Читать книгу Sota ja rauha I - Лев Толстой, Tolstoy Leo, Leo Tolstoy - Страница 18

Kun Anna Mihailovna oli lähtenyt poikineen kreivi Kirill Vladimirovitsh Besuhovfin luo, istui kreivitär Rostof kauvan yksinään, pitäen nenäliinaa silmillään. Viimein hän soitti.

– Mitä ajattelette, armaani, – hän sanoi tytölle, joka ei saapunut heti ensi hetkessä. Ettekö tahdo palvella, vai kuinka? Siinä tapauksessa määrään teidät toiseen toimeen. Ystävättären suru ja nöyryyttävä köyhyys olivat saattaneet kreivittären pahalle tuulelle, ja pahantuulen merkkinä oli palvelijattaren "teititteleminen" ja "armaaksi" kutsuminen.

– Suokaa anteeksi, – sanoi palvelijatar.

– Käskekää kreivi luokseni.

Kreivi tulla tuupersi vaimonsa luo jonkunverran syyllisen näköisenä, kuten tavallisesti.

– Mutta kreivitär rakkaani! Minkälainen onkaan meillä tänään sauté au madère pyistä? Minä maistoin; turhaan en tuhatta ruplaa maksanut Taraskasta. Sen hän on arvoinenkin!

Hän istahti vaimonsa viereen, nuorekkaasti kiertäen kätensä polviensa ympärille ja pörhistäen harmaat hapsensa.

– Mitä käskette, kreivitär rakkaani?

– Kuulehan nyt, ystäväiseni, – mutta mikä tahra sinulla tässä on? – sanoi hän, osoittaen miehensä liiviä. Varmaankin on siinä sauté au madère'a, – hän sanoi hymyillen. – Niin, kreiviseni: minä tarvitsen rahaa.

Hänen kasvonsa muuttuivat surullisiksi.

– Ah, pikku kreivittäreni!..

Ja kreivi alkoi kiireesti kopeloida lompakkoaan.

– Tarvitsen paljon, kreivi, tarvitsen viisisataa ruplaa.

Ja otettuaan taskustaan batistisen nenäliinan hän alkoi puhdistaa miehensä liiviä.

– Hetipaikalla, hetipaikalla. Hei, kuka siellä? – huusi kreivi, varmana, että huudettava suinpäin syöksyy hänen huutoonsa. – Lähettäkää Mitenjka tänne!

Mitenjka, aatelisnuorukainen, jonka kreivi oli kasvattanut ja joka nykyään hoiti kreivin kaikkia asioita, astui huoneeseen rauhallisin askelin.

– Kuulehan, armaani, – sanoi kreivi nöyrän näköiselle nuorukaiselle, joka samassa astui huoneeseen. – Tuohan minulle… (hän alkoi miettiä). Niin, 700 ruplaa, niin. Mutta katso, ettet tuo sellaisia rikkinäisiä, likaisia, kuin tässä tuonaan, vaan puhtaita, kauniita, kreivittärelle.

– Niin, Mitenjka, ole hyvä, tuo puhtaita, – sanoi kreivitär, surullisesti huoahtaen.

– Teidän ylhäisyytenne, milloin käskette tuomaan? – kysyi Mitenjka. – Suvaitkaa tietää, että… Muuten, älkää olko huolissanne, – hän lisäsi, huomattuaan, että kreivi alkoi hengittää raskaasti ja nopeasti, joka aina oli syttyvän vihan merkkinä. – Minä olinkin unohtaa… Tuonko rahat heti?

– Heti, heti, tuohan heti. Anna kreivittärelle.

– Mikä kullanmurunen onkaan tämä Mitenjka, – lisäsi kreivi hymyillen, kun nuorukainen oli lähtenyt. – Hänelle ei ole mikään mahdotonta. Mahdottomuuksia en minäkään saata sietää. Kaikki on mahdollista.

– Voi, rahat, kreivi, rahat, kuinka paljon tuottavatkaan ne surua maailmaan! – sanoi kreivitär. – Mutta nämä rahat ovat minulle ylen tarpeen.

– Te, kreivitär pieni, olette tunnettu tuhlari, – sanoi kreivi ja suudeltuaan vaimonsa kättä hän lähti työhuoneeseensa.

Kun Anna Mihailovna palasi Besuhovin luota, oli kreivittärellä jo rahat nenäliinan alla pöydällä. Anna Mihailovna huomasi, että kreivitärtä jokin seikka hermostutti.

– No, miten kävi, ystäväiseni? – kysyi kreivitär.

– Voi, miten hän on kauheassa tilassa! Häntä on mahdoton tuntea, hän on niin huonona, niin huonona; olin hetkisen hänen luonaan, mutten paria sanaa edes lausunut…

– Annette, Jumalan nimessä, älä kieltäydy ottamasta, – sanoi äkkiä kreivitär, punastuen, mikä näytti sangen kummalliselta hänen iäkkäillä, laihoilla ja arvokkailla kasvoillaan, ja otti esille nenäliinan alta rahat.

Anna Mihailovna käsitti heti asian ja kumartui jo, sopivana hetkenä syleilläkseen kreivitärtä.

– Tämä on minulta Borikselle virkapukuun.

Samassa hetkessä oli hän jo Anna Mihailovnan syleilyssä. He itkivät molemmat. He itkivät siksi, että olivat ystävyksiä; ja siksi, että olivat hyväsydämisiä; ja siksi, että he – nuoruuden ystävättäret – olivat tekemisissä näin mitättömäin asiain kuin rahojen kanssa; ja siksi, että heidän nuoruutensa oli mennyttä… Mutta molemmille olivat kyyneleet suloisia.