Читать книгу Sotamuistelmani 1914-1918 - Erich Ludendorff - Страница 56

Niemenin-armeijan taistelut heinäkuussa ja elokuussa olivat tähän saakka vain sikäli olleet välittömässä yhteydessä suurien sotatoimien kanssa, mikäli ne vetivät puoleensa vihollisvoimia. 10:nnen armeijan ja Niemenin-armeijan sisemmät siivet olivat luonnollisestikin taktillisessa yhdysvaikutuksessa keskenään Niemenin luona. Ryhdyttäessä Kownoa vastaan hyökkäämään tämä yhdysvaikutus kävi yhä läheisemmäksi ja johti linnoituksen valloituksessa taisteluun samalla tappotantereella, jonka jälkeen se jälleen löyhtyi. Nyt piti sotatoimien yhteisvaikutuksen astua jyrkästi etualalle.

Kenraali Otto v. Below johti sotaa eristetyllä sotanäyttämöllä ja oli sen vuoksi toimissaan itsenäisempi kuin muut armeijan-ylipäälliköt, jotka taistelivat ahtaammissa kehyksissä. Saatoimme taistelun johtoon nähden tyytyä yleisiin ohjeisiin.

Niemenin-armeija oli heinäkuun puoliväliin saakka puolustanut Dubissan linjaa aina Schaulenin lounaispuolelle saakka sekä pitänyt hallussaan Wentaa ja Windauta aina Hasenpotin tasalle ja kauemmaksi rannikolle saakka. Sotatoimien alkamiseksi sai kenraali v. Below käskyn kiertäen käydä Schaulenin luona olevan voimallisen vihollisen kimppuun ja vasemman siipensä Riian suuntaa kohti suojaten edetä Niemenin pohjoispuolella itää kohti. Tämä sotatoimi oli erikoisen hyvissä käsissä. Kenraali v. Below, jota jo rauhan aikana pidettiin erikoisen kyvykkäänä upseerina ja itsenäisenä luonteena, oli Tannenbergiu taistelussa osoittanut selvää käsitystä johtajan toimessa ja Masurinjärvien taistelussa kunnostautunut tarkoituksenmukaisilla toimillaan. Kenraalisotamarsalkka v. Hindenburg piti aivan erikoisessa arvossa hänen suoraa ja miehuullista luonnettaan ja ehdottikin hänet marraskuussa Hänen Majesteetilleen 8:nnen armeijan ylipäälliköksi, vaikka hän virkavuosiinsa nähden oli nuorimpia komentavia kenraaleja. Kenraali v. Below on osoittautunut täydelleen sen luottamuksen arvoiseksi, jota ylin sotaherra häntä kohtaan tunsi. Hänen esikunnanpäällikkönsä, kenraali v. Böckmann, oli ollut yleisesikunnassa kauan, sodassa hän oli kunnostautunut joukkojen johtajana ja hänellä oli hyvän armeijanjohtajan ominaisuudet. Molemmat miehet työskentelivät yhdessä täydessä sopusoinnussa. Päämajassa Lötzenissä saatoimme olla vakuutetut siitä, että Niemenin pohjoispuolisilla sotatoimilla todella saataisiin aikaan, mitä sinne viedyillä voimilla oli mahdollinen aikaansaada.

Niemenin-armeijan selkäpuolen yhteys oli vaikea. Täysiraiteiset radat päättyivät Tilsitin koillispuolella Laugzargeniin ja Memeliin. Niemeniä, joka kyllä soveltui laivaliikkeeseen, saattoi oikea armeijansiipi selkäpuolisiin yhteyksiinsä käyttää, mutta se oli niin perkaamaton, ettei siihen ollut luottamista. Yritys kuljettaa kerran niemeniläisillä veneillä joukkoja jokea ylöspäin oikean siiven välttämättömäksi käyneeseen vahvistukseen epäonnistui. Hinattavat alusjonot tarttuivat Venäjän puolella hiekkasärkille.

Libauta voitiin vain suurimmalla varovaisuudella käyttää muonitussatamana. Venäjän laivasto ja englantilaiset vedenalaiset veneet vallitsivat silloin vielä Itämeren itäosaa. Olimme kuitenkin käsillä olevalla kalustolla voineet panna toimeen heikon junaliikkeen Libausta itää kohti vievällä radalla. Jo varhain olimme ryhtyneet rakentamaan kenttärataa Laugzargenin—Tauroggenin—Kjelmyn linjalle; työvoimain puutteen vuoksi se edistyi kuitenkin vain hitaasti. Kun suuren sotaliikkeen suunnitelmat alkoivat saada varman muodon, täytyi ryhtyä ajattelemaan rautatieverkon täydentämistä suuremmassa mittakaavassa. Lyhin yhteys venäläisille radoille kulki Memelistä Prekulniin Libaun itäpuolelle. Tämän välin rakentamiseen ryhdyttiin, mutta myöhemmin se oli jälleen heitettävä kesken, kun itärintaman ylipäällikön täytyi luovuttaa rautatietyöväkeä Willenbergin—Ostrolenkan radan rakennukseen. Heinäkuun alussa valmistui rata Prekulniin. Sillä oli suunnattoman suuri arvo, vaikka sen liikenne vielä olikin monessa suhteessa puutteellinen. Libaun—Mosheikin rata naulattiin nyt uudestaan. Myöhemmin Koschedaryn kautta Kownon itäpuolella yhdytimme Liettuan rautatieverkon. Vihdoin aloimme rakentaa Schaulenin kaakkoispuolelle vievää Tauroggenin-Radsiwilishkin rataa. Tämän radan puisesta sillasta Dubissan yli oli tuleva taideteos.

Heinäkuun puolivälissä päättyi Niemenin-armeijan ryhmitys jo kesäkuussa lähetettyjen apujoukkojen saavuttua perille. Ylikomentoon koski sangen raskaasti, ettei se hyökkäykseen Narewia vastaan saanut kaikkia joukkoja, jotka se oli toivonut saavansa. Siitä huolimatta se piti kiinni sotatoimen periaatteesta. Dubissan se Kjelmyyn saakka jätti vain heikkojen joukkojen huostaan. Kjelmyn ja Schaulenin välille koottiin reserviosasto hyökkäysryhmäksi. Sitten seurasi Windaun vartta alaspäin taas heikko linja, johon Libauhun vievän radan pohjoispuolella liittyi vahva ryhmä. Täällä seisoi kahdesta kolmeen jalkaväkidivisioonaa ja yhtä monta ratsuväkidivisioonaa.

Heinäk. 14:ntenä, Prassnyshin juuri kukistuttua Pohjois-Puolassa ja venäläisen kauempana etelässä vielä ollessa Veikselin länsipuolella ja Lublinin—Cholmin eteläpuolella, kulki kenraali v. Below Vindaun yli kiertääkseen etenemällä pohjoiseen Mitaun suuntaan Schaulenin luona olevat vahvat venäläiset sotavoimat ja antaakseen I reserviosaston ahdistaa niitä ankarasti kaakosta, samalla kuin heikko keskusta pysyisi paikoillaan. Dubissan luona tuli armeijan oikean siiven toistaiseksi odottaa ja vasta sotatoimien edistyessä lähteä liikkeelle.

Venäläinen ei ilmeisestikään ollut odottanut hyökkäystä eikä myöskään huomannut sen ulottuvaisuutta pohjoista kohti. Se hyökkäsi Okmjanyn suuntaan keskustassa etenevää 6:tta reservidivisioonaa vastaan ja pakotti sen väistymään länttä kohti. Venäläisen oikea sivusta oli kuitenkin niin uhattu, ettei vihollinen voinut menestystään käyttää.

Vasemman siiven jalkaväkidivisioonat löivät jo 17 p:nä venäläisen Autzin luona, mutta antoivat sitten 6:nnelle reservidivisioonalle sattuneiden tapausten vetää itseään etelää kohti; kiertoliike menetti täten tehoaan. Herkeämättömissä taisteluissa, jotka venyivät heinäk. 23:nteen päivään saakka ja joista on käytetty "Schaulenin taistelun" nimeä, työnnettiin 5:s venäläinen armeija Schaulenin taa Ponjewjeshiin. Se pääsi osittain pakoon, sen selän taa päässeeltä saksalaiselta ratsuväeltä kun puuttui tehoisia ampuma-aseita. Jo heinäk. 29:ntenä valtasimme Ponjewjeshin. Vasemmalla sivustalla ratsuväki retkeili aina Riianlahdelle saakka ja liittyi jalkaväkeen sen ahdistaessa Mitauta, joka elok. 1 p:nä valloitettiin. Kauempana etelässä kuljettiin Dubissan poikki ja edettiin heinäk. 29 p:ään mennessä Kownon—Ponjewjeshin linjalle saakka.

Selkäpuolen yhteyttä oli jälleen vahvistettava ja joukoille hankittava ampumatarpeita. 12:s ja 8:s armeija olivat saaneet suuret määrät kolonnia, joita sen vuoksi Niemenin-armeijalta puuttui. Sen eteneminen kävi nyt hitaammin. Samana päivänä, jona Kowno valloitettiin, se oli Swjentan ja Jaran rannalla. Tähän se jäi pitkäksi aikaa vasemman siiven edetessä edelleen Väinäjokea kohti. Riian eteläpuolella venäläinen piti hallussaan suuren siltavarustuksen, josta meille tuli pitkäksi ajaksi vaaran aihe. Sen sijaan saavuttiin syyskuun alkupäivinä Väinäjoelle Ykskyllin ja Friedrichstadtin välillä ja täällä oleva vihollinen työnnettiin joen toiselle rannalle.

Venäläinen oli sillä välin vahvistanut voimiaan. Niemenin-armeijan heikot voimat oli jaettu sangen laajoille aloille, joten ne toistaiseksi eivät voineet omin neuvoin enää edetä. Se ylläpiti tuntumusta 10:nnen armeijan vasemman siiven kanssa, kun tämä Kownon valloituksen jälkeen puolimatkassa Wilnoon jälleen tapasi voimallisen vihollisen.

Laivaston yrityksellä Riianlahdessa elok. 8:ntena ei maasotatoimiin ollut mitään vaikutusta.

Niemenin-armeijan nopea eteneminen osoittaa, että olisi ollut mahdollista saada aikaan vielä enemmän, jos armeija olisi ollut suurempi ja varsinkin paremmin varustettu kolonnilla.