Читать книгу Helsingin vuorosoitto - Irina Pilyar - Страница 7

Siinä se taas on! Pari loikkausta oksalta oksalle, puusta puuhun, ja sitten se kapuaa runkoa alas ruohikolle. Pikkuinen tuuheahäntäinen nappisilmä, joka innostuu aina, kun kelloja aletaan soittaa. Se ei lainkaan välitä kovasta äänestä eikä ilman väreilystä, vaan tulee melkein kellotelineen juurelle ja vilistää moneen kertaan kellojen alla sinne tänne aivan kuin tanssien melodian tahdissa.

“No niin, olen saanut ihailijan,” kellonsoittaja tuumii katsellessaan vieraansa viilletystä, “orava veisaa ja soittaa kelloja! Se tunnistaa rytmin ja kauneuden!”

Ja kellot helisevät jälleen. Männyt ja koivut ympäröivät vihreinä ortodoksista kirkkoa ja se kellotapulia joka suunnalta, mutta kellonsoittaja näkee kirkkaansinisen kaistaleen taivasta ja sillä lipuvat pilvet puiden latvusten välistä.

Mestarin mieleen nousee yhä uusia ja uusia rytmisiä kuvioita, joita hänen vuosikausia soittamaan tottuneet kätensä muuntavat melodioiksi. Suuri kello lyö tahtia, kuten aina. Se ikään kuin elää omaa elämäänsä, mutta itse asiassa se määrittää koko soiton kulun. Sielu yhtyy tähän ihmeteltävään improvisaatioon ja kellojen kompositio valtaa sen yksinkertaisella ja melkeinpä spontaanilla soinnillaan, joka syntyy kellojen ja kellonsoittajan yhteisen rukouksen ja yhteistyön tuloksena.

Mutta mitä pörröturkkinen vieras tekee? Se kipittää kellotelineen poikittaispalkkia pitkin ja on vähällä osua kellojen kieliin, joiden ansiosta kellot helisevät ja kumisevat. Palkilta orava kiipeää alas penkille ja alkaa etsiä jotakin. Lähistöllä on peltipurkki, jonka sininen kansi on siirretty syrjään. Purkissa on suolattomia maapähkinöitä.

Jonkin aikaa kellonsoittajan ihailija on vielä soiton lumoissa eikä koske ateriaansa, mutta sitten se menettää kärsivällisyytensä ja pähkinät alkavat yksitellen kadota purkista, vain kuoret lentelevät sivulle. Pieni vieras pitelee maukkaita suupaloja ahnaissa käsissään ja sen pienet terävät hampaat nakertavat pähkinöitä.

Kellonsoittajankin on jo aika pitää tauko, lounasaika on koittanut. Aika rientää aivan huomaamatta…