Читать книгу Helsingin vuorosoitto - Irina Pilyar - Страница 5

Aluksi kuuluu kolmen kellon läpinäkyvä helinä yhdessä ja erikseen, kaksi kelloa tai yksi mitä erilaisimpina yhdistelminä. Niitä sanotaan ilmoituskelloiksi, jotka kutsuvat kansaa ja muistuttavat jostakin tärkeästä.

Niiden jälkeen soitetaan kaikkia seitsemää kelloa, ja kansaa alkaa virrata venäläisen ortodoksisen kirkon sunnuntaiaamun jumalanpalvelukseen.

Kellotelineen kaikkein suurin kello, sanomakello, alkaa kumista tasaiseen tahtiin “bom-bom-bom”. Se on matalaääninen ja juhlavasointinen kello, ja koko luonto vaikenee kuullessaan sen äänen. Linnut lakkaavat visertämästä, tuulenhenki vaimenee, ja orava loikkii pienin hypyin puusta puuhun kellotelineen luo ja jähmettyy kuuntelemaan lähimpään koivuun. Hiljaisuus ikään kuin vavahtelee kellon hitaan kuminan ja kaiun tahdissa. Kolmekymmentäseitsemän, kolmekymmentäkahdeksan, kolmekymmentäyhdeksän…

Neljännenkymmenennen lyönnin jälkeen soittoon yhtyvät keskikokoiset kellot, joita on pienten kellojen tapaan kolme niitäkin. “Toinen-ensimmäinen, kolmas-ensimmäinen, ensimmäinen-toinen, ja… nopeaan tahtiin kaikki yhdessä. Sisällä kirkossa kaikuu rytmikäs veisu:

KUNNIA OLKOON SINULLE, JUMALA,

KUNNIA SINULLE!

Rukouksellinen perussävel kaikuu kautta soiton, johon yhtyvät pienet, keskikokoiset ja suuret kellot, ja tuntuu kuin kaikki elävä ympärillä imisi itseensä tämän riemullisesti rukoukseen kutsuvien kellojen syvän ja puhtaan äänen.