Читать книгу Oppikirja suomalaisen kirjallisuuden historiassa - B. F. Godenhjelm - Страница 9

Sisällysluettelo

Varsinaiset Suomalaiset kielet ovat hyvin likeistä sukua keskenänsä; kielentutkimuksen kannalta niitä sopiikin pitää saman kielen, Yhteis-Suomen, murteina. Sen eri muodostukset ovat: Suomi, Karjala, Aunus eli Liygi, Vepsä, Vatja, Viro ja Liivi.

Vertaileva kielentutkimus on vienyt siihen päätökseen, että suomalaiset heimot, – Karjalaiset, Hämäläiset, Varsinais-Suomalaiset, Vepsäläiset, Vatjalaiset, Virolaiset ja Liiviläiset, – vielä meidän ajanlaskumme ensimmäisinä vuosisatoina asuivat itäpuolella nykyistä Liivin- ja Vironmaata sillä alueella, jota etelässä rajoittaa Väinäjoki ja pohjoisessa Suomenlahti ja Laatokka, baltilaisten ja germanilaisten kansojen läheisyydessä. Näiltä seuduilta useimmat suomalaiset heimot sitten siirtyivät länteen tai pohjoiseen päin; muuttojen alkusyynä olivat nähtävästi nuo suuret kumoukset, Hunnien hyökkäys Eurooppaan ja Gootilais-vallan hajoaminen, jotka antoivat aihetta yleiseen kansainvaellukseen.

Karjalaiset levisivät pohjoiseen Laatokan rannoille ja sieltä eteenpäin, ottaen haltuunsa paitsi Inkerinmaata Suomen ja Venäjän Karjalan sekä osan Aunuksesta. Inkeristä ja Laatokan länsirannoilta suuri osa väestöstä Stolbovan rauhan jälkeen (1617), peläten uskonnollista vainoa, muutti Sisä-Venäjälle, Tver’in, Novgorod’in y. m. kuvernementteihin, joissa vielä tänäkin päivänä on vahva, Karjalan kieltä puhuva väestö. Pois muuttaneiden sijaan siirtyi Inkeriin Suomenmaasta uusia asukkaita. – Karjalaisten alkuperäinen kieli on säilynyt Venäjän Karjalassa, Aunuksessa ja Salmin kihlakunnassa Suomen itärajalla sekä äskenmainittujen siirtolaisten kesken.

Lähellä Karjalan kieltä on Aunuksen eli Liygin kieli, jossa kuitenkin huomataan paljon yhtäläisyyttä Vepsän kielen kanssa.

Muista heimoista Vatjalaiset pysyivät entisillä asuinpaikoillaan Inkerinmaalla, jossa heitä vielä on vähälukuinen väestö Narvan lähitienoilla; Vepsäläiset taas joutuivat koilliseen, Äänisjärven länsi- ja eteläpuolelle. Länteen päin lähti kaksi heimoa, Virolaiset, jotka asettuivat Suomenlahden eteläpuolelle Viroon ja Liivinmaan pohjoisosaan, sekä yhtä heimoa olevat Liiviläiset ja Kuurilaiset, jotka siirtyivät Riian lahden rannikoille, niihin maakuntiin, jotka heistä ovat saaneet nimensä. Heidän muinainen kielensä, Liivin kieli, on jo häviämäisillään. Nykyjään ei ole sitä puhuvia muualla kuin yhdessä paikkakunnassa Kuurinmaalla, yhteensä noin kolmetuhatta henkeä.

Suomenlahden pohjoispuolelle, nykyiseen Suomenmaahan, tuli, paitsi Karjalaisia, kaksi heimokuntaa: Varsinais-Suomalaiset, kulkien pitkin Suomenlahden rantaa Lounais-Suomeen, jossa heidän murteensa on puhtaimpana säilynyt Rauman ja Uudenkaupungin tienoilla, ja Hämäläiset, asettuen Hämeeseen ja Satakuntaan, josta sitten levisivät Etelä-Pohjanmaalle.