Читать книгу Sorrettuja ja solvaistuja - Федор Достоевский, Dostoyevsky Fyodor, Fyodor Dostoevsky - Страница 3

Nikolai Sergeitsh Ichmenev polveutui kuuluisasta, vaikkakin jokauvan sitten köyhtyneestä suvusta. Vanhemmiltaan oli hän perinytpuolitoista sataa sielua käsittävän hyvän tilan. Noin kahdenkymmenenvuoden ikäisenä rupesi hän husaariksi. Asiat tuntuivat menevänhyvin; mutta kuudentena palvelusvuotenansa eräänä kova-onnisenailtana menetti hän pelissä kaiken omaisuutensa. Seuraavana yönä eihän silmäänsä unta saanut. Illalla oli hän taas pelipöydän ääressä,asetti peliin hevosensa – ainoan, mitä hänelle omaisuudestaan olijäänyt. Hän voitti kerran, toisen ja kolmannenkin, puolentunninkuluttua oli saanut takaisin erään pienen kylänsä, Ichmenevkan, jossa viimeisen väenlaskun aikana oli viisikymmentä sielua. Hänluopui pelistä ja huomenna erosi sotapalveluksesta. Sata sielua olihän ainaiseksi menettänyt. Kahden kuukauden kuluttua myönnettiinhänelle ero palveluksesta ja luutnantin arvo, nyt hän muutti asumaantakaisin voittamaansa kylään. Pelitappiostaan ei hän milloinkaanpuhunut ja huolimatta erinomaisesta hyväntahtoisuudestaan olisihän aivan varmaan ijäkseen suuttunut sille, joka olisi uskaltanuthänelle pelistä puhua. Pienellä tilallaan hän ahkerasti puuhaelitaloustoimissa ja kolmenkymmenenviidenvuotisena otti vaimokseenköyhän aatelistyttären Anna Andrejevna Shumilovan. Morsiamella eiollut myötäjäisiä ollenkaan; hän oli saanut kasvatuksen maahansiirtyneen Mon-Reveshin johdon alaisessa läänin kasvatuslaitoksessaaatelisia varten, ja tästä seikasta oli Anna Andrejevna aina hyvinkerskaava, vaikkei koskaan kukaan saattanut huomata, millä tapaa tuonkasvatuksen vaikutukset Anna Andrejevnan toimissa ja käytöksessäilmenivät. Nikolai Sergeitsh oli oikein mallikelpoinen isäntä,josta naapuritilallisetkin oppia ottivat. Niin oli kulunut muutamiavuosia. Silloin aivan odottamatta tuli naapurihoviin Vasiljevskiin, jonka alustalaisia oli yhdeksänsataa sielua, tilan Pietarissa asuvaomistaja ruhtinas Pjotr Aleksandrovitsh Valkovski. Tämä tulo antoipaikkakunnalla paljon puheen aihetta. Ruhtinas oli vielä verrattainnuori, joskin jo ensi nuoruuden vuosien elänyt, oli korkeassavirassa, kuuluisissa sukulaisuus-suhteissa, kaunis, varakas jakaiken muun ohella, leskimies, joka seikka oli erittäin suurestamerkityksestä piirin naisväestölle, rouville ja neitosille. Paljonpuhuttiin siitä loistavasta vastaanotosta, jonka kuvernööri olilääninkaupungissa toimeenpannut. Kuvernööri oli Valkovskin kaukainensukulainen. Kerrottiin niinikään, että läänin kaikki vallasnaiset"pani ruhtinas kohteliaisuuksillaan vallan pyöräpäälle", j.n.e.Sanalla sanoen, Valkovski oli yksi noita Pietarin ylhäisön loistaviaedustajia, joita maaseudulla harvoin nähdään ja jotka sinne tultuaantekevät seudun asukkaihin erinomaisen vaikutuksen.

Ruhtinas ei suinkaan ollut ystävällisimpiä luonteeltaan, varsinkinniitä kohtaan, joita ei luullut tarvitsevansa tai joita hän pitiitseään alempiarvoisina. Naapuriensa kanssa ei hän huolinut tutustuaja niin sai hän kohta useita vihamiehiä. Mutta mimmoinen olikaannaapurien hämmästys, kun saatiin kuulla, että hän meni NikolaiSergeitshan luo. Tämä kylläkin oli hänen lähin naapurinsa, muttasittenkin herätti tuo odottamaton tieto yleistä kummastelua.Ichmenevan talossa onnistui ruhtinaan saavuttaa myötätuntoisuutta.Ennen pitkää hurmasi hän käytöksellään sekä isännän että emännän; varsinkin emäntä, Anna Andrejevna, oli erittäin ihastunut. Jonkunajan kuluttua pidettiinkin ruhtinasta kuni omaista; hän kävikintalossa joka päivä, kutsui isäntäväen luoksensa, laskettelisukkeluuksia, kertoi pilajuttuja, soitteli heidän huonollapianollaan, lauleli iloisia lauluja. Ichmenev-puolisot eivät osanneetkyllin ihmetellä sitä, että näin miellyttävästä, rakastettavastamiehestä saatettiin puhua että hän on ylpeä, korskea, kuivaegoisti, kuten muut naapurit yksimielisesti juttelivat. Muuta eisaattanut uskoa, kuin että avomielinen, suorasukainen, omanvoitonpyytämätön, jalomielinen Nikolai Sergeitsh miellytti ruhtinasta.Mutta kohtapa seikka selveni. Ruhtinas oli tullut Vasiljevskiinerottaakseen pehtorinsa, irstailevan, kunnianhimoisen saksan, lasisilmiä käyttävän käyränenäisen, harmaapäisen agronomin, jokakaikista hyvistä ominaisuuksistaan huolimatta mitä julkeimmastivarasti isäntänsä omaisuutta ja oli muutamia maa-orjia kuoliaaksirääkännyt. Pehtori Ivan Karlovitshin koiranjuonet tulivat ilmi,häntä vastaan ilmeni useita selviä todisteita; hän otti pahastiloukkaantuakseen, puhui paljon saksalaisesta rehellisyydestään, vaan siitä huolimatta tuli toimestaan erotetuksi. Ruhtinas tarvitsinyt tilustensa hoitajaa ja siksi hän valitsi Nikolai Sergeitshin, parhaimman talonisännän ja rehellisimmäksi tunnetun miehen, jotatietysti, ei kellään ollut vähintäkään syytä epäillä. Tuntui, ettäruhtinas olisi mielellään toivonut Nikolai Sergeitshan tarjoutuvanhänelle pehtoriksi, mutta kun ei niin käynyt, ruhtinas eräänäpäivänä mitä kohteliaimmin ja ystävällisimmällä tavalla esitti asianNikolai Sergeitshille. Ichmenev ensin kielsi, mutta hyvä palkka saiAnna Andrejevnan taipumaan ja ruhtinaan erinomainen ystävällisyyshaihdutti viimeisetkin epäilykset. Tulee myöntää, että ruhtinas olihyvä ihmistuntija. Vähän aikaa seurusteltuaan Ichmenevin kanssa hänkäsitti oikein tämän luonteen, tunsi kenenkä kanssa on tekemisissäja tiesi, että Ichmenev on voitettava sydämellisellä ystävyydellä,on voitettava hänen sydämensä ja ettei ilman sitä rahakaan yhtäänauta. Ruhtinas tarvitsi juuri semmoista miestä, johon hän voisitäydellisesti luottaa, jottei hänen enää koskaan tarvitseisiVasiljevskiin tulla, kuten hän todella oli päättänyt. Todellakinonnistui hänen siinä määrin saavuttaa Ichmenevin luottamuksen, ettei tämä hituistakaan epäillyt, että ruhtinaan ystävällisyysoli vilpitöntä. Nikolai Sergeitsh oli noita parhaimpia, oikeimpatuonkaltainen naivin-romantillinen ihminen, jotka ovat niinerinomaisen kunnon ihmisiä Venäjän maassamme, sanottakoon heistämuuten mitä tahansa, ja jotka jos vaikka käsittämättömistäkin syistäjohonkin ihmiseen mielistyvät, kiintyvät silloin koko sydämellään, joutuen tällöin joskus varsin koomillisiksikin.

Sen jälkeen oli kulunut useampia vuosia. Ruhtinaan tilus oliloistavalla kannalla. Kirjeenvaihto Vasiljevskin omistajan japehtorin välillä tapahtui kaikessa säädyllisyydessä eikä sekoskenutkaan kuin vain talousasioita. Ruhtinas ei tahtonut sekaantuaNikolai Sergeitshin toimiin, lähettihän vain silloin tällöin joitakinneuvoja ja ohjeita, joiden erinomainen käytännöllisyys ja ilmeinenhyödyllisyys Ichmenevia ihmetytti. Saattoi huomata, että ruhtinasosasi rajottaa menonsa välttämättömimpiin kuin myöskin tiesikartuttaa varojansa. Noin viisi vuotta Vasiljevskissa käyntinsäjälkeen lähetti hän Nikolai Sergeitshille valtakirjan, jonka nojallatuli ostaa samassa kuvernementissa myytävänä oleva erinomaisenhyvä, neljäsataa sielua käsittävä maatila. Nikolai Sergeitsh tunsiiloa mielessään, ruhtinaan hyvä onni, huhut hänen edistyksistään javirkaylennyksistään tuottivat iloa pehtorin sydämelle, aivan niinkuinasia olisi koskenut hänen omaa veljeänsä. Mutta korkeimmilleen nousiriemunsa silloin, kun ruhtinas antoi uuden todistuksen rajattomastaluottamuksestaan. Asia oli seuraava… Niin, vaan koska ruhtinasValkovski on myöskin yksi tämän kertomukseni päähenkilöistä, katsonvälttämättömäksi nyt ensin, kertoa tarkemmin muutamia seikkojaruhtinaan elämästä.