Читать книгу Äärimmäiseltä rajalta: Seikkailuromaani - Øvre Richter Frich - Страница 9

Marconi-yhtiön uusi huvipursi "Astra" kellui Afrikan länsirannikon edustalla ja välkkyi voimakkaassa auringonpaisteessa. Se oli tullut suoraan Yarrowin kuuluisasta laivaveistämöstä ja oli kuin joutsen mutalammikossa.

Sillä Dakarin kehno satama ei ole sen laatuinen, että siinä voisi kylvettää pikkulapsia. Siinä on paljon keltaisia muistoja Senegal- ja Gambia-jokien erämaaliejusta, joka muuten antaa leiman koko tälle rannikolle S:t Louisista S:t Marieen saakka.

Dakar ei ole mikään terveellinen kaupunki valkoiselle miehelle. Se oli aikoinaan oikea helvetti. Nyt ovat sivistys ja kauppa yhteisvoimin muokanneet kaupunkia ja soita, niin että eurooppalainen voi jokseenkin vaaratta kuivatella ruhoaan päiväntasaajan auringon alkuvoimaisessa paahteessa.

Mutta huvipursi "Astra" somisti satamaa siinä kelluessaan ja sen pintaan kuvastuessaan. Aamu-auringon ensimmäiset säteet loivat pehmeän ja värähtelevän värihohteen aluksen siroihin ja joustaviin piirteisiin. Tuossa tulla paukutti moottorivene sen luo, ja moottoriveneessä istui joku eurooppalainen, jonka naama oli sinooperipunainen liian paljosta auringosta, whiskystä ja valvomisesta.

Samaan aikaan oikoi jäseniään telttatuolissa eräs keskikokoinen mies, jolla oli avonaiset ja rehelliset kasvot, ja haasteli kapteenin kanssa. Ensi silmäyksellä ei voinut keksiä mitään erikoista hänessä. Oli jotakin raikasta ja nuorekasta hänen tummien silmiensä hyväntahtoisessa ilmeessä, mutta sen vastapainona olivat lukuisat hienot rypyt ja vielä komeassa ruskeassa tukassa esiintyvät monet harmaat suortuvat.

Ja kuitenkin hän oli uusimman ajan suurimpia tienraivaajia — yksi niistä, joiden nimet aina säilyttävät paikkansa keksintöjen historiassa, miesten sellaisten kuin Robert Fultonin, James Wattin, George Stevensonin, Graham Bellin ja Thomas Edisonin rinnalla. Hänen nimensä oli Guiglielmo Marconi.

On monta saksalaista pikkusielua, jotka kieltävät häneltä oikeuden nimittää itseään langattoman lennättimen keksijäksi. Mutta pieni italialainen on selviytynyt kaikista näistä kateuden myrskyistä ja ajat sitten astunut maailmanhistorian kuolemattomien joukkoon.

Hänen katseensa seurasi sinooperipunaista herraa ja hän näki tämän heiluttavan kädessään sähkösanomaa, joka oli varustettu erinäisillä punaisilla kiireellisyysmerkeillä. Parin minuutin kulutta mies oli kannella.

"Langaton pikaviesti Marconille", kuulutti tulija äänellä, jossa rasahteli erämaanhiekka.

Italialainen viittasi hänet luokseen.

"Oletteko langattoman palveluksessa?" kysyi hän ja repäisi auki sähkösanoman.

"Olen", vastasi sinooperipunainen… "Ihmeellinen sähkösanoma, herra

Marconi — kerrassaan hämmästyttävä."

Miehen teki selvästi mieli ryhtyä tarkempiin selittelyihin, mutta jotakin tuli väliin: hän huomasi pöydällä hikisen jäämaljan, jossa oli useita Schweppin soodavesipulloja ja yksi isomahainen whiskypullo.

Marconi seurasi hänen katseensa suuntaa, vilkaisi tunnustellen miehen alkoholinenään, hymyili ja osoitti kädellään keidasta, sanoen:

"Olkaa niin hyvä."

Sähköittäjä kumarsi ja istuutui virkistävään pöytään, ja viidessätoista sekunnissa hänellä oli lasi valmiina.

Mutta kauan hän ei saanut valuttaa itseensä tuota elämännestettä, sillä Marconi oli hypähtänyt ylös lepotuolista tähdenlentoa muistuttavalla nopeudella.

"Kapteeni", sanoi hän lyhyesti ja käskevästi. "Ankkuri ylös. Keula S:t

Vincentiä kohti. Meidän on oltava siellä ennen iltaa."

Vanha, komea merikarhu näytti kovin hämmästyneeltä. Mutta hän oli harvojen ja voimakkaiden sanojen mies. Ja hän käytteli niitä ensimmäisen neljänneksen aikana niin tehokkaasti, että "Astra" tämän ajan lopulla jo oli kääntänyt keulansa Atlanttia kohti ja viilletti kahdenkymmenen mailin nopeudella suoraan länteen.

Sinooperipunainen sähköittäjä oli silloin jo kauan ollut matkalla vartiopaikalleen.

"Tapahtuu kummallisia asioita taivaan ja maan välillä", mutisi hän itsekseen, ajatellessaan yöllä vastaanottamaansa ja äsken suurelle äänimestarille jättämäänsä merkillistä sähkösanomaa.

Samaan aikaan Marconi istui "Astran" kannella ja luki S:t Vincentistä tulleen sanoman päästä päähän. Nyt jo kolmatta kertaa. Siinä sanottiin:

"Olen tänä yönä kello 12.40 ja 13.10 välillä havainnut ihmeellisen, Morse-aakkosia käyttävän, merkinannon. Antopaikka luultavasti maan ilmakehän ulkopuolella. Se kutsui teitä tänne 24 tunnin kuluessa. Lähempiä yksityistietoja saavuttuanne. Jos teillä on este, pitäkää silmällä läntistä taivasta keskiyön jälkeen. Oletan asialla olevan mitä suurimman merkityksen.

Simon Newcombe Harriman.

Hän ojensi sen kapteenille, joka luki sen välinpitämättömästi. Marconi ei nähnyt toisen hieman ylenkatseellista olkapäännykäystä. Hänen silmänsä olivat syvät ja uneksivat.

"Vihdoinkin", mutisi hän puolittain itsekseen. "Minä aavistin, että jotakin tuollaista tapahtuisi… Katsokaas, kapteeni Evans", jatkoi hän innostuen, "jo vuonna 1919 me huomasimme outoja merkkejä koneissamme. Me totesimme ne, epäilys ja epäluulo sydämessä, ja koetimme selitellä tätä omituista sekaantumista meidän valoaaltoihimme. Oli melkein mahdotonta syyttää näistä ilmiöistä maan ilmakehän satunnaista sähköhäiriötä. Mutta kun emme osanneet lukea merkkejä, jotka muuten olivat hyvin säännöllisiä, meidän oli lopulta pakko tyytyä siihen oletukseen, että ilmiö johtui jostakin meidän tietämisemme rajojen ulkopuolella tapahtuneesta ilmakehän virrankatkeamasta. Omasta puolestani olen kuitenkin aina ollut sitä mieltä, että näiden salaperäisten merkkien aiheuttajana on jokin toisessa taivaankappaleessa asuva järkiolento, joka pyrkii kosketuksiin avaruudessa olevien sukulaishenkien kanssa. Että nämä pyrkimykset kohtaavat vaikeuksia, on päivänselvää. Siinäkin tapauksessa, että toiset taivaankappaleet ovat enemmän tai vähemmän ihmisenkaltaisten olentojen asumia — ja tämä on kieltämättä todennäköinen otaksuma — täytyy olettaa eri kiertotähtien asukkaiden henkinen ja ruumiillinen kehitys siihen määrään omalaatuiseksi, ettei ole ajateltavissa keskinäistä ajatusten vaihtoa yhteisten tieteellisten koneiden avulla."

"Mutta", väitti kapteeni vastaan, "olinhan huomaavani, että siinä sanottiin jotakin Morsen aakkosista. Ei kai kelpaisi lähtökohdaksi otaksuma, että vanha Samuel Morse on pistäytynyt jollekin toiselle kiertotähdelle ja sieltä haastelee meille."

"Haastelettehan tekin usein tähtien kanssa, herra kapteeni", jatkoi Marconi… "Taivaankappaleiden keskinäiset suhteet antavat teille arvokkaita tietoja. Ettekö milloinkaan ole ajatellut sitä, että tämä ankarain ja muuttumattomien lakien järjestelmä on jonkin yleismaailmallisen, ei yksistään maapallolle kuuluvan järjen aikaansaannos. Ja että näin ollen kaikissa maailman avaruuden osissa korkeimman viisauden ilmaukset ovat keskenään sukua. Miksi olisi juuri maapallon profeetta päässyt kohoomaan korkeammalle kuin esim. Marsin tai Merkuriuksen viisas mies?…" — — —

Ja näin tämä ikuisesti nuori ajattelija ja keksijä jatkoi uneksimistaan, ja "Astra" jännitti kaikki langattomat hermonsa vaahdotessaan yli sinisen Atlantin niitä seutuja kohti, joissa pasaadin lauhkea ilma ikuisella retkellään lounaaseen vyöryttelee auringossa kilottavia aaltoja, ja jossa Etelän Risti murtuneine viivoineen viittoo ihmisille pimeästä, arvoituksellisesta, troopillisesta yöstä.