Читать книгу Sotamuistelmani 1914-1918 - Erich Ludendorff - Страница 45

Kaukana suurista ratkaisuista tapahtui helmikuun puolivälistä alkaen taisteluita Pregelin pohjoispuolella. Niissä käytettiin molemmin puolin vain nostoväkeä ja maanpuolustusjoukkoja, ja ne olivat vailla strateegista merkitystä, mutta siitä huolimatta ne meitä askarruttivat, ja vaativat paljon huomiota.

Helmikuun alussa venäläinen vielä oli Tilsitin koillispuolella Preussin alueella ja täydellä syyllä voitiin toivoa, että tämäkin pieni kaistale Saksanmaata voitaisiin vihollisen käsistä riistää. Tämä tehtävä uskottiin Königsbergin kuvernöörille, kenraali v. Pappritzille, jonka piti se suorittaa paikalla olevalla nostoväellä, jonkun verran tykistöä apunaan. Tauroggen vallattiin helmik. 18:ntena.

Tauroggenin nimeen liittyy maailmanhistoriallisia muistoja ja molemmille nyt toisiaan vastaan taisteleville valtakunnille on luopuminen siltä tieltä, jonka varressa Saksan ja Venäjän ystävyyden merkkinä Tauroggen on, merkinnyt onnettomuutta.

Lepo, joka tämän jälkeen jälleen seurasi Pregelin pohjoispuolisella alueella, rikkoutui väkivaltaisesti maalisk. 17:ntenä, jolloin Memelin ja Tauroggenin luona maahan hyökkäsi venäläisiä reservi-, maanpuolustus- ja rajansuojelusjoukkoja. Tämä oli meille yllätys, meillä oli vielä kaikkialla täysin määrin työtä.

Tosin oli kuulunut huhuja, että Venäjän puolelle Memelin kohdalle koottiin vihollisvoimia. Mutta usein ennenkin oli kulkenut huhuja. Tähän saakka ne eivät olleet toteutuneet. Eikä nyt ollut minkäänlaista sisäistä todennäköisyyttä, että venäläiset niissä seuduissa ryhtyisivät toimiin.

Venäläisiä joukkoja tunkeutui Memeliä kohti, jonka nostoväki jätti. Saimme tästä tiedon eräältä telefonineidiltä, joka soitti meille ja vielä antoi tietoja, kun venäläiset jo olivat postitoimistossa.

Koetin hankkia tälle nuorelle tytölle, neiti Erica Röstelille, II luokan rautaristin. Se ei ollut mahdollista. Hän sai myöhemmin valtiolta kultakellon.

Venäläinen valloitti samaan aikaan Tauroggenin ja tunkeutui tuimasti Tilsitiä kohti. Muiden rintamain taistelut olivat kuluttaneet reservit. Nyt täytyi II:n armeijaosaston sijaiskenraalikomennon lähettää Stettinistä täydennyspataljoona; tämä osoittaa, kuinka olimme kuluttaneet varamme vähiin ja kuinka ankarasti helmikuun alusta pitäen käydyt taistelut olivat jäytäneet voimiamme. Maaliskuun 21:senä Memel jälleen oli vapautettu ja 22:sena vastustajalta vielä otettiin 3000 henkilöä, jotka se oli mukanaan raastanut. Venäläiset olivat mellastaneet uskomattomasti. Tauroggen vallattiin maalisk. 29:ntenä. 6:s ratsuväkidivisioona sijoitettiin tuohon seutuun ja se suojeli nyt rajaa Liettuan puolella.

Itä-Preussi vapautettiin täten uudelleen ja säästyi siitä pitäen vihollisen hyökkäyksiltä. Voitiin ryhtyä saattamaan sitä ennalleen. Päämaja oli helmikuun puolivälistä Lötzenissä. Minä olin huhtikuun alkuun saakka viettänyt raskaita päiviä. Niistä toiveista, joita minulla oli ollut talvitaistelun välittömään strateegiseen hyötyyn nähden, minun täytyi luopua. Taktillisesti se oli onnistunut, se seikka tuotti minulle tyydytystä. Olin tyytyväinen, että suuriruhtinaan suuret hyökkäykset olivat menneet myttyyn ja me kaikkialla majailimme vihollismaassa. Mutta ratkaisu taistelussa Venäjää vastaan, ja sitähän sisimmissä ajatuksissani ja tunteissani lähinnä haudoin, oli astunut vain askeleen lähemmäksi. Venäläisten suuri voimankulutus Itä- ja Länsi-Preussissä tuli myöhemmin Galitsian sotatoimien hyväksi. Venäläisten tappiot sitä paitsi olivat meidän tappioihimme verraten tavattoman suuret. Eivät edes Venäjän ihmisvarat voineet ilman muuta ajan pitkään korvata niin suurta hukkaa.

Eri taktilliset tilanteet olivat vaatineet koko sielullisen joustavuuteni. Kaikkea ei ole mahdollinen kirjoittaa paperille, ylpeitä toiveita, sydämen epäröimistä, pettymystä, päätökseen johtavaa mielentaistelua, milloin minkin asian tuottamaa mielipahaa. Mahdotonta on kuvata kahnauksia, joita monessa tilaisuudessa täytyi voittaa, mahdoton kertoa sitäkään, mitä tunsin joukkojen puolesta, joiden kaikkein kehnoimmalla säällä täytyi kestää talvisodan rasitukset. Myöhemmin sain Lötzenissä kokea parempia aikoja. Asuntomme ja virkahuoneemme olivat ahtaat, mutta viihdyin niissä hyvin. Mielelläni muistelen tuota aikaamme ystävällisessä Itä-Preussin pikkukaupungissa.

Taisteluiden vielä kestäessä oli selkäpuolen asemain varustaminen meidän tärkeimpiä tehtäviämme. Preussin koko itärajalle syntyi piikkilanka-aita, joka oli ensimmäinen näyte myöhemmin täydennettävistä varustuksista. Minun vaatimuksestani muodostettiin hätäpikaa opetetuista, kenttäpalvelukseen kelpaamattomista, mutta työkykyisistä miehistä useita varustuspataljoonia. Usein näiden täytyi työskennellä vihollisen tulessa ja alttiiksiantautuvasti ne sen tekivät. Sana "Schipper" (lapiomies) on kunnianimitys. Myöhemmin varustuspataljoonat otettiin itärintamalta pois ja lähetettiin länsirintamalle.

Ylimmän armeijanjohdon määräyksestä muutettiin divisioonat läntisellä rintamalla siten, että niihin 4 rykmentin sijasta tuli vain 3, 12 pataljoonan sijasta 9. Mekin teimme samoin. Sen kautta saatiin enemmän strateegisia yksiköitä, liikkuminen kävi helpommaksi, mikä kieltämättä oli suuri etu. 9 pataljoonan divisioona on kuitenkin taktillisesti liian heikko, esikunta- ja hallintolaitokset kaikkineen liian suuret. Sodan jälkeen olisin ehdottomasti kannattanut voimakasta divisioonaa.

Tulevaisuus on osoittava, mitä kauniista ja ylpeästä armeijastamme nyt tulee, armeijasta, joka sotilaallisesti ala-arvoisten liittolaisten rinnalla on nämä neljä vuotta puoliaan pitänyt, jopa maailmaa uhmannut ja melkein koko kotimaan suojellut sodan kauhuilta. Onko moinen armeija katoava? Tekeekö saksalainen vielä kerran itsemurhan? Sitä en voi koskaan uskoa. Saksalaiset, nuo 70-80 miljoonaa saksalaista, löytävät vielä toisensa ja luottamuksen itseensä. Muistaen tämän sodan valtavat sotilaalliset suurtyöt he eivät unohda, mikä merkitys lujasti yhteenliitetyllä armeijalla on.