Читать книгу Jörn Uhl: Romaani - Frenssen Gustav - Страница 8

Erinomaista! Kaikki kiittelemään Thiessiä. Nyt hän on, sanottiin, kerrankin saanut jotain kunnollista aikaan. Jörn lyödä lapautti hyvillään polviinsa ja olisi heti kohta astunut veneesen. Pieni Lisbet se vaan loi epäileviä silmäyksiä tuohon, monesta kohden paikkailtuun, kirjavaan astiaan, heilautti pientä, vaaleatukkaista päätänsä ja sanoi: "Min'en siihen mene."

Silloin teki Jörnin mieli taaskin ottaa hänestä kiinni, mutta Lisbet peräytyi ja pyöritti pyytävästi päätään, niin soman vakavasti, että Jörn heti luopui aikeestaan.

Thiess oli jälleen innokkaalla tuulella. Hän ei mielinyt päästää mainettansa kutistumaan ja sanoi:

— Ensimmäisen reissun teen minä yksin.

Hän nousi verkalleen kaukaloonsa ja asettui varotellen istumaan, oikaisten jalkansa välikannen alle.

Elsbe oli istahtanut pajunrungolle, joka pisti ulos rannasta veden yli. Siinä hän rupesi uikuttamaan: "Entäs jos sinä keikahdat, mitenkäs sitte? Päistikkaa menet veteen etkä saa jalkojasikaan irti."

— Minäkö? Ettäkö keikahdettais?

— Kuule Thiess! Ei tule tolkkua!

— Thiess! Tiedäthän, että sinun käy aina hullusti!

— Jaa, ettäkö hullusti? Etteikö tolkkua? Tolkku tulee täydelleen.

Hän kopeloi liivinsä taskusta ja pani kolme mustunutta tulitikkua eteensä kannelle.

— Kuule Thiess! Heitä valtaan! Kaikki, mitä sinä tahdot liikkeelle saada, se istuu kiinni kuin piki ja terva.

— Anna hänen koettaa! Tervassahan se on jo koko mies.

Thiess kohottautui hiukan: kuului semmoinen tervantarttuinen rasaus. Lapset nauramaan. He vilkaisivat toisiinsa, silmää iskien. Fiete Krey, joka selvimmin näki, miten hassusti tuossa käy, nauroi kimmurrellen.

— Thiess! Kumoon sinä menet, niin totta kuin mikä!

Kahdella varovalla sysäyksellä pääsi Thiess rannasta vesille. Hän laski airon hiljakseen eteensä ja kurottautui tulitikkuja ottamaan. Alus alkoi huojuskella, ikäänkuin olisi mielinyt asettua toisin puolin. Thiess koetti raapaista tulitikkua kanteen, mutta se ei syttynyt. Silloin hän kohotti toista jalkaansa, saadakseen tuon uinailevan tulen heräjämään henkiin siitä tavallisesta, asianmukaisesta kohdasta. Kaukalo heilahti. Tuli leimahti. Tykin sankkiin nyt palava tikku! Kaukalo heilahti.

— Lapset! Näin se kävi huhtikuun 5:nä Eckernfördessä.

Hän yritti siirtyä hiukan syrjemmäs, se kun näytti olevan kovin tarpeellista. Peiakas! Vielä kerran! Thiess ei pääse paikaltaan; mies on tervassa kiinni. Kesken peiakkaita keikahtaa vene alassuin, ja Thiess Thiessen keikahtaa alassuin kanssa.

Jörn Uhl seisoi polviaan myöten vedessä. Fiete Krey virkkoi: "Vielähän se pulputtaa." Elsbe sanoi: "Kova lykky kuitenkin!" Lisbet juoksi itkien tiehensä. Syntyi syvä hiljaisuus. Rämeikkö ja ihmiset pidättivät henkeänsä.

Äkkiä alkoi vesi kiehua ja porahdella. Pyöreitä aaltoja levisi veden pinnalle. Näkyviin tuli jotain limaista, mustaa, niinkuin suuren mustan kalan selkä. Nelin kontin se kömpii maihin ja sylkee ja ulisee ja nieleksii ja pärskyy.

Thiess repäisi silmänsä selkoseljälleen. Hän puistelihe ja polki maata ja riisui takin ja saappaat. Hämmästyneenä ja säikäyksissään seisovat lapset hänen ympärillään. Fiete Krey vierittelihe maassa ja oikein huusi. Lisbet oli juuri pysähtynyt, mutta kääntyi jälleen ja juoksi kauemmas.

— No niin! — virkkoi Thiess ja sylkäisi. — Tällaista sitä sattuu kaikkein parhaimmillekin laivoille: luonnollinen kantraus, jossa koko laivaväki ihmeellisellä tavalla pelastetuksi tulee. Muutoin se oli ihan uutta rakennuslaatua, Jörn. Tais sentään tulla liian kapea. No niin, onhan sitä nyt ainakin jotain nähty ja hoksattu ja kokemustakin saatu.

— Mitähän sinä mahdoit siellä nähdä? — kysyi Elsbe.

Thiess Thiessen katsahti veteen, missä vene kellui kuin mikä ajelehtiva kilpikonna.

— Ettäs sanot! — vastasi hän ja sylkäisi jälleen. — Siellä on kamala olla. Ensinnäkin loi silmissä ihan mustaksi, enkä ma tiennyt yhtään, missäpäin mikin on. Vasta monen mutkan perästä minulle selvisi, missä yläpuoli on. Aatelkaas sitä paikkaa, että minä sain taistella kaikkien neljän elementin kanssa. Siinä oli ensinnäkin tuli ja tulikivi ja piki, sitten vesi ja maa. Ja kutakin sorttia oli liian paljo. Ja viimeiseksi se ilma, mutta sitä taas oli liian vähä. Ellei sitä niin ylen niukalti olisi ollut, niin en minä niin pian olisi takaisin tullutkaan, sillä ette te usko, mitä merkillisiä kintunkinnerryksiä minä sain siellä tehdä, päästäkseni laivasta irti.

Sen sanottuaan hän sylkäisi vielä kerran ja meni kotia, vaatteitansa muuttamaan.

Hänen kadottuansa kyökin oveen, virkkoi Jörn: "Ihan se on sama, milloin tänne tulee: aina täällä joku jutku syntyy."

Sitten hän juoksi Lisbetin perään, otti häntä kädestä ja puheli hänelle koreasti, kunnes toinen rupesi nauramaan.

Mutta Lisbet alkoi hätäillä ja tahtoi lähteä kotia. Jörn tuli muitten luokse ja ilmoitti sen.

— Niin, niin, — sanoi Elsbe: — siinä sitä nyt ollaan taas. Lisbet hoppuaa aina liian aikaisin kotia.

— Ja sen minä vaan sanon, — virkkoi Fiete, — ei sitä maksa ottaa mukaan. Liiaksi hän on pieni ja liiaksi semmoinen hempuntemppu. Sinähän häntä aina tahdot mukaan.

Paneteltu asettui Jörnin viereen, itkeä tihustellen.

— Minä lähden hänen kanssaan kotia, — sanoi Jörn. — Nyt heti.

Tehkää te toiset, miten tahdotte.

Muutkin tahtoivat kernaammin lähteä kaikki yhdessä. He odottelivat, kunnes Thiess oli tullut takaisin. Hän saattoi heidät metsän halki nummen laitaan, Ja siellä hän, kädellä silmiään varjostellen, katseli heidän jälkeensä, kunnes illan aurinko, joka heikosti paistoi usman ja pilvien päällitse, alkoi häikäistä hänen silmiänsä.

Lapset eivät enää kääntyneet häntä katsomaan. He astuivat kiireesti ja ääneti nummen poikki Ringelshörniä kohti.