Читать книгу Tarzanin paluu - Edgar Rice Burroughs - Страница 8

Sisällysluettelo

Rauennut juoni

Kuukauden ajan oli Tarzan säännöllisenä ja hyvin tervetulleena palvojana kauniin kreivitär de Couden pyhätössä. Monesti hän tapasi muitakin jäseniä siitä valitusta pikku ryhmästä, joka iltapäivin saapui teetä juomaan. Useimmiten Olga keksi verukkeita saadakseen rupatella tunnin verran Tarzanin kanssa kahden kesken.

Jonkun aikaa oli Nikolasin vihjaus häntä peloittanut. Hän ei ollut ajatellut tätä kookasta nuorta miestä muuna kuin ystävänä, mutta hänen veljensä häijyjen sanojen viskaama viittaus oli saanut hänet paljon miettimään sitä kummallista voimaa, joka näkyi vetävän häntä tuon harmaasilmäisen muukalaisen puoleen. Kreivitär ei halunnut häntä rakastaa eikä toivonut hänen rakkauttansa.

Hän oli paljoa nuorempi puolisoansa ja tietämättänsä hän oli kaivannut ystävyyden satamaa jonkun samanikäisemmän kanssa. Kaksikymmenvuotias arastelee vaihtaa luottamuksia nelikymmenvuotiaan kanssa. Tarzan oli vain kahta vuotta häntä vanhempi. Kreivitär tunsi, että tämä mies saattoi häntä ymmärtää. Sitäpaitsi hän oli puhdas, kunniallinen ja jalomielinen. Olga ei peljännyt häntä. Alusta pitäen hän oli tuntenut voivansa häneen luottaa.

Etäältä oli Rokoff katsellut tätä kasvavaa tuttavallisuutta häijyn riemuitsevasti. Kun hän kuuli Tarzanin tietävän, että hän oli venäläinen urkkija, oli hänen vihaansa apinamiestä kohtaan liittynyt suuri ilmiannon pelko. Hän odotteli nyt vain mestari-iskuun sopivaa hetkeä. Hän tahtoi iäksi raivata Tarzanin tieltään ja samalla niittää runsaan koston nöyryytyksistä ja tappioista, joita tämä oli hänelle tuottanut.

Tarzan oli tyytyväisempi kuin oli ollut aina siitä asti kun asumattomalle rannikolle oman onnensa nojaan jätettyjen porterilaisten tulo oli häirinnyt hänen viidakkoelämänsä tyyneyttä ja rauhaa.

Hän nautti hauskasta seurustelusta Olgan tuttavien kanssa, samalla kun kauniin kreivittären ja hänen välillään syntynyt ystävyys oli hänelle ehtymättömänä ilon lähteenä. Se särki ja hajoitti hänen synkät ajatuksensa ja oli palsamia hänen raadellulle sydämelleen.

Joskus tuli D'Arnot hänen mukanaan vierailulle de Couden kotiin, sillä hän oli kauan tuntenut sekä Olgan että kreivin. Silloin tällöin pistäysi kreivikin seuraan, mutta hänen virallisen asemansa moninaiset hommat ja politiikan alituiset vaatimukset pitivät häntä tavallisesti kotoa poissa myöhään yöhön.

Rokoff vakoili Tarzania miltei herkeämättä; hän odotteli aikaa, jolloin tämä olisi saapunut de Couden palatsiin illalla, mutta siinä hän oli tuomittu pettymään. Useinkin saattoi Tarzan kreivittären kotiin oopperasta, mutta jätti hänet poikkeuksetta ovella — rouvan hellän veljen suureksi mielipahaksi.

Huomatessaan, että näytti mahdottomalta saada Tarzania satimeen minkään hänen oman vapaaehtoisen tekonsa vuoksi, löivät Rokoff ja Paulvitsh viisaat päänsä yhteen ja hautoivat juonta, jolla yllättäisivät apinamiehen epäilyttävässä asemassa kaikin asianhaara-todistuksin.

Päiväkausia he tarkkasivat sekä sanomalehtiä että de Couden ja Tarzanin liikkeitä. Vihdoin heidän vaivansa tuli palkituksi. Eräs aamulehti mainitsi lyhyesti illanvietosta, jonka Saksan ministeri panisi toimeen seuraavana päivänä. De Couden nimi oli kutsuvieraiden joukossa. Jos hän menisi sinne, viipyisi hän kotoa poissa yli puoliyön.

Kutsujen iltana odotteli Paulvitsh katukäytävän reunalla Saksan ministerin talon edustalla, mistä saattoi tarkata jokaisen tulijan kasvoja. Hän ei ollut kauan odottanut, ennenkuin de Coude astui autostaan ja meni hänen ohitseen. Se oli kylliksi. Paulvitsh riensi takaisin asuntoonsa, jossa Rokoff häntä odotti. Sillä he viipyivät yli yhdentoista, jolloin Paulvitsh tarttui heidän puhelimensa torveen. Hän mainitsi erään numeron.

"Onko luutnantti D'Arnotin luona?" kysyi hän, kun hänet oli yhdistetty.

"Minulla on asiaa monsieur Tarzanille. Suvaitseeko hän tulla puhelimeen?"

Hetkisen vaitiolo.

"Oletteko herra Tarzan?"

— Jaha, monsieur, minä olen François — kreivitär de Couden palvelija. Ehkä monsieur suvaitsee muistaa minut?

— Niin, monsieur. Minulla on tärkeä ilmoitus kreivittäreltä. Hän pyytää teitä heti luokseen — hän on pahassa pulassa, monsieur.

— En, monsieur, minä en tiedä. Sanonko madamelle, että monsieur pian on täällä?

— Kiitos, monsieur. Jumala teitä siunatkoon! Paulvitsh ripusti kuulotorven paikalleen ja kääntyi virnistäen Rokoffiin päin.

"Se viipyy kolmekymmentä minuuttia matkalla sinne", virkkoi Rokoff. "Jos saavut Saksan ministerin asunnolle viidessätoista minuutissa, pitäisi de Couden ehtiä kotiin kolmen neljännestunnin kuluttua. Kaikki riippuu siitä, viipyykö se tolvana neljännestunnin senjälkeen kun havaitsee, että hänelle on tehty kepponen, mutta ellen erehdy, ei Olga mielellään päästä häntä niin pian. Tässä on kirjelippu de Coudelle, riennä!"

Paulvitsh riensi aikaa hukkaamatta Saksan ministerin taloon. Ovella hän ojensi kirjeen palvelijalle. "Tämä on Couden kreiville. Perin tärkeää. Teidän tulee pitää huolta, että se heti annetaan hänen käteensä", ja hän pudotti hopearahan palvelijan kärkkäälle kämmenelle. Sitten hän palasi asuntoonsa.

Hetkistä myöhemmin pyysi de Coude isännältään anteeksi reväistessään kuoren auki. Kirjeen luettuaan hän kalpeni ja hänen kätensä vapisi:

Herra kreivi de Coude.

Eräs, joka tahtoo pelastaa nimenne kunnian, käyttää tätä keinoa

ilmoittaakseen teille, että kotinne pyhyys on tällä hetkellä

vaarassa.

Muuan mies, joka kuukausia on poissaollessanne ollut siellä

säännöllisenä vieraana, on nyt vaimonne luona. Jos lähdette heti,

niin löydätte heidät yhdessä kreivittären yksityishuoneesta.

Ystävä.'

Kaksikymmentä minuuttia senjälkeen, kun Paulvitsh oli kutsunut Tarzanin, pyysi Rokoff yhdistämään Olgan yksityisjohtoon. Hänen kamarineitonsa vastasi puhelimessa, joka oli kreivittären huoneessa.

"Mutta madame on nyt mennyt levolle", sanoi tyttö vastaukseksi

Rokoffin pyyntöön saada puhutella rouvaa.

"Asia on hyvin tärkeä ja voidaan ilmoittaa vain kreivittärelle itselleen", selitti Rokoff. "Sanokaa hänelle, että hänen tulee nousta makuulta, panna jotakin ylleen ja saapua puhelimeen. Minä soitan uudestaan viiden minuutin päästä." Sitten hän laski kuulotorven paikalleen. Hetkistä myöhemmin astui Paulvitsh sisälle.

"Onko kreivi saanut tiedon?" kysyi Rokoff.

"Hänen pitäisi nyt olla matkalla kotiinsa", vastasi Paulvitsh.

"Hyvä on! Armollinen rouva istuu nyt yksityishuoneessaan jokseenkin kevyesti puettuna. Tuossa tuokiossa saattaa uskollinen Jacques ilmoittamatta monsieur Tarzanin hänen luokseen. Kuluu muutama minuutti selityksiin. Olga näyttää viettelevän hurmaavalta yöpukunsa harsomaisessa verhossa ja ruumiinmukaisen viitan puoleksi salatessa suloja, joita edellinen ei salaa ollenkaan. Olga hämmästyy, mutta ei ole pahoillaan.

"Jos miehessä on pisarakaan punaista verta, joutuu kreivi viidentoista minuutin päästä herkullisen lemmenkohtauksen todistajaksi. Mielestäni olemme suunnitelleet mainiosti, rakas Alexis. Menkäämme juomaan monsieur Tarzanin parhaaksi terveydeksi vanhan Planconin oivallista absinttia, unohtamatta, että kreivi de Coude on Pariisin parhaita miekkailijoita ja ehdottomasti koko Ranskan tarkin ampuja."

Kun Tarzan saapui Olgan asuntoon, odotteli Jacques häntä ovella.

"Tätä tietä, monsieur", sanoi hän ja opasti hänet leveitä marmoriportaita ylös. Seuraavassa silmänräpäyksessä hän oli avannut oven ja vetäen raskaat uutimet syrjään kumarsi nöyrän kohteliaasti Tarzanille päästäessään hänet hämärästi valaistuun huoneeseen. Sitten hän poistui.

Vilkaistessaan huoneen poikki Tarzan näki Olgan istumassa pienen pöydän edessä, jolla oli hänen puhelimensa. Hän naputteli kärsimättömästi pöydän silattua pintaa. Hän ei ollut kuullut Tarzanin tuloa.

"Olga", sanoi Tarzan, "mikä on hätänä?"

Puhuteltu kääntyi häneen säikähdyksestä hiukan parahtaen.

"Jean!" huudahti hän. "Mitä te täältä haette? Ken teidät päästi sisälle? Mitä tämä merkitsee?"

Tarzan oli kuin salaman lyömä, mutta pian hän tajusi osan totuudesta.

"Ette siis lähettänyt minulle kutsua, Olga?"

"Teille kutsua tähän aikaan yöstä? Mon Dieu! Jean, luuletteko minua ihan hulluksi?"

"François soitti minulle pyytäen minua heti tulemaan; sanoi teidän olevan hädässä ja tarvitsevan minua."

"François? Kuka se on?"

"Hän sanoi olevansa palveluksessanne, puhui kuin minun olisi pitänyt se muistaa."

"Palveluksessani ei ole ketään sennimistä. Joku on tehnyt teistä pilaa, Jean", ja Olga nauroi.

"Pelkään sen olevan perin vakavaa 'pilaa', Olga", vastasi Tarzan.

"Tämä ei ole pelkkää leikkiä."

"Mitä tarkoitatte? Ettehän arvele, että…"

"Missä kreivi on?" keskeytti Tarzan.

"Saksan lähettilään luona."

"Tämä on taaskin arvoisan veljenne hommaa. Huomenna saa kreivi siitä kuulla. Hän kyselee palvelijoilta. Kaikki viittaa siihen… siihen, mitä Rokoff soisi kreivin ajattelevan."

"Sitä lurjusta!" huudahti Olga. Hän oli noussut ja astui Tarzanin luo, joka seisoi katsellen hänen kasvoihinsa. Hän oli kovin peloissaan. Hänen silmissään oli ilme, jonka metsästäjä näkee säikähtyneen kauris-paran silmissä — hämmentynyt ja kysyvä. Hän vapisi ja tukeakseen itseään kohotti kätensä Tarzanin leveille olkapäille. "Mitä meidän on tehtävä, Jean?" kuiskasi hän. "Tämä on kauheaa. Huomenna koko Pariisi lukee asiasta. — Rokoff kyllä pitää siitä huolen."

Hänen katseensa, asentonsa, sanansa tulkitsivat elävästi turvattoman naisen ikivanhaa vetoamista luonnolliseen suojelijaansa — mieheen. Tarzan otti toisen rinnallaan lepäävistä lämpöisistä kätösistä omaan vahvaan kouraansa. Liike oli aivan vaistomainen ja melkein yhtä vaistomainen oli se turvan kaipuu, joka sai suojelevan käsivarren kietoutumaan nuoren naisen hartioille.

Sen seuraus vaikutti kuin sähköisku. Tarzan ei ollut koskaan ennen ollut niin lähellä häntä. Syyntunteesta säikähtyen he äkkiä katsoivat toisiaan silmiin, ja hetkellä, jolloin Olga de Couden olisi tullut olla vahva, hän oli heikko, sillä hän hiipi lähemmäksi miehen käsivarsia ja kietaisi omansa hänen kaulaansa. Entä Apinain Tarzan? Hän otti läähättävän olennon syliinsä ja peitti kuumat huulet suudelmilla.

Raoul de Coude oli pyytänyt kiireellisesti anteeksi isännältään, luettuaan lähettilään tarjoilijan hänelle ojentaman kirjelapun. Jälkeenpäin hän ei ollenkaan muistanut, millä verukkeella hän poistui. Kaikki oli sumeaa hänen silmissään siihen asti, kun hän seisoi oman kotinsa kynnyksellä. Sitten hän tuli aivan tyyneksi, liikkui hiljaa ja varovaisesti. Jostakin selittämättömästä syystä avasi Jacques oven ennenkuin hän oli portaitten puolivälissä. Hän ei silloin kiinnittänyt siihen huomiota, mutta jälkeenpäin hän muisti sen.

Hyvin hiljaa hän astui varpaillaan portaita ylös ja käytävää pitkin vaimonsa yksityishuoneen ovelle. Hänen kädessään oli raskas kävelykeppi — sydämessä murhaa.

Olga näki hänet ensimmäiseksi. Kauhusta parahtaen hän riuhtautui Tarzanin sylistä, ja apinamies kääntyi juuri ajoissa väistääkseen käsivarrellaan peloittavan iskun, jonka de Coude oli suunnannut hänen päätänsä kohti. Kerran, kahdesti, kolmasti putosi tanakka keppi salamannopeasti, ja jokainen isku yllytti apinamiestä yhä enemmän alkutilaan.

Päästäen matalan, käheän mörähdyksen kuin urosapina hän hyökkäsi ranskalaista kohti. Paksu keppi temmattiin kreivin kourasta ja katkaistiin kuin tulitikku. Viskattuaan sen syrjään karkasi nyt raivostunut peto vastustajansa kurkkuun.

Olga de Coude seisoi sen kamalan näytelmän kauhistuneena katselijana, joka esitettiin seuraavan lyhyen hetkisen kuluessa, ja hyppäsi sitten sinne, missä Tarzan näytti murhaavan hänen puolisonsa kuristamalla, samalla ravistaen kreiviä kuin mäyräkoira rottaa.

Kuin mielipuoli nyki kreivitär Tarzanin valtavia käsiä. "Jumalan äiti!" huudahti hän. "Te tapatte hänet, te tapatte hänet! Oi, Jean, te tapatte minun puolisoni!"

Tarzan oli kuurona raivosta. Äkkiä hän paiskasi ruumiin lattialle ja astuen jalallaan ylöspäin käännetylle rinnalle kohotti päätänsä. Sitten kaikui kreivi de Couden palatsin läpi otuksen kaataneen urosapinan kaamea uhmanhuuto. Kellarista ullakolle asti kuului tämä kauhea ääni ja tunkeutui palvelijain osastoon, jotka kalpenivat ja vapisivat. Nuori nainen lankesi polvilleen lattialla viruvan puolisonsa ruumiin ääreen ja rukoili.

Verkalleen haihtui punainen sumu Tarzanin silmistä. Esineet ja asiat alkoivat selvitä, — hänelle palautui sivistyneen miehen tajunta. Hänen silmänsä osuivat polvistuneeseen naiseen. "Olga", kuiskasi hän.

Nainen katsahti häneen odottaen näkevänsä murhanhimon vimmatun välkkeen silmissä yläpuolellaan. Sensijaan hän näkikin surua ja katumusta.

"Oi Jean!" huudahti hän. "Katsokaa, mitä olette tehnyt. Hän oli puolisoni. Minä rakastin häntä ja te olette hänet tappanut."

Hyvin hellävaroen nosti Tarzan kreivi de Couden hervottoman ruumiin ja kantoi sen vuoteelle. Sitten hän painoi korvansa miehen rintaa vasten.

"Hiukan konjakkia, Olga!" sanoi hän.

Kreivitär toi sitä, ja yhdessä he kaatoivat sitä hänen huuliensa välitse. Samalla nämä valkoiset huulet heikosti hengähtivät. Pää kääntyi, ja de Coude voihkaisi.

"Hän ei kuole", sanoi Tarzan. "Jumalan kiitos!"

"Miksi niin teitte, Jean?" kysyi kreivitär.

"En tiedä. Hän löi minua ja minä vimmastuin. Olen nähnyt heimoni apinain tekevän samoin. En ole koskaan kertonut teille tarinaani, Olga. Olisi parempi, että olisitte sen tiennyt. Silloin ehkä ei olisi tätä tapahtunut. Minä en ole koskaan nähnyt isääni. Ainoa äiti, minkä milloinkaan olen tuntenut, oli hurja naarasapina. Viidenteentoista ikävuoteeni asti en ollut koskaan nähnyt ihmisolentoa. Vasta kaksikymmenvuotiaana näin ensi kerran valkoisen miehen. Vähän enemmän kuin vuosi sitten olin vielä alaston peto Afrikan viidakossa.

"Älkää tuomitko minua kovin ankarasti. Kaksi vuotta on liian lyhyt aika sellaisen muutoksen yrittämiseen yksilössä, johon valkoinen rotu on tarvinnut lukemattomia vuosisatoja."

"Minä en tuomitse teitä ollenkaan, Jean. Syy on minun. Teidän täytyy nyt mennä — hän ei saa nähdä teitä täällä, kun tulee tajuihinsa. Hyvästi."

Surumielinen oli Tarzan astellessaan pää kumarassa kreivi de Couden palatsista.

Heti kun hän oli ulkona kadulla, pukeutuivat hänen ajatuksensa määrättyyn muotoon, ja niinpä hän kahtakymmentä minuuttia myöhemmin astui Rue Maulen läheisyydessä sijaitsevalle poliisiasemalle. Täältä hän pian tapasi yhden niistä konstaapeleista, joiden kanssa hänellä oli ollut ottelunsa muutama viikko sitten. Poliisi oli vilpittömästi iloinen nähdessään sen miehen, joka häntä oli niin kovakouraisesti pidellyt. Hetkisen keskustelun jälkeen Tarzan kysyi, oliko hän koskaan kuullut Nikolas Rokoffista tai Alexis Paulvitshista.

"Varsin useinkin, monsieur. Kummallakin on ansioluettelonsa poliisin kirjossa, ja vaikka tällä hetkellä ei olekaan mitään syytettä heitä vastaan, pidämme huolen siitä, että tarkoin tiedämme, mistä he tarpeen tullen ovat tavattavissa. Vain samaa varovaisuutta, jota noudatamme jokaisen tunnetun rikollisen suhteen. Miksi monsieur sitä kysyy?"

"Minä tunnen heidät", vastasi Tarzan. "Haluan tavata monsieur Rokoffia eräässä pikkuasiassa. Jos voitte opastaa minut hänen asuntoonsa, niin olen siitä kiitollinen."

Muutamaa minuuttia myöhemmin hän sanoi poliisimiehelle hyvästi, ja taskussaan pieni paperiliuska, jolle oli kirjoitettu erään jokseenkin huonomaineisessa kaupunginosassa sijaitsevan talon osoite, hän astui rivakasti lähimmän auton luo.

Rokoff ja Paulvitsh olivat palanneet kortteeriinsa ja istuivat juttelemassa illan tapausten otaksuttavista tuloksista. He olivat soittaneet kahden aamulehden toimitukseen, joka hetki odottaen nyt reporttereja kuulemaan aivan verestä häväistysjuttua, joka huomenna hälyttäisi koko Pariisin seurapiirit.

Raskasta astuntaa kuului portailta.

"Mutta ovatpa ne sanomalehtimiehet kerkeitä!" huudahti Rokoff ja kuullessaan naputuksen huoneen ovelta lisäsi: "Sisään, monsieur!"

Tervehdyksen hymy hyytyi venäläisen kasvoille hänen tuijottaessaan vieraansa koviin, harmaisiin silmiin.

"Tuhat tulimmaista!" kiljahti hän hypähtäen pystyyn. "Mikä teidät tänne tuo?"

"Istukaa!" käski Tarzan niin hiljaa, että miehet juuri eroittivat sanat, mutta sellaisella äänensävyllä, joka sai Rokoffin painumaan tuolilleen ja pysytti Paulvitshin omallaan.

"Tiedätte, mikä minut tänne tuo", jatkoi hän samalla matalalla äänellä. "Olisin tullut tappaakseni teidät, mutta kun olette Olga de Couden veli, en tee sitä — nyt.

"Annan teille miekkosille tilaisuuden säilyttää henkenne. Paulvitsh ei paljoa merkitse — hän on vain typerä, hupsu kätyri; siksipä en surmaakaan häntä niin kauan kuin sallin teidän elää. Mutta ennenkuin jätän teidät elävinä tähän huoneeseen, olette täyttäneet kaksi pyyntöäni. Ensiksikin on teidän kirjoitettava täydellinen tunnustus osallisuudestanne tämänöiseen juoneen — ja piirrettävä nimenne sen alle.

"Toiseksi on teidän henkenne uhalla luvattava minulle, ettette salli sanaakaan tästä seikkailusta tulla sanomalehtiin. Jollette sitä tee, niin kummassakaan teistä ei ole henkeä, kun ensi kerran käyn tuosta ovesta. Käsitättekö?" Ja vastausta odottamatta hän lisäsi: "Pitäkää kiirettä; edessänne on mustetta, kynä ja paperia."

Rokoff otti itselleen hurjan muodon koettaen uhmaamalla osoittaa, kuinka vähän hän pelkäsi Tarzanin uhkauksia. Hetkistä myöhemmin hän tunsi apinamiehen teräksiset sormet kurkussaan, ja Paulvitsh, joka yritti hiipiä heidän ohitseen ovelle, nostettiin lattialta ilmaan ja paiskattiin tunnottomana nurkkaan. Kun Rokoff alkoi mustua kasvoiltaan, hellitti Tarzan puristuksensa ja työnsi miehen takaisin tuolille. Vähän aikaa yskittyään istui Rokoff jurosti tuijottaen edessään seisovaan mieheen. Sitten Paulvitsh virkosi ja liikkasi vaivaloisesti takaisin tuolilleen Tarzanin käskystä.

"Kirjoittakaahan nyt", sanoi apinamies. "Jos on tarpeellista teitä uudelleen käsitellä, niin en ole yhtä lempeä."

Rokoff tarttui kynään ja alkoi kirjoittaa.

"Älkäähän vain unohtako mitään yksityiskohtaa ja muistakaa mainita jokainen nimi", varoitti Tarzan.

Samalla kuului naputusta ovelta.

"Sisään!" sanoi Tarzan.

Siro, vilkas nuori mies astui huoneeseen. "Olen Matin'ista", ilmoitti hän. "Monsieur Rokoffillahan on minulle pakina."

"Siinä olette erehtynyt, monsieur", vastasi Tarzan. "Eihän teillä ole mitään julkaistavaksi annettavaa, rakas Nikolas?"

Rokoff vilkaisi kirjoituksestaan, ruma virnistys kasvoillansa.

"Ei", mörähti hän, "minulla ei ole mitään kertomusta julkaistavaksi — nyt."

"Eikä koskaan, rakas Nikolas." Uutisten kerääjä ei nähnyt kamalaa kiiltoa apinamiehen silmissä; mutta Rokoff sen huomasi.

"Eikä koskaan", toisti venäläinen kiireisesti.

"Kovin ikävää, että teitä on vaivattu, hyvä herra", virkkoi Tarzan kääntyen sanomalehtimieheen päin. "Toivotan herralle hyvää yötä", lisäsi hän, kumarruksellaan ajaen siron nuoren miehen ulos huoneesta ja sulkien oven hänen nenänsä edessä.

Tuntia myöhemmin kääntyi Tarzan, paksuhko käsikirjoitus takkinsa taskussa, Rokoffin huoneen ovella.

"Teinä minä matkustaisin pois Ranskasta", sanoi hän, "sillä ennemmin tai myöhemmin saan aiheen surmata teidät niin, ettei se millään muotoa saata sisartanne ikävyyksiin".