sinne papereineni, jotka sain Heinolaan, ja ajattelehan — mies puhui minulle suomea! Näytin kyllä hyvin pörhöiseltä, parrottunut kun olin ja ylläni kotokutoiset vaatteet — mutta olisihan hänen toki pitänyt nähdä, etten ollut talonpoika. Otaksuin senvuoksi, että hän oli kiihkosuomalainen — hän oli miltei sen näköinen — ja keksin jutun, jonka olisi pitänyt saada hänet hyvälle tuulelle. Olin niin kauan työskennellyt Uudellamaalla, sanoin, että huomasin suomentaitoni jääneen miltei unohduksiin, kun jouduin työväen pariin, jota sinne yhä enemmän alkoi virrata sisämaasta — kieleni oli siihen kangistumistaan kangistunut. Päätin sentähden etsiä paikkaa sisämaassa. Se tepsi. Sain paikan.

Tila on erään leskirouva Lindin — ukko taisi kuolla joulun aikoihin ja rouva oleskelee nykyään poissa kotoa unhottaakseen surunsa. Ja kun vouti ei kyennyt ominneuvoin hoitamaan tilaa, täytyi heidän erottaa hänet ja ottaa pehtori sijaan, sillä eukko ei taida suurin ymmärtää maanviljelyksestä ja taloudenhoidosta.

Matkustan Enköpingiin, kuten puhuimme ja päätimme, ja viivyn siellä vappuun, jolloin astun toimeeni. Hullua on, että vanhat, järkevät ihmiset vielä näin rupeavat matkustelemaan! Päämäärää emme oivalla — ja elää kituuttaa tahdomme kuitenkin.

Tein tuon kokeen tänään — olen useasti tehnyt sen — ja aivan varmaa on, että aivoni tai selkäytimeni alkavat liueta. En ole edes ajatellutkaan valvoa enkä maistaa konjakkia tai muuta alkoholia — mutta korvain huminaa ja pyörrytystä jatkuu yhä, enkä voi sulkea hoiperoimatta silmiäni, kun jalkani ovat rinnan. Ei siis kärsimys kestäne missään tapauksessa kauaa. "Tapahtukoon Herran tahto", sanon, kuten ennenmuinoin opimme lausumaan, mutta ainoastaan sentakia etten löydä oikeita sanoja — tarkotan jotain sentapaista, joka merkitsisi: viis' mistään!

Vale! [Jää hyvästi!]

Polle.