Читать книгу Helsingin vuorosoitto - Irina Pilyar - Страница 10

Ilmoituskelloryhmä, kolme kelloa.

Ensimmäinen pieni kello:

– Minulla on hyvin korkea ja kaunis ääni ja soitto alkaa usein minusta. Minä olen varmaan kaikkein välttämättömin kello.

Kolmas kello:

– Vai sitä mieltä sinä olet! Meitä soitetaan sinun kanssasi melkein aina yhdessä. Älä unohda moskovalaisen soiton ohjetta: “Reunimmaiset, matala, matala, matala, keskimmäiseen ei kosketa!” Minun sointini on matalampi ja kauniimpi, joten et sinä suinkaan ole kaikkein tarpeellisin kello.

Keskimmäinen kello:

– Anteeksi nyt, hyvät ystävät! Minä muotoilen soinnin silloinkin, kun minuun ei kosketa. Ja entäs kun lyödään trillin ylin sointu! Ei, kyllä minä olen kaikkein tärkein kello!

Keskikokoiset kellot, kolme kelloa.

Keskikokoisista painavin kello:

— Te olette pieniä kelloja ja siksi meidän pienimpiä veljiämme, vaikka kellonsoittaja soittaakin teidän avullanne mitä mielenkiintoisimpia kuvioita ja vaikka te kutsutte ihmisiä kirkkoon. Mutta te vain riiputte palkista ja teihin on kiinnitetty aivan tavalliset, mitenkään muista erottumattomat köydet. Meidät taas on ripustettu jousilla (!) aivan erityiseen palkkiin kellonsoittajan vasemmalle puolelle. Ja meidän ansiostamme soitosta tulee todella erivivahteista. Nimenomaan meidän rytmiset kuviomme määrittelevät kellonsoiton tradition – rostovilaisen, Novodevitšin luostarin tradition, tai suzdalilaisen tai jaroslavilaisen… Niitä on paljon, traditioita. Mutta meitä on vain kolme. Se taas tarkoittaa, että kaikki tajuavat, kuinka tärkeitä me olemme. Eikö tämä pidäkin paikkansa? Sano sinä, sanomakello! Miksi sinä vaikenet?

Kellot vavahtivat, vilkaisivat toisiinsa ja käänsivät sitten katseensa kaikkein suurimpaan, vaiteliaaseen kelloon.

Suurin kello.

Sanomakello:

– Kuulkaas nyt, veljet! Mitä minä voisin sanoa? Minähän olen kellonsoittajan pedaalin ohjattavissa enkä voi muuta kuin tuottaa yksittäisiä kiireettömiä lyöntejä. Te taas soitatte juhlasoittoja ja trillejä ja soiton koko kauneus perustuu teihin. Älkää edes kysykö minulta…

Mutta pienet ja keskikokoiset kellot painoivat yhtäkkiä kullankarvaiset päänsä alas. “Sanomakellohan on kaikkein tärkein kello. Se soittaa Hyvää sanomaa ja ilmoittaa ensimmäisenä, että jumalanpalvelus on alkamassa ja se myös ilmoittaa palveluksen tärkeimpien kohtien olevan käsillä. Sehän on sanomakello!” Muut kellot miettivät tätä, ja yhtäkkiä niitä alkoi hävettää oma kiistansa. Ja sitten ne katsoivat suurta kelloa vielä kerran iloisina ja ihmeissään ja päättivät nekin täyttää velvollisuutensa kaikessa hiljaisuudessa (vaikkakin soiden), ilman turhia ja äänekkäitä sanoja.