Читать книгу Hallatunturin lapset - Laura Fitinghoff - Страница 3

Sisällysluettelo

Norrlannissa oli katovuosi. "Katovuosi" merkitsee, että leipä alkaa loppua sieltä, missä lapsijoukko on suuri, ja maatilkku, josta elää pitää, pieni. Maatilkun pienuus ei vaikuta paljon, kun kesä on varhainen, ja ohra, josta sielläpäin leivotaan valkoista, kaunista leipää, kypsyy jo heinäkuussa, niin että voi lähteä sitä myllyyn jauhattamaan.

Ei se maatilkun pienuus haittaa silloinkaan, kun kesä on pitkä ja tarpeeksi kuiva, niin että peruna kasvaa vankasti maassa ja syksyllä, syyskuussa, saa kaivaa kaksi-, jopa kolmekymmentä isoa, koreaa perunaa siitä reijästä, mihin kesäkuussa pantiin yksi ainoa, tosin "monisilmäinen", sillä jokainen peräti pienikin perunan silmä eli pyöreä kolo sen kyljessä, työntää ituja, kun se on pantu lämpöiseen, kuivaan hiekkamaahan. Niin, kun Norrlannissa sattuu hyvä vuosi, kun sataa paljon juhannuksen edellä ja öisin on lämmin sekä runsaasti kastetta, puhkee koivu tuoksuvan hienoksi ja vihannaksi, vaikka se pari päivää sitte värjötteli alastomin, ruskeina kiiltävin oksin. Mesimarjakukat, tummanpunertavat kuin pienoiset ruusulapset, nousevat ojien partaille. Sellaisilla ilmoilla ne kehittyvät pian ihaniksi, meheviksi mesimarjoiksi. Harmaat kivipaadet verhoutuvat valkeihin ja sinipunertaviin lehtomaitikkoihin, jotka ovat piilosilla helakkojen kissankäpälien kanssa. Lapset sitovat niistä seppeleitä, rakentelevat leikkitupia hietakuoppiin, missä pitkät, korkeat horsmat seisovat tiheissä riveissä ruusunpunaisina ja uljasryhtisinä, ja minne kukkivat orjanruusut kurkistelevat heitä viettävän maakerroksen reunalta. Iloa ja naurua ja hälinää kuuluu, jos minne kääntyy. Saadaan syödä valkeita, makeita nauriita, ja pellolla kasvaa herneitä täysinäisine palkoineen. Myöskin pikkutupasissa ja mataloissa majoissa on kyllin leipää, voita, juustoa sekä muuta hyvää ja erinomaista.

Mutta katovuosina ei ole paljon iloa. Lumi pysyy lähelle juhannusta. Nauriit, jotka kylvetään myöhään siemeninä maahan, ehtivät tuskin pienen perunan kokoisiksi, kun halla saapuu tehden niiden sijan niin kovaksi ja ahtaaksi, etteivät ne voi kasvaa. Herneenpalot riippuvat pelloilla surkastuneina kuin pienet, mustuneet, rievut — niihin ei tule ainoatakaan hernettä. Samoin on käynyt ohrantähkien, jotka tavallisesti heiluvat uljaina korkeissa varsissaan; nyt ne nuokkuvat viheriän, lyhyen korren latvassa kuin taittuneina. Niinpä saattaa hyvin ymmärtää, ettei katovuosina kartu myllyyn vietäväksi ei ohria eikä herneitä, ja jos halla onkin varovaisemmin liikkunut jossakin korkealla sijaitsevassa talossa, on vilja kuitenkin niin voimatonta ja omituista, että jauhot tulevat mustanharmaita, ja niistä laitetut pannukakut ovat kuin pehmeätä savivelliä.

Sellaisessa ruuassa ei ole paljon ravintoa. Lapset laihtuvat pian. Heidän hyvinä vuosina niin ruusuiset poskensa saavat harmahtavan värin, eikä silmissä ole enää kirkasta loistetta.

Kun lapset parvissa seuraavat vanhempiaan etelämmäksi kerjuulle hallattomiin seutuihin, ovat he kuin pieniä ukkoja ja mummoja. On sydäntä särkevää nähdä heitä.

Ensimäinen luku.