Читать книгу Jörn Uhl: Romaani - Frenssen Gustav - Страница 5

Yksi se sokeana loikki,

Ja toiselta meni koipi poikki,

Ja kolmas se takkiansa parkuu,

Ja neljäs se pääsi karkuun.

— Ja se olen minä! — sanoin minä — Olin näet sillä välin saanut hihnan selville. — Hyppäsin rattaille ja — otapas kiinni!

— No niin, — sanoi Wieten, — mene kotias nyt, Fiete.

Fiete Krey hiipi silloin kyökin ovesta ulos ja astui tien poikki isänsä matalan olkikaton alle.

Vihdoin käy Wietenkin nukkumaan.

Puolen-yön maissa tai myöhemminkin tulee isä isoine poikineen huimasta seurasta kotia.

Lapset ovat jo kauan aikaa maanneet rauhassa.