Читать книгу Äärimmäiseltä rajalta: Seikkailuromaani - Øvre Richter Frich - Страница 13

Oli kulunut tunti.

"Onko teillä kaikki?" kysyi Marconi ja nojasi väsyneesti tuolinsa selkämykseen.

"Joka ainoa sana", vastasi Harriman ja kohotti rillejään. Hiki helmeili hänen kasvoillaan ja hänen teräviin, jäykästi tuijottaviin silmiinsä oli tullut ihmeellinen, kiihkeä ilme.

"Enempää kai ei tule?" jatkoi Marconi.

"Tuskin."

"Mikä on teidän ajatuksenne asiasta?"

"Sama kuin teidänkin."

Marconi katsahti vähän ihmeissään tuohon pitkään, nuoreen mieheen, joka seisoi kumartuneena pisteitä ja viivoja täynnä olevan paperin ylle.

"Sehän saattaa olla erehdys", virkahti hän ikäänkuin tunnustellen maaperää.

Amerikkalainen kohautti olkapäitään.

"Mutta minä en oikein ymmärrä, kuinka se voisi olla erehdys", jatkoi hän varmemmin. "Oletteko milloinkaan ennen nähnyt tuollaisia valonsäteitä? Ne muistuttivat troopillisia salamoita. Eikä juuri liene ajateltavissa, että itse Jumala olisi opetellut Morsen aakkoset… Kun julkaisemme tämän ihmeellisen sähkösanoman, niin spiritistit sanovat sitä jonkin hengen lähettämäksi. Onhan mahdollista, että henget ovat kyllästyneet pöydänjalkoihin ja nyttemmin siirtyneet tähtitaivaalle."

Nuori mies naurahti — s.o. hän päästi kurkustaan omituisen narisevan äänen.

"Tässä ei ole mitään naurettavaa", nuhteli Marconi häntä. "Meidän on oltava nykyaikaisia ihmisiä — nykyajan salatieteilijöitä. Materialismi makaa koirankopissa ja ulvoo kohti kuuta. Ihmiset eivät enää välitä maallisista asioista. He istuvat ja kuuntelevat ylimaallisia, taivaallisia ääniä. He eivät tahdo tietää mistään selityksistä. He vain heittäytyvät selittämättömän uskoon. Tämä on jonkinlaista henkiromantiikkaa… Mutta meillä, jotka kuulumme vanhaan kouluun, ei ole muuta kuin yksi tehtävä. Meidän on koetettava ottaa selko tämän sanoman lähettäjästä — olipa hän sitten henki tai ihminen… Eikö hän sanonut nimensä olevan John Lange?"

"Sanoi!"

"Samalla tutkikaamme, onko perää niissä perhesuhteissa, joihin hän vetoo, ja vieläkö hänen mainitsemansa Kervel elää."

Harriman nyökäytti päätään, mutta samalla hän loi äkäisen katseen rikkinäiseen ruutuun, jonka läpi Joshua P. Niggitts niin äkkiarvaamattomalla tavalla oli kadonnut.

Marconi arvasi nuoren avustajansa ajatukset.

"No", sanoi hän hajamielisesti, "emme anna pikkuseikkojen häiritä itseämme, kun vakavat asiat ovat kysymyksessä. Tämän-öisiä elämyksiämme saamme kai nimittää maailmanhistorialliseksi merkkitapaukseksi. Minä oletan, että olette tehnyt muitakin tihutöitä, mutta se asia saa levätä toistaiseksi. Täällä saaressa ei kukaan uskalla koskea teihin niin kauan kuin minä olen saapuvilla… Potkaisittekohan miehen kuoliaaksi?"

"Minä potkaisin kovanlaisesti", vastasi Yalen ylioppilas hiukan hämillään. "Se paha tapa on peräisin jalkapalloradalta. Mutta…"

"Joka tapauksessa", keskeytti Marconi hänet, "teidän on mitä huolellisimmin muunnettava tavalliseksi kirjoitukseksi ne valomerkit, jotka me olemme merkinneet muistiin. Ne ovat selviä kyllä. Mies, joka nimittää itseään John Langeksi, ei ole mikään harjaantunut sähköittäjä. Mutta hän on ilmeisesti käsitellyt monimutkaisia taistelukoneita. Ja hän taitaa Morse-aakkosensa… Tokkohan yksikään tähtientutkija on huomannut näitä valomerkkejä… Saamme muutamia jännittäviä päiviä, mr Harriman. Antakaa minun nyt kuulla, sana sanalta, mitä tällä salaperäisellä, taivaan avaruudessa asuvalla herralla on meille sanottavaa!"

Suuri keksijä otti itselleen mukavan lepoasennon, sytytti ison sikarin ja odotti kärsivällisesti arvoituksellisen viestin tarkistettua sisällystä.

Simon Newcombe Harriman oli poistanut nenältään luureunarillit, ja Marconi huomasi ihmeekseen, että nuoren miehen silmissä oli omituinen punertava värituntu, samanlainen kuin puolisokeilla eläimillä, jotka ovat tottuneet pitkälliseen pimeyteen.

Muutaman minuutin aikana kuului vain mustekynän paperilla aikaansaama rapina.

Silloin yhtäkkiä koputettiin ovelle.

"Tulkaa sisään", huusi Marconi äreästi.

Muudan sähköittäjä pisti päänsä ovesta, jonka Joshua P. Niggitts oli unohtanut sulkea perästään.

"Enkö ole sanonut, etten missään tapauksessa halua tulla häirityksi", sanoi italialainen äänellä, jota lapset olisivat säikähtäneet.

"Mutta", änkytti sähköttäjä vavisten ja peräytyi niin paljon, että vain hänen peljästynyt naamansa jäi oviaukkoon, "tuolla makaa joku mies ulkopuolella…"

Marconi kohosi seisaalleen.

"Mr Thomson", lausui hän ankarasti, "minä annan palttua sille, mikä siellä ulkona makaa. Jos on jotakin tehtävä, niin tehkää, minkä katsotte velvollisuudeksenne. Minä en ole mikään S:t Vincentin aseman lapsenpiika. Ja nyt sanon viimeisen kerran, että me tahdomme olla rauhassa — vaikka se mies olisi kuollut…"

"Niin, mutta sehän se juuri…"

Sähköittäjä Thomson ei päässyt pitemmälle. Sillä italialaisen silmät iskivät salamoita niin vietävästi, että herra Thomson katosi portaita alas. Ne tekivät kuten Dickens sanoo, hänen puheyrityksensä tyhjäksi.

Marconi istuutui taas tuolilleen ja tyynnytteli itseään vetämällä muutamia voimakkaita haikuja havannastaan.

"Ei sitten milloinkaan saa olla rauhassa", mutisi hän. "Ei olisi niinkään tyhmää yrittää jollekin toiselle kiertotähdelle. Mutta kuunnelkaamme nyt ensin, mitä John Lange tiedoittaa. Lukekaa sanoma hitaasti ja selvään."

Hän heittäytyi mukavaan noja-asentoon, niin kuin mies, joka valmistautuu harvinaiseen nautintoon.

Harriman oli paiskannut mustekynän kädestään. Hän loi ensin katseen taivaalle, mutta kun siellä ei mitään näkynyt, niin hän tarttui ihmeellisimpään asiakirjaan, mikä on nähty maailman luomisen jälkeen. Hän sivuutti Marconille osoitetut omistussanat ja luki kuivalla narisevalla äänellä:

"Nimeni on John Lange. Olen tätä nykyä eräällä kiertotähdellä, maapallon ulkopuolella, vaimoni ja erään ranskalaisen papin seurassa. Matka tänne oli kauhea, mutta pitkäaikaisen tajuttomuuden vuoksi en voi sanoa, kuinka kauan se kesti. Viimeinen, minkä muistan, on se, että lentokoneeni katkaisi 20,000 metrin rajaviivan ja sitten ikäänkuin viskattiin jonnekin tyhjyyteen. Palasin tajuntaan pitkän ajan perästä, sain koneen käyntiin viime hetkessä ja laskeuduin eräälle kiertotähdelle, joka on pienempi kuin maa ja jossa elämänehdot ovat jokseenkin samat, ja jossa asuu olentoja, joiden kehitys ja sivistys on kovin erilaista kuin meidän, mutta ylen mieltäkiinnittävää. Heillä on kovin voimakkaat tuntohermot, he omistavat ihmeellisiä tietoja ja ovat etenkin oppineet käyttämään sähköä tavalla, joka on tuntematon maan päällä. Heidän moraalinsa ja hyväntahtoisuutensa on verratonta. Vuosisatoja ovat heidän tiedemiehensä turhaan pyrkineet yhteyteen toisten kiertotähtien kanssa, mutta kun heidän ilmaisukeinonsa ovat aivan erilaiset kuin muiden, niin he ovat epäonnistuneet. Meillä on hyvin pienet mahdollisuudet päästä pois täältä, kun ei bensiiniä voida valmistaa. Ehkä tämän vastaanottaja haluaa kääntyä Kervelin puoleen, jonka osoite on Pariisi, rue Rambuteau 157, ja sanoa hänelle, että hänen Mars-pikakoneensa on vienyt meidät, ellei juuri Marsiin niin johonkin toiseen kiertotähteen. Hänen on otettava seuraavaan lentokoneeseensa sähkö käyttövoimaksi. Silloin se epäilemättä palaa jälleen takaisin. Ei ole todennäköistä, että se, joka poistuu maan ilmakehästä, putoisi mihinkään muuhun kiertotähteen kuin tähän. Myös pyydän lausua terveiset apelleni, Ivryssä, Pariisin luona asuvalle kemisti Henry Debussonille. Hänen tyttärensä elää ja voi hyvin. Me olemme onnelliset, mutta ikävöimme maahan. Jos joku tahtoisi Kervelin rakentamalla sähkölentokoneella noutaa meidät täältä, olisimme hänelle syvästi kiitolliset. Kyllähän se matka kovalle ottaa, mutta sen kestää kuitenkin. Toivon, että tämä viesti, jonka lähettämisessä käytetään jättiläismittaisia, sähköisiä valoaaltoja, joutuu Marconin käsiin. Kuukauden kuluttua olen toivottavasti saanut kerätyksi niin paljon sähkövoimaa, että voin lähettää uuden ilmoituksen.

John Lange."

Harriman pyyhki hikeä otsaltaan. Marconi nousi seisomaan.

"Oletteko milloinkaan kuullut moista?"

"En."

"Ja mitä tahdotte tehdä?"

"Pyytää lomaa."

"Mihin tarkoitukseen?"

Amerikkalainen katsahti tahtomattaan rikottuun lasiruutuun.

"En sovellu enää maakamaralle", sanoi hän synkästi.

Marconi tarttui hänen käteensä.

"Siinä on varmasti muutakin. Mennäänpä tuonne huvipurteen. Se vie teidät Bordeauxiin, josta on kahdentoista tunnin matka Pariisiin. Menkää tämän Kervelin luo. Puhukaa hänen kanssaan. Minä otan teidän vartiopaikkanne ja pidän silmällä kiertotähteä. No, joutukaahan jo!"