Читать книгу Kruunu ja okaita - Henrik af Trolle - Страница 3

Sisällysluettelo

Kolmas liitto, jonka Napoleon oli hajoittanut Austerlitzissa, oli Englannin herkenemättömän ahkeruuden kautta taas virvonnut ja vaikuttamassa. Murretun Itävallan sijaan oli Preussi taas astunut sotanäkymölle yhteydessä Wenäjän ja Ruotsin kanssa. Sodan punainen liekki rasitti taasen Europan maita ja kansoja. Jenan, Auerstädtin ja Hallen tappelutanterilla olivat Napoleon ja hänen marsalkkansa kaunistaneet itseänsä sodan verisillä seppeleillä. Blücher 10,000 miehen kansa oli pakotettu antautumaan. Samalla kertaa oli myöskin ruotsalainen joukko kreivi Mörnerin johdolla saavuttanut saman kohtalon. Tämä joukko oli vihollisuuksien alkaessa lähtenyt ulos Stralsundista, mennyt eteenpäin, mutta preussilaisten tappion jälkeen taas vetäytynyt takaisin — jo ennen Blücheriä — ja kulkenut Lyypekin kautta, mutta Bernadottelta kaarrettuna ja siten eroitettuna ruotsalaisesta Pommerista oli sen täytynyt antautua. Tässä tilaisuudessa Bernadotte, sävyisällä käytöksellänsä vangitun Mörnerin joukon upseereja ja sotilaita kohtaan, hankki itsellensä ystäviä, jotka sittemmin toimivat hänen hyväksensä Ruotsin perintöprinssiä valitessa.

Weichselin ja Niemenin luona oli voittoisa Napoleon murtanut Preussin sotavoiman, ja merkillisessä tappelussa Friedlannin luona sai hän yhtä loistavan voiton yhdistyneistä venäläisistä ja preussilaisista, kuin puolitoista vuotta ennemmin yhdistyneistä venäläisistä ja itävaltalaisista Austerlitzin luona. Jäännökset lyödyistä sotajoukoista pakenivat Niemenin yli, joka oli rajana Preussin ja Wenäjän välillä, odottaen rauhaa, jonka oli mahdotoin enää kauvemmin viipyä. Preussin kuningas Fredrik Wilhelmillä, joka vähän ennen oli sitoutunut kaikin voimin jatkamaan sotaa, kunnes Napoleon kokonaan tulisi ajetuksi Saksasta, ei kaikista valtioistansa enää ollut jälellä muuta, kuin tuo pieni Memelin linnoitus äärimäisellä pohjoisella rajalla. Tähän tuli vielä, että tsaari Aleksanteri, kokonaan jätetty pulaan englantilaisilta ja siitä vihoissansa, ei tahtonut kauvemmin työskennellä liiton hyväksi. Harmissansa ehdotti hän sentähden Wenäjän ja Preussin puolesta aselevon; ja Napoleon hyväksyi sen mielellänsä, koska tarkoitus oli rauhanneuvottelujen alkuunpaneminen.

Napoleon ja Aleksanteri olivat sopineet, että he persoonallisesti keskustelisivat rauhasta ja sen seurauksista Tilsitissä, joka kaupunki sitä varten julistettiin rauhanalaiseksi. Näiden molempien keisarien keskustelujen esineenä oli enemmän Europan valtiolliset asiat, joita he yhteisesti aikoivat johdattaa, kuin oikeat rauhan ehdot. Tilsitissä jaettiin maailman hallinto läntisen ja itäisen keisarin välillä. Aleksanteri kokonaan hurmaantui niistä toiveista, jotka Napoleon kuvasi hänelle; hekumallisen naisen tavalla hän antoi helposti viekoitella itseänsä; ja siten tuli Tilsitissä maailmaan se äpärälapsi, jota kutsuttiin ranskalais-venäläiseksi ystävyyden liitoksi! Maa, joka suurella vallankumouksellansa tärisytti maailmaa ja tuo itsevaltaisen hallituksen maa likistäisivät toisiansa rintoihinsa. Tällainen luonnottomuus, kuinka viehättävältä se valtiolliselta kannalta näyttikin, ei voinut tulla kestäväksi; keinotellusta veljellisyydestä täytyi ennemmin tahi myöhemmin syntyä katkerin vihollisuus.

Paitsi Tilsitin rauhan julkisia sopimuksia löytyi myös kaksi salaista välipuhetta näiden kahden keisariystävän välillä. Ranska ja Wenäjä näissä salaisissa välipuheissa sitoutuivat laajaan ryntäys- ja puolustusliittoon, jonka päätarkoituksena ilmoitettiin olevan rauhan saaminen. Wenäjä välittäisi rauhan Ranskan, Englannin ja Ruotsin välillä, Ranska Wenäjän ja Turkin välillä, jotka silloin olivat sodassa keskenänsä. Jos nämät koetukset menisivät turhaan, ryhtyisivät liittovallat siihen, joka oikeastaan oli ollut koko keskustelujen päämäärä, Wenäjä julistaisi sodan Englantia ja Ruotsia vastaan, yhtyisi mannerkunnan-liittoon ja saisi siten ottaa Suomen Ruotsilta ja Moldaun ja Walakian Turkilta, ehkäpä niin koko maan aina Balkaniin asti, jota vastaan Ranska valloittaisi läntisen Turkinmaan. Sitäpaitse antoi Wenäjä Ranskalle vapauden menetellä tahtonsa mukaan Hispanian, Portugalin ja Maltan kanssa. Sanalla sanoen: Ranska antoi Wenäjälle itäisen ja Wenäjä Ranskalle läntisen Europan altiiksi. Preussi vastusti tätä rauhaa, jonka kautta se menetti melkein puolen alueestansa ja joutui siten, kuin myös sen tavan kautta, millä rauha oli saatu aikaan, aikakautensa syvimpään kurjuuteen.

Ruotsin kuningas Kustaa IV Adolf oli sillä välin yhtä katalasti, kuin Englantikin, hylännyt Wenäjän välitykset rauhasta Ranskan kanssa. Hän tahtoi kaikin voimin jatkaa sotaa Napoleonia vastaan, asettui siis sotajoukkonsa etupäähän Ruotsin Pommerissa ja odotti englantilaisten apua, siten esiytyäksensä suurena sotaherrana. Mutta englantilaiset jättivät hänet, samoin kuin muutkin liittolaisensa, pulaan silloin kuin ne parhaiten toivoivat saavansa ei ainoastaan rahoja, vaan myöskin sotajoukkoja. Ministeri Portland kyllä teki suuria varustuksia, mutta ainoastaan ryöstöretkeä varten Tanskaan, jonka kautta tämä maa vähintäkään aavistamatta näki Kyöpenhaminan edustalla Englannin sotalaivaston, joka kuljetti mukanaan englantilaisen sotajoukon ja laski sen maalle Seelannissa; tämän jälkeen sotalaivasto pommitti Kyöpenhaminaa useita päiviä ja pakoitti kaupungin päällikön sovintoon, jonka mukaan tanskalainen sotalaivasto, Kyöpenhaminan satama, kaikki asesäiliöt ja Kronborgin linnoitus jätettiin englantilaisille, jotka veivät mukanansa Englantiin kaiken sen saaliin, mikä voitiin kuljettaa.

Erfurtissa tehtiin uusi sopimus Napoleonin ja Aleksanterin välillä, jossa muun muassa Wenäjälle uudelleen vakuutettiin Suomen valloittaminen. Tapaukset Tilsitissä ja Erfurtissa eivät suinkaan olleet tuntemattomat Ruotsin kuninkaalle, mutta Kustaa Adolf yhtäkaikki kieltäytyi tekemästä rauhaa Ranskan kanssa ja käymästä mannerkunnanliittoon. Wenäjä sentähden vuoden 1808 alussa julisti sodan sekä Englantia että Ruotsia vastaan ja Tanska kernaasti yhdistyi tähän sekä lähetti sen johdosta sotajoukkonsa Norjaan vehkeilemään Ruotsia vastaan. Ranska sitoutui sitä vastaan vartioimaan maata, jossa tarkoituksessa osa Bernadotten sotajoukkoa, johon muun muassa kuului hispanialainen joukko markiisi de la Romanan johdolla, asettui pohjois-Saksasta Juutinmaalle, Fyeniin ja Seelantiin.

Sellainen oli lyhyesti Europan ja meidän maamme valtiollinen asema sinä aikana, jolloin kertomuksemme alkaa. Olemme edeltäkäsin luoneet tämän pienen historiallisen katsahduksen, ett'ei lukija kertomuksen aikana väsyisi siinä esiytyvien henkilöiden kohtaloiden ohessa liika useihin historiallisiin selvityksiin.