Читать книгу Viisi viikkoa ilmapallossa - Jules Verne - Страница 7

Sisällysluettelo

Kennedyn unelmia. — Personallisia pronomineja monikon nominativissa ja

genitivissä. — Dickin viittauksia. — Kävelyretki Afrikan kartalla. —

Minkä verran alaa on harpin kärkien välillä. — Todellisia retkikuntia.

— Speke ja Grant. — Krapf, Decken, Heuglin.

Tohtori Fergusson joudutti tehokkaasti lähtönsä valmistuksia. Itse hän johti ilmapallonsa rakentamista, teettäen tavallisuudesta poikkeavia muodostuksia, joita hän kumminkin piti aivan salassa.

Jo aikaa sitten hän oli ruvennut tutkimaan arabiankieltä ja erillaisia sen puolen murteita. Hyvän kieliaistinsa avulla hän edistyikin varsin nopeasti.

Hänen ystävänsä, metsästäjä, ei luopunut hänestä hetkeksikään, peljäten kaiketi, että toinen lähtee tiehensä, sanaakaan hänelle sanomatta. Kennedy piti siinä tarkoituksessa hänelle varsin vakuuttavia puheita, joilla ei ollut yhtään vakuuttavaa vaikutusta Samuel Fergussoniin, ja puhkesi väliin pateetillisiin rukouksiinkin, joista toinen tunsi sangen vähän liikutusta. Dick huomasi ystävän liukuvan häneltä ihan sormien välistä.

Skotlantilais-parkaa kävi todellakin sääli. Pintaa hänellä kauhusta karmi joka kerta kuin hän loi silmänsä taivaan kupua kohti; maatessaan hän tunsi päätä viepoittavaa huojuntaa, ja öisin hän aina oli putoavinansa jostain hirmuisen korkealta.

Meidän täytyy lisätä, että hän näitten kauheain painajaisten alla kerran, mitäpä kaksi, pudota romahti vuoteestaan lattialle. Siinä hän sai aika kuhmun otsaansa, ja sen hän ensi työkseen näytti Fergussonille.

— Niin, niin, — virkkoi hän säveästi, — kolme jalkaa korkealta vaan, ja sittenkin tämmöinen makkara! Aatteles sitä paikkaa!

Tämä viittaus, haikeamielisyyttä täynnään, ei tehnyt tohtoriin mitään vaikutusta.

— Emme me putoa, — virkkoi hän.

— Mutta jos pudotaan?

— Eikä pudota.

Se oli selvää puhetta se, eikä Kennedyllä ollut siihen mitään sanomista.

Mikä Dickiä varsinkin pyrki saattamaan epätoivoon, oli se, että toinen

näkyi unohtaneen olemattomiin koko hänen oman personallisuutensa:

Samuel näkyy pitävän ihan peruuttamattomana tosiasiana sitä, että Dick

Kennedystä tulee hänelle matkakumppali. Siinä ei muka epäilemistäkään.

Samuel käytti sietämättömän väärällä tavalla personallista pronominia monikon nominativissa:

— "Me" pääsemme … "me" olemme valmiit silloin ja silloin … "me" lähdemme silloin ja silloin.

Entäs genitivissä sitten:

— "Meidän" pallomme … "meidän" gondolimme …, "meidän" nousumme…

Dickiä puistutti, vaikka olikin päättänyt olla lähtemättä mukaan. Hän ei vaan hennonnut kovin paljoa vastustella ystäväänsä. Myönnettäköön sekin, että hän, oikein itsekään tietämättänsä miksi, oli kaikessa hiljaisuudessa tuottanut Edinburgista valikoiman vaatteita ja parhaimmat metsästyspyssynsä.

Eräänä päivänä hän tuli siihen vakaumukseen, että, jos oikein hyvin käy, niin saattaa onnistumisen mahdollisuuksia olla yksi tuhannesta. Silloin hän oli suostuvinaan tohtorin aikeisin, mutta koetti saada matkaa siirretyksi tuonnemmas ja keksi sitä varten verukkeita jos minkä kaltaisia. Hän myönsi, että kyllähän tällainen retki on varsin hyödyllinen ja tarkoituksen-mukainen… Mutta … onkohan tuo Niilin lähteitten selville saaminen oikeastaan tarpeellista?… Onkohan noista ponnistuksista todellakin hyötyä ihmiskunnalle?… Ja … kun oikein tarkoin miettii … jos nuo Afrikan raa'at heimot tulevat sivistyksestä osallisiksi … ovatkohan ne sen onnellisempia silti?… Ja onkohan se niin varmaa, ett'ei sivistystä ole ollut olemassa siellä ennenkuin Europassa?… Kenties… Ja mitäs sitä nyt oikeastaan hätäilee vielä?… Afrikan poikki päästään joskus kyllä, jopa vähemmälläkin onnenkaupalla… Kuukauden perästä, kuuden kuukauden kuluttua, vuoden päästä viimeistäänkin joku retkeilijä sinne aivan varmaan saapuu.

Seuraus tällaisista viittauksista oli aivan päinvastainen kuin oli aiottu, ja tohtori se kuohahteli maltitonna.

— Tahdotko sinä sitten, kovan onnen mies, tahdotko sinä, väärä ystävä, että joku toinen saisi tämän kunnian? Pitäiskö minun kavaltaa koko menneisyyteni, peräytyä turhanpäiväisten vastuksien edestä ja pelkurimaisilla epäröimisillä palkita kaikki se, mitä minun hyväkseni ovat tehneet sekä Englannin hallitus että Lontoon Kuninkaallinen Seura?

— Mutta… — virkkoi Kennedy, joka jo oli kovasti perehtynyt tämän avukon käyttämiseen.

— Mutta, — keskeytti tohtori, — etkö sinä tiedä, että tämän retken on määrä kilpailla muitten, jo olemassa olevain, yritysten kanssa? Etkö sinä tiedä, että uudet tutkijat par'aikaa lähenevät Afrikan keskustaa?

— Jos vaikka…

— Kuuntele minua, Dick, ja luo silmäsi tähän karttaan.

Dick loi nureksimatta.

— Lähdepäs nyt ylöspäin Niiliä myöten, — sanoi Fergusson.

— Lähdetään, — vastasi Skotlantilainen nöyrästi.

— Tule Gondokoroon asti.

— Tultiin.

Ja Kennedy ajatteli, kuinka onkaan mukava tuommoinen matka — kartalla.

— Panes nyt, — jatkoi tohtori, — panes nyt tämän harpin toinen pää tuohon Gondokoroon, jonka kautta rohkeimmatkaan töin tuskin ovat päässeet kulkemaan.

— Jo panin.

— Hae nyt rannalta Zanzibarin saari, 6:nella asteella eteläistä leveyttä.

— Täss' on.

— Lähde nyt kulkemaan tätä leveyspiiriä pitkin Kazehiin saakka.

— Siell' ollaan.

— Nouses nyt 33:tta pituuspiiriä myöten aina Ukereuen järven eteläpäähän, siihen kohtaan, missä luutnantti Speke pysähtyi.

— Jo tultiin! Pikkuisen vielä, niin minä pulahdan järveen.

— Kas niin. Tiedätkös sinä, mitä rannoilla asuvain heimojen puheista sopii otaksua?

— Mitäpäs minä…

— Sitä, että tämä järvi, jonka eteläpää sijaitsee 2° 30' eteläistä leveyttä, ulottuu puolikolmatta astetta päiväntasaajan toiselle puolelle.

— Soo-o!

— Ja järven pohjoispäästä lähtee virta, joka ehdottomasti yhdistyy

Niiliin, elleihän ole Niili itse.

— Sehän on merkillistä.

— Panehan nyt harpin toinen pää tuohon Ukereuen järven pohjoispäähän.

— Pantiin, ystävä hyvä.

— Kuinka monta astetta on nyt harpin haarain välissä?

— Tuskin kahtakaan.

— Ja tiedätkös, Dick, miten pitkä matka se on?

— En ensinkään.

— Tuskin 220 kilometriä, toisin sanoen ei mitään.

— Eipä juuri.

— Tiedätkös, mitä tällä haavaa on tekeillä?

— En suuriks' surmiksenikaan.

— Kuulehan siis! Maantieteellinen Seura on havainnut peräti tärkeäksi, että tämä järvi, jonka Speke oli vilaukselta nähnyt, saataisiin tutkituksi. Seuran toimenpiteitten kautta on luutnantti, nykyjään kapteeni Speke liittynyt yhteen kapteeni Grantin kanssa, joka palvelee indialaisessa armeijassa. Heidän johtonsa alla on nyt monilukuinen ja runsailla raha-avustuksilla varustettu retkikunta. Heidän määränsä on kulkea Ukereuen järvelle saakka ja siitä Gondokoroon asti. Varoja on heillä kuudettatuhatta puntaa, ja Kapin kuvernööri on antanut heidän käytettäväkseen hottentottilaisia sotamiehiä. Matkalle he läksivät lopulla lokakuuta vuonna 1860. Sillä välin sai Englantilainen John Patherick, Englannin konsuli Kartumissa, ulkomaitten ministeriöstä seitsemänsataa puntaa. Hänen tulee toimittaa Kartumissa höyrylaiva, varustaa se runsailla muonavaroilla ja lähteä sillä Gondokoroon, vastaan-ottamaan sinne saapuvaa Speken karavaania.

— Hyvin harkittu, — arveli Kennedy.

— Huomaat nyt, että meidän täytyy kiirehtiä, jos mieli päästä osalle näistä tutkimustöistä. Mutta ei siinä kaikki. Sillä välin kuin toiselta puolen niin varmoin askelin astutaan Niilin lähteitä etsimään, samoaa muitakin matkustajia Afrikan sydämeen.

— Jalkaisinko? — kysäisi Kennedy.

— Jalkaisin, — vastasi tohtori, salaviittauksesta välittämättä. — Tohtori Krapf aikoo tunkeutua länteen Djob virtaa myöten, joka sijaitsee päiväntasaajan eteläpuolella. Paroni Decken on lähtenyt Monbazista, nähnyt Kenian ja Kilimandsharon vuoret ja kulkee Afrikan keskustaa kohti.

— Ja jalkaisin vaan?

— Jalkaisin vaan tai muulin seljässä.

— Se on minusta yhdentekevä, — virkkoi Kennedy.

— Ja vihdoin, — jatkoi tohtori, — Heuglin, Itävallan sijaiskonsuli Kartumissa, on varustanut ylen tärkeän retkikunnan. Sen lähinnä tehtävänä on lähteä hakemaan Vogelia, joka v. 1853 oli lähetetty Sudaniin tohtori Barthin apulaiseksi. Hän läksi vuonna 1856 Bornusta, päättäen saada tutkituiksi Tshad järven ja Darfurin väliset tuntemattomat seudut. Mutta siitä pitäin ei ole miestä näkynyt. Huhu tiesi hänen tulleen mestatuksi Wadain kuninkaan käskystä; mutta toinen huhu kertoi hänen olevan vaan vankina Warassa. Kaikki toivo ei niinmuodoin ole mennyt. On muodostettu komitea, Sachsen-Coburg-Gothan hallitseva prinssi esimiehenä ja ystäväni Petermann sihteerinä. Kansallisella keräyksellä on hankittu varoja retkikunnan kannattamista varten. Heuglin läksi liikkeelle Masuahista kesäkuussa, ja samalla kuin hänen tehtävänänsä on haeskella Vogelia, on hänen tutkiminen koko Niilin ja Tshadin välinen seutu, toisin sanoen yhdistää kapteeni Speken ja tohtori Barthin tutkimukset. Ja silloin on Afrika käyty idästä länteen.[4]

— No niin! — lausui Skotlantilainen, — koska tämä kaikki käy niin mainiosti lukkoon, niin mitäs meillä on siellä tekemistä?

Tohtori Fergusson ei vastannut mitään; olkapäitään vaan kohautti.