Читать книгу Oppikirja suomalaisen kirjallisuuden historiassa - B. F. Godenhjelm - Страница 7

Sisällysluettelo

Kirjallisuudeksi sanotaan yhteisellä nimellä kaikki ne kansain henkiset tuotteet, jotka säilyvät kirjoituksen avulla, ja jokaisella korkeammalle sivistyksen kannalle joutuneella kansalla on oma kirjallisuutensa. Kieli on henkisen toiminnon luonnollinen välittäjä ja niinmuodoin kirjallisuudenkin kannattaja; kun puhutaan suomalaisesta kirjallisuudesta, tarkoitetaan siis sitä kirjallisuutta, joka on suoritettu Suomen kielellä.

Suomalaisen kirjallisuuden historia esittää siis suomenkielisen kirjallisuuden kehkiämistä eli, toisin sanoen, Suomen kansan sivistyksen edistymistä, niinkuin se ilmaantuu sen omakielisessä kirjallisuudessa.

Kansalliskirjallisuudeksi nimitetään ne kirjallisuuden tuotteet, jotka selvästi kuvastavat kansan omituista henkeä ja katsantotapaa. Sitä laatua on varsinkin runous; tieteellisestä kirjallisuudesta siihen luetaan etenkin historia ja filosofia; muut kirjallisuuden lajit ovat kansalliskirjallisuutta samassa määrässä, kuin ne tuovat esiin kansan omituista henkeä. Kirjallisuuden historia koskee pääasiallisesti kansalliskirjallisuuteen.

Lisäys 1. Kirjallisuutta ovat oikeastaan vaan ne kansanhengen tuotteet, jotka säilyvät kirjoituksen avulla. Tarkkaan katsoen siis muinais-ajan runot, tarut, sananlaskut y. m., jotka elävät kansan huulilla, eivät ole kirjallisuutta, ennenkuin tulevat muistoon kirjoitetuiksi. Mutta niille on kuitenkin annettava tärkeä sija kirjallisuuden historiassa; sillä puhtaimpana ilmaantuu kansan alkuperäinen omituisuus näissä sen runouden ensimmäisissä hedelmissä, ja ikäänkuin raikkaasta luonnon-lähteestä runous myöhempinäkin aikoina niistä ammentaa uutta elinvoimaa.

Lisäys 2. Kansalliskirjallisuuden luonnollinen välittäjä on kansan oma kieli. Poikkeuksena on pidettävä, jos sitä toimitetaan jollakin vieraalla kielellä. Niin tapahtuu kuitenkin toisinaan historiallisten olojen vaikutuksesta, joko ennenkuin kansallinen elämä on päässyt täyteen voimaan, taikka kun se on päättynyt ja kansa on kuolemaisillaan. Olipa esim. latina keskiajalla kaiken korkeamman sivistyksen kannattajana; ei ainoastaan tieteellisiä teoksia, vaan myöskin runoutta ja muuta kaunokirjallisuutta syntyi mainitulla kielellä. Samaten meidänkin maassa ruotsi kauan aikaa on ollut ylhäisemmän hengenviljelyksen melkein yksinomaisena välittäjänä, ja uudestaan heränneen kansallishengen ensimmäiset ilmaukset pakeutuivat ruotsinkieliseen muotoon. Sellainen kirjallisuuden tila on kuitenkin vaan haihtuva väliaste kansojen kehityksessä; pian kansanhenki vahvistuneena vaati sisällyksellensä omakielisen muodon. – Päinvastaisena esimerkkinä sopii mainita keltiläiset heimokunnat, esim. Irlantilaiset, joiden kansallisen runouden nykyaikaiset tuotteet ovat englanninkielisiä, surkeana todisteena siitä, kuinka häviämäisillään olevat kansakunnat menettävät kielensä.

Meidän maan omituiset olot tekevät tarpeelliseksi, että suomalaisen kirjallisuuden historiassa välisti otetaan lukuun myöskin ruotsin- ja latinankielisiä teoksia, kun ne tehokkaasti ovat vaikuttaneet kansallisen sivistyksen muodostumiseen.