Читать книгу Hallatunturin lapset - Laura Fitinghoff - Страница 8

Tuvassa vallitsi levottomuus ja alakuloisuus, mutta se muuttui täydelliseksi riemuksi Antin ja Helokin tullessa jälleen sisään. Anna-Liisa sai vuohelta enemmän kuin tuopillisen lämmintä, vaahtoavaa maitoa. Sitä riitti sekä puuronkastikkeeksi että kahviin, jopa vesivelliliemeenkin sekoitettavaksi, niin että ateriasta näytti syntyvän oikeat pidot.

Mutta miltä näyttikään vierastuvassa! Vanhoja, rauskoja lapikkaita, joita Pekan piti paikata, heitettyinä ympäri lattiaa! Oljet hajallansa. Ellei siunattu tuli olisi palanut liedellä ja valaissut tupaa, olisi kai pimeys vallinnut sisällä kaiken päivää, kun ikkunankin sisäpuoli oli mustanharmaana liasta, ja sitä paitsi takertui nyt tuiskuava lumi möhkäleinä sen ulkopuolelle.

Antti ja Anna-Liisa alkoivat hiukan järjestellä. Matleena haki pikkukontista käsiinsä messinkikamman. Tänään oli hänen tehtävänsä kammata pikkusiskot, jotka päästivät ulvahduksen toisensa jälkeen hänen innokkaasti yrittäessään saada kiharahiuksia sileiksi ja suorrukkeisia siisteiksi.

Sitte oli hoidettava paleltuneita, haavaisia varpaita ja pieniä, hankaantuneita kantapäitä. Kontista otettiin tuohinen; se oli täynnä omatekoista suopaa, erään kotipuolen naapurin tervetullut lahja. Oli vain hauskaa saada loiskia ja pestä jalkansa suovalla ja lämpimällä vedellä ja sitte voidella niitä siansapella, jota myöskin oli kontissa eräässä pullossa.

Vaikka Anna-Liisa kuinka olisi kehoittanut varovaisuuteen, loiskuttivat lapset niin vallattomasti vettä, että hänen mielestään oli parasta kastella koko lattia ja kerta kaikkiaan pestä se.

Antti, Matleena ja hän saivat kukin pesimen. He sirottivat hietaa yli lämpimällä vedellä valellun lattian, asettivat paljaat jalkansa huosiaimille ja hankasivat niin, että liistat nousivat lahonneesta, kuluneesta puusta. Lattiaa ei suinkaan oltu pesty vuosikausiin tai sen jälkeen, kun "kaikki" läksivät tuvasta jättäen ontuvan juopporaukan yksin. Pikkutytöt istuivat ukon vuoteella tehden nukkeja haloista ja tikuista. Pikkupojat puhdistivat astioita ja puulusikoita ja kaapivat puuropataa pitäen korvia särkevää meteliä.

Lapikas-Pekka aivan pelästyi huomatessaan minkä joukon rikkinäisiä lapikkaita lapset rajusti heitellen kokosivat hänelle takan juurelle. Hän tunsi itsensä kuitenkin sangen tyytyväiseksi ajatellessaan, miten tervetullut hän olisi saapuessaan taloihin valmiine lapikkaineen. Oli muuten tunnettu asia, että Lapikas-Pekka mieluummin joi kuin teki työtä. Vähän väliä hän pui nyrkkiä tänä päivänä "pieneen kammariin" päin, missä viinapullo asusti kokonaisen väkijuomalekkerin seurassa. "Iske vain silmää ja viito täysine kupuinesi! Viimeisen ryypyn saat itse pitää! Tänäpäivänä olisin maannut aivan sikana, jos olisin ottanut viimeisen ryypyn! Ihmeellistä, että lasten piti joutua tänne. Kaikki kerjäläiset, jotka ovat tästä vaeltaneet viime vuosina, ovat kyllä nähneet, että tämä oli niin ilkeä pesä, ettei kellään huonompaa, ja ovat menneet ohitse. Mutta lapset, ha, ha, ha. Heillä ei ole sen parempaa ymmärrystä, ja niin kävivät he sisään tällaisen juopporentun luo. Jos vain olisin eilen ollut tuottamatta kotiin viinaa, niin olisi minulla ollut rahaa, että olisin voinut ostaa leipurista kakkuja näille pikku enkeleille."