Читать книгу Tarzanin paluu - Edgar Rice Burroughs - Страница 5

Sisällysluettelo

Vihan kahleiden takomista ja…?

Vasta myöhään seuraavana iltapäivänä Tarzan näki jälleen matkatovereitansa, joiden asioihin hänen rehellisyydenvaistonsa oli hänet paiskannut. Ja silloin hän tuli mitä odottamattomimmin Rokoffin ja Paulvitshin pariin hetkellä, jolloin nämä kaksi kai olisivat kaikkein vähimmin halunneet hänen seuraansa. He seisoivat kannella, tilapäisesti ihmistyhjällä paikalla, ja olivat Tarzanin tullessa heidän luokseen kiihkeässä väittelyssä naisen kanssa. Tarzan huomasi, että tämä oli rikkaasti puettu ja solakasta siromuotoisesta vartalostaan päättäen vielä nuori; mutta harson takaa ei voinut eroittaa hänen piirteitään.

Miehet seisoivat kummallakin puolen naista, ja kaikki olivat selin Tarzaniin, joten hän pääsi ihan lähelle näiden havaitsematta hänen saapuvillaoloaan. Hänestä näytti siltä, että Rokoff uhkaili rukoilevaa naista, mutta kun he käyttivät outoa kieltä, saattoi hän ainoastaan eleistä ja äänensävystä arvata, että nainen oli peloissaan.

Rokoffin asento näytti niin ilmeisesti ruumiillista väkivaltaa uhkaavalta, että Apinain Tarzan hetkiseksi pysähtyi kolmikon taakse, vaistomaisesti aavistaen vaaraa. Tuskin oli hän jäänyt epäröiden seisomaan, kun mies tarttui rajusti naisen ranteeseen vääntäen sitä ikäänkuin olisi kidutuksella tahtonut kiristää häneltä lupauksen. Mitä sitä lähinnä olisi tapahtunut, jos Rokoff olisi saanut menetellä tahtonsa mukaan, voimme ainoastaan oletellen arvailla, koska hän ei laisinkaan saanut viedyksi tahtoansa perille. Sensijaan tarttuivat teräksiset sormet hänen olkapäähänsä, hänet käännettiin kursailematta, ja hän kohtasi saman muukalaisen kylmät, harmaat silmät, joka edellisenä päivänä oli tehnyt hänen aikeensa tyhjäksi.

"Sapristi!" kiljahti raivostunut Rokoff. "Mitä tarkoitatte? Oletteko hullu, kun tällä tavoin taas solvaatte Nikolas Rokoffia?"

"Tämä on vastaukseni kirjeeseenne, monsieur", sanoi Tarzan matalalla äänellä ja sitten paiskasi miehen sellaisella voimalla luotaan, että Rokoff lensi koivet harallaan laivankannen kaidetta vasten.

"Kirous ja kadotus!" kirkaisi Rokoff. "Tämän saat hengelläsi maksaa, sika!" Ja samassa hän ponnahtaen jaloilleen hyökkäsi Tarzanin kimppuun ja nyki revolveria lonkkataskustaan. Nuori nainen peräytyi kauhistuneena.

"Nikolas!" huusi hän. "Älä tee… oih, älä tee sitä. Paetkaa nopeasti, monsieur, muutoin hän varmasti tappaa teidät!"

Mutta pakenemisen asemesta Tarzan astui miestä vastaan. "Älkää hupsutelko, herra", sanoi hän.

Rokoff, aivan hulluna raivosta nöyryytyksen tähden, jonka muukalainen oli hänelle tuottanut, oli vihdoinkin saanut vedetyksi revolverinsa esiin. Hän oli pysähtynyt ja kohotti nyt aseen harkitsevasti Tarzanin rintaa kohti, vetäen liipasimesta. Kuului napsahdus, mutta se panos puuttui. Apinamiehen käsi työntyi eteenpäin kuin vihaisen python-käärmeen pää. Nopea tempaisu, ja revolveri lensi kauas laivanreunan yli ja katosi Atlantin aaltoihin.

Miehet seisoivat tovin katsellen toisiansa. Rokoff oli saanut takaisin kylmäverisyytensä. Hän puhui ensimmäiseksi.

"Jo kahdesti on monsieur katsonut sopivaksi sekaantua asioihin, jotka eivät hänelle kuulu. Kahdesti hän on suvainnut nöyryyttää Nikolas Rokoffia. Ensimmäinen loukkaus annettiin anteeksi siinä olettamuksessa, että monsieur toimi tietämättömyydestä, mutta tätä asiaa ei anneta anteeksi. Jos monsieur ei tiedä, kuka Nikolas Rokoff on, niin tämä viimeinen loukkaus antaa monsieurille kyllin aihetta hänet muistaakseen."

"Minulle riittää, että tiedän teidän olevan pelkuri ja roisto", vastasi Tarzan, ja kääntyi kysymään naiselta, oliko mies tehnyt hänelle pahaa, mutta ahdistettu oli hävinnyt. Sitten hän, edes vilkaisematta Rokoffiin ja hänen toveriinsa, jatkoi kävelyään kannella.

Tarzan ei voinut olla ihmettelemättä, aprikoidessaan minkälainen salavehje saattoi olla tekeillä tai missä juonessa nuo kaksi miestä olivat. Hunnutetun naisen ulkomuodossa oli jotakin tutunomaista, mutta kun ei ollut näkynyt kasvoja, ei Tarzan voinut olla varma, oliko häntä koskaan ennen tavannut. Tarzan oli hänessä erikoisesti pannut merkille ainoastaan omituisenmallisen sormuksen yhdessä sen käden sormessa, johon Rokoff oli tarttunut, ja hän päätti senjälkeen tarkata naispuolisten matkustajain sormia, jotta voisi tuntea sen, jota Rokoff oli vainonnut, ja kuulla, oliko tuo mies yrittänyt sittemmin häiritä.

Hän oli etsinyt telttatuolinsa ja istui nyt mietiskellen niitä monia esimerkkejä ihmisten julmuudesta, itsekkyydestä ja häijyydestä, joiden todistajaksi hän oli joutunut sen päivän jälkeen, kun hänen silmänsä viidakossa neljä vuotta sitten olivat ensi kertaa nähneet jonkun muun ihmisolennon kuin oman itsensä, — sileän, mustan Kulongan, jonka nopea keihäs oli tunkeutunut Kaalan, ison emäapinan, sisuksiin ja ryöstänyt Tarzanilta ainoan äidin, mitä hän koskaan oli tuntenut.

Hän muisti Kingin, jonka rotannaamainen Snipes oli surmannut, Arrow-laivan kapinoitsijain hylkäämän professori Porterin seuralaisineen, Mbongan mustien sotilaitten ja naisten julmuuden vankejaan kohtaan, sivili- ja sotilasvirkailijani joutavan keskinäisen kateellisuuden länsirannikon siirtomaassa, jossa hän ensi kertaa oli tutustunut sivistyneen maailman tapoihin.

"Mon Dieu!" jupisi hän itsekseen, "kaikki ovat samanlaisia! Pettävät, murhaavat, valehtelevat, tappavat, ja kaikkea tuota etujen vuoksi, joita viidakon pedotkin halveksisivat — saadakseen rahaa, millä ostaa heikkojen ja veltostuneiden hekumaa ja nautintoja. Ja kuitenkin heitä sitovat typerät tavat, jotka tekevät heidät onnettoman kohtalonsa orjiksi, sillä välin kun he vahvasti uskovat olevansa luomakunnan herroja ja tuntevansa elämän ainoita tosiriemuja. Viidakon asukas tuskin seisoisi veltosti syrjässä toisen viedessä hänen kainaloisensa. Tämä on tyhmä maailma, typerä maailma, ja Apinain Tarzan oli hullu, kun hylkäsi metsiensä vapauden ja onnen tänne saapuakseen."

Hänen siinä istuessaan valtasi hänet äkkiä aavistus, että silmät tähystelivät häntä takaapäin, ja villieläimen vanha vaisto kuohahti sivistyksen silauksen alla, joten hän kääntyi niin nopeasti, että häntä salavihkaa katselleen nuoren naisen silmät eivät edes ehtineet painua alas apinamiehen harmaiden silmien edessä, jotka sinkosivat niihin kysyvän katseen. Sitten, kun ne painuivat alas, näki Tarzan heikon punerruksen nopeasti häilähtävän puolittain poiskäännetyillä kasvoilla.

Hän hymyili itsekseen perin sivistymättömän ja epäritarillisen tekonsa seuraukselle, sillä hän ei ollut laskenut alas omia silmiään, kun ne kohtasivat nuoren naisen, joka oli hyvin nuori ja samalla kaunis ulkomuodoltaan. Sitäpaitsi oli tässä naisessa jotakin tutunomaista, ja se sai Tarzanin ihmettelemään, missä oli hänet ennen nähnyt. Hän otti entisen asentonsa, ja silloin hän huomasi, että nainen oli noussut lähteäkseen kannelta. Hänen mennessään ohitse Tarzan kääntyi häntä tarkkaamaan, toivoen keksivänsä jotakin, mikä paljastaisi, kuka tuo nainen oli.

Eikä hän kokonaan pettynytkään, sillä kävellessään nainen kohotti toisen kätensä mustaan, aaltoilevaan röykkiöön niskassaan — erityisellä naisellisella liikkeellä, joka osoittaa tietoisuutta takana tähystelevien arvostelevien silmien katseista, — ja Tarzan näki sormessa saman omituisenmallisen sormuksen, jonka silloin aikaisemmin oli nähnyt hunnutetulla naisella.

Tätä kaunista naista oli siis Rokoff vainonnut. Tarzan mietiskeli veltosti, ken hän saattoi olla ja missä suhteessa noin herttainen olento oli jöröön, parrakkaaseen venäläiseen?

Päivällisen jälkeen sinä iltana käveli Tarzan laivan keulapuolella, missä viipyi vielä hämärissäkin, jutellen toisen perämiehen kanssa; ja kun tämän herran velvollisuus kutsui hänet toisaalle, nojaili Tarzan veltosti kaidepuuta vasten, katsellen kuutamon leikkiä vienosti vyöryvillä laineilla. Hänet peitti puolittain eräs taavetti, joten kaksi kannella lähestyvää miestä ei häntä huomannut, ja näiden mennessä ohitse hän eroitti kyllin paljon heidän keskustelustaan ryhtyäkseen heitä seuraa: maan ja kuuntelemaan, mitä pirunjuonia he suunnittelivat Hän oli tuntenut Rokoffin äänen ja nähnyt, että hänen seuralaisenaan oli Paulvitsh.

Tarzan oli eroittanut vain muutamia sanoja: "Ja jos se kirkuu, niin voit kuristaa häntä, kunnes…" Mutta ne sanat olivat riittäneet herättämään hänen seikkailuvaistonsa, ja siksipä hän piti noita kahta miestä silmällä heidän nyt kävellessään ripeästi kannella. Hän seurasi heitä tupakkahuoneeseen, mutta he viivähtivät vain kotvan aikaa sen ovella, kaiketikin todetakseen, että joku, jonka olopaikan he tahtoivat tietää, oli siellä sisällä.

Sitten he menivät suoraan ensi luokan hyttejä kohti, jotka sijaitsivat kävelykannella. Täällä oli Tarzanin vaikeampi välttää, että hänet huomattaisiin, mutta se onnistui hänelle kuitenkin. Kun miehet pysähtyivät erään kiilloitetun visaoven eteen, livahti Tarzan kapean käytävän varjoon kymmenkunnan askeleen päähän heistä.

Heidän koputukseensa vastasi naisen ääni ranskankielellä: "Kuka siellä on?"

"Minä se olen, Olga — Nikolas", kuului Rokoffin jo tutuksi käynyt kurkkuääni. "Saanko tulla sisälle?"

"Miksi et lakkaa minua vainoomasta, Nikolas?" lausui nyt naisen ääni ohuen ovenpeilin takaa. "Enhän ole koskaan tehnyt sinulle pahaa."

"No, no, Olga", pyysi mies rukoilevaan sävyyn; "haluaisin vain puhua kanssasi viisi, kuusi sanaa. En tee sinulle pahaa enkä astu hyttiisi; mutta enhän voi kirkua sanottavaani oven lävitse."

Tarzan kuuli salvan kolahtavan, kun lukko sisäpuolelta kierrettiin auki. Hän astui esille lymypaikastaan kyllin kauas nähdäkseen, mitä tapahtui. Kun ovi sitten aukeni, muisti hän vain muutamaa minuuttia aikaisemmin kannella kuulemansa sanat: "Ja jos se kirkuu, niin voit kuristaa…"

Rokoff seisoi ihan oven edessä. Paulvitsh oli likistynyt takana olevan käytävän seinälaudoitusta vasten. Ovi aukeni. Rokoff astui puolittain huoneeseen ja seisoi selin ovea vasten, puhuen hiljaa kuiskaamalla naiselle, jota Tarzan ei voinut nähdä. Sitten Tarzan kuuli naisen äänen hillittynä, mutta kyllin voimakkaana eroittaakseen sanat.

"Ei, Nikolas", puhui hän, "se on hyödytöntä. Uhkaa kuinka paljon tahansa, mutta vaatimuksiisi minä en koskaan suostu. Lähde tästä hytistä; sinulla ei ole mitään oikeutta olla täällä. Lupasithan, ettet astuisi sisälle."

"No niin, Olga, minä en astu sisälle; mutta ennenkuin olen sinusta suoriutunut, toivot sinä tuhat kertaa, että olisit heti tehnyt minulle pyytämäni palveluksen. Lopuksi minä kuitenkin voitan, joten olisi parempi, että säästäisit minulta vaivaa ja aikaa ja häpeätä itseltäsi ja…"

"En koskaan, Nikolas!" keskeytti nainen, ja sitten näki Tarzan Rokoffin kääntyvän ja nyökkäävän Paulvitshille, joka juoksi nopeasti eteenpäin hytin oviaukkoa kohti, syöksyen hänelle ovea auki pitävän Rokoffin ohitse. Jälkimäinen astui nopeasti ulos. Ovi sulkeutui. Tarzan kuuli lukon kalahtavan, kun Paulvitsh sisäpuolelta kiersi avainta. Rokoff jäi seisomaan oven eteen pää kumarassa ikäänkuin kuunnellakseen, mitä hytissä puhuttiin. Häijy hymy väräytteli hänen parrakasta huultansa.

Tarzan saattoi kuulla naisen äänen käskevän miestä heti poistumaan hytistä. "Minä lähetän noutamaan puolisoni", huusi hän. "Hän ei osoita teille mitään sääliä."

Paulvitshin ivanauru kuului ovilaudan lävitse.

"Rahastonhoitaja noutaa puolisonne, madame", sanoi mies. "Sille virkailijalle onkin jo ilmoitettu, että pidätte vierasta mieshenkilöä hytissänne lukitun oven takana."

"Pyh!" huusi nainen. "Puolisoni tietää kyllä kuinka on asian laita."

"Epäilemättä tietää puolisonne, mutta laivan päällystö ei tiedä, eivätkä sitä usko sanomalehtimiehetkään, jotka maihin noustuamme jollakin salaperäisellä tavalla saavat kuulla asiasta. Mutta niistä se on soma juttu, ja niin ajattelevat kaikki ystävännekin, kun kuulevat siitä aamiaispöydässä — odottakaas, tänään on tiistai, — niin, kun kuulevat siitä aamiaispöydässä ensi perjantai-aamuna. Eikä mielenkiinto vähene, kun he kaikki saavat kuulla, että mies, jonka kanssa madamella oli kohtaus, on venäläinen palvelija — hänen veljensä lakeija, ollakseni aivan tarkka."

"Alexis Paulvitsh", lausui nainen kylmällä ja pelottomalla äänellä, "te olette pelkuri, ja kun kuiskaan korvaanne erään nimen, niin pidätte parempana luopua vaatimuksistanne ja uhkauksistanne minua kohtaan ja lähdette nopeasti hytistäni. Enkä luule, että sen erän perästä enää minua häiritsette."

Seurasi hetkisen äänettömyys, jonka aikana Tarzan arveli naisen kumartuvan roistoa kohti ja kuiskaavan hänelle korvaan sen, mistä oli vihjaissut. Vain hetkisen äänettömyys, sitten miehen säikähtynyt kirous — jalkojen liikettä — naisen parahdus — ja sitten kaikki hiljaa.

Mutta tuskin oli huuto tauonnut, kun apinamies hyppäsi esille lymypaikastaan. Rokoff lähti juoksemaan, mutta Tarzan tarttui hänen niskaansa ja laahasi hänet takaisin. Kumpikaan ei puhunut, sillä molemmat tunsivat vaistomaisesti, että tuossa huoneessa oli tekeillä murha, ja Tarzan oli varma, että Rokoff ei ollut toivonut liittolaisensa menevän niin pitkälle, — hän tajusi, että tämän miehen päämäärä oli syvällisempi ja kamalampikin kuin törkeä kylmäverinen murha.

Hukkaamatta aikaa, kysyäkseen sisällä olevilta, apinamies tyrkkäsi leveällä olkapäällään heikkoa ovilautaa ja puunpirstojen lennellessä ympärinsä astui hyttiin, laahaten Rokoffia mukanaan. Hänen edessään vuoteella lepäsi nainen, ja Paulvitsh seisoi kumarruksissa, sormillaan puristaen kaunista kurkkua, sillä välin kun uhrin kädet turhaan iskivät häntä kasvoihin ja epätoivoisesti kynsivät julmia käsiä, jotka yrittivät viedä häneltä hengen.

Tarzanin sisäänastumisesta syntynyt melu sai Paulvitshin hellittämään, ja hän seisoi siinä tuijottaen uhkaavin silmin. Nuori nainen nousi vavisten istuvaan asentoon sohvalle. Hän piteli toisella kädellään kurkkuansa ja hengitti huohottaen. Vaikka hän oli hajalla hapsin ja kovin kalpea, tunsi Tarzan hänet siksi nuoreksi naiseksi, jonka oli aikaisemmin päivällä nähnyt kannella.

"Mitä tämä merkitsee?" kysyi Tarzan kääntyen Rokoffiin, jonka hän vaistomaisesti tajusi loukkauksen alkuunpanijaksi. Mies pysyi ääneti, otsa rypyssä. "Painakaahan nappia tuossa", jatkoi apinamies; "kutsumme tänne jonkun laivan päällystöstä — tämä asia on mennyt aivan liian pitkälle."

"Ei, ei", huudahti nuori rouva kavahtaen äkkiä pystyyn. "Älkää suinkaan sitä tehkö. Olen varma, etteivät he tosissaan tahtoneet minua vahingoittaa. Minä suututin tuon miehen, ja hän menetti malttinsa, siinä kaikki. En haluaisi, hyvä herra, että asia herättäisi enemmän melua." Ja hänen äänensä kuulosti niin rukoilevalta, että Tarzan ei voinut pysyä jyrkkänä, vaikka hänen todellinen arvostelukykynsä sanoi hänelle, että oli jotakin tekeillä, mikä olisi ilmoitettava asianomaisille.

"Haluatteko siis, etten ryhdy asiassa mihinkään toimenpiteisiin?" kysyi hän.

"Ei mihinkään, olkaa niin hyvä", vastasi nainen.

"Sallitte noiden kahden roiston edelleenkin teitä väijyä?" Nainen ei tuntunut tietävän, mitä vastaisi, ja näytti kovin hämmentyneeltä ja onnettomalta. Tarzan näki häijyn voitonriemuisen virnistyksen värähdyttävän Rokoffin huulta. Nuori rouva pelkäsi kaiketi näitä kahta — hän ei uskaltanut heidän kuultensa ilmaista todellisia toivomuksiansa.

"Sitten", sanoi Tarzan, "toimin omalla vastuullani. Teille", jatkoi hän kääntyen Rokoffin puoleen, "ja samalla rikostoverillenne voin sanoa, että tästä lähin matkan loppuun asti otan pitääkseni teitä silmällä, ja jos tietooni sattuisi joku temppu jommaltakummalta teistä, joka vähänkin häiritsisi tätä nuorta naista, niin joudutte vastaamaan siitä suorastaan minulle, eikä se vastaaminen tai tilinteko olisi teille kummallekaan hauskaa. — Ulos täältä nyt!"

Hän tarttui sekä Rokoffin että Paulvitshin niskalihaksiin ja paiskasi heidät rajusti oviaukon läpi, antaen kummallekin saappaansa kärjellä lisävauhtia, lennättäessään heidät kauaksi käytävään. Sitten hän kääntyi takaisin hyttiin ja naista kohti. Tämä katseli häntä silmät suurina kummastuksesta.

"Ja te, madame, teette minulle suuren palveluksen, jos vain suvaitsette minulle ilmoittaa jokaisen mahdollisen hätyytyksen jommankumman roiston taholta."

"Ah, monsieur", vastasi puhuteltu, "toivon, että te ette joudu kärsimään jalomielisen tekonne vuoksi. Olettehan hankkinut perin häijyn ja neuvokkaan vihollisen, joka ei haikaile mitään, vihaansa tyydyttääkseen. Teidän tulee tosiaan olla hyvin varuillanne, monsieur…"

"Anteeksi, madame, nimeni on Tarzan."

"Monsieur Tarzan. Älkää vain luulko, että, vaikken haluakaan ilmoittaa asiaa laivan päällystölle, en olisi teille vilpittömästi kiitollinen minulle suomastanne urheasta ja ritarillisesta suojeluksesta. Hyvää yötä, herra Tarzan. En unohda koskaan velkaani teille", ja huulillaan mitä herttaisin hymy, joka paljasti rivin moitteettomia hampaita, nuori rouva kumarsi Tarzanille, joka sanoi hänelle hyvää yötä ja palasi kannelle.

Häntä hämmästytti suuresti, että laivassa oli kaksi henkilöä — tämä nainen ja Couden kreivi, — jotka sietivät hävyttömyyksiä Rokoffilta ja hänen toveriltaan eivätkä sallineet saattaa syyllisiä vastaamaan teoistaan. Ennenkuin hän sinä iltana palasi hyttiinsä, kääntyivät hänen ajatuksensa monet kerrat tuohon kauniiseen naiseen, jonka ilmeisesti sotkuisen elämänlangan vyyhtiin kohtalo oli niin omituisesti kietonut hänetkin. Hän muisti, ettei ollut saanut tietää hänen nimeänsä. Että hän oli naimisissa, ilmeni kapeasta kultasiteestä, joka vyötti vasemman käden nimetöntä. Vaistomaisesti hän mietiskeli, kuka se onnellinen mies voi olla.

Tarzan ei nähnyt sen koommin ketään sen pienen murhenäytelmän esittäjistä, johon oli saanut vilaukselta katsahtaa, ennenkuin myöhään viimeisen matkapäivän iltapuolella. Silloin hän äkkiä joutui vastatusten nuoren naisen kanssa molempain lähentäessä tuolejaan eri tahoilta. Nainen tervehti häntä viehkeästi hymyillen ja alkaen melkein heti jutella selkkauksesta, jonka Tarzan oli nähnyt tapahtuvan hänen hytissään kaksi päivää sitten. Näytti siltä kuin häntä olisi kiusannut se arvelu, että muukalainen olisi hänen tuttavuudestaan Rokoffin ja Paulvitshin kanssa voinut saada epäedullisia käsityksiä hänestä itsestään.

"Toivon", sanoi hän, "että monsieur ei ole arvostellut minua tiistai-iltana sattuneen ikävän kohtauksen mukaan. Olen kärsinyt senvuoksi paljon, — tämä on ensi kerta, kun siitä pitäen olen uskaltanut tulla ulos hytistäni. Olen ollut häpeissäni", lopetti hän koruttomasti.

"Gasellia ei arvostella sitä hätyyttävien leijonain mukaan", vastasi Tarzan. "Olin nähnyt nuo kaksi jo aikaisemmin työssään — tupakkahuoneessa päivää ennen kuin he hyökkäsivät kimppuunne, jos oikein muistan, ja niinpä minä, tuntien heidän menettelytapansa, olen varma, että heidän vihamielisyytensä on riittävänä takeena heidän valitsemansa uhrin viattomuudesta. Heidän kaltaisensa miehet voivat kiintyä vain halpamaisiin ja vihaavat kaikkea, mikä on jalointa ja parasta."

"Teette hyvin ystävällisesti esittäessänne asian siinä valossa", virkkoi nainen hymyillen. "Olen jo kuullut selkkauksesta korttipelissä. Mieheni kertoi minulle koko jutun. Hän puhui erikoisesti monsieur Tarzanin voimasta ja urhoollisuudesta ja tuntui olevan teille äärettömässä kiitollisuudenvelassa."

"Miehennekö?" toisti Tarzan.

"Niin. Minä olen Couden kreivitär."

"Minulle, madame, on jo runsaana palkkana se tieto, että olen tehnyt palveluksen kreivi de Couden puolisolle."

"Ah, monsieur, minäpä olen niin suuressa kiitollisuudenvelassa teille, etten voine koskaan toivoa laskuni suorittamista, älkääkä siis, pyydän, lisätkö velvollisuuksieni kuormaa." Ja nuori rouva hymyili niin hempeästi, että Tarzanista tuntui helpolta yrittää jotakin paljoa vaikeampaakin kuin hänen tähänastiset saavutuksensa, pelkästään tuon hivelevän hymyn vuoksi.

Tarzan ei tavannut häntä enää sinä päivänä eikä maihin riennettäessä seuraavana aamuna nähnyt häntä vilaukseltakaan, mutta tuon naisen silmissä oli heidän edellisenä päivänä laivankannella erotessaan ollut ilme, joka häntä yhä vainosi. Se oli ollut melkein haikea, kun he olivat puhuneet valtameri-retkellä syntyneiden nopeiden ystävyyssuhteiden omituisuudesta ja kuinka tasaisen tyynesti ne jälleen iäksi katkeavat.

Tarzan mietiskeli, saisiko hän tuota naista enää koskaan nähdä.