Читать книгу Näin puhui Zarathustra - Фридрих Вильгельм Ницше - Страница 19

Kuoleman saarnaajia on olemassa: ja maa on täynnä sellaisia, joille eroa elämästä on saarnattava.

Täynnä on maa tarpeettomia, turmelleet ovat elämän nuo aivan-liian-monet. Kunpa heidät "iankaikkisella elämällä" houkuteltaisiin pois tästä elämästä!

"Keltaisia": niin kutsutaan kuoleman saarnaajia tai: "mustia". Mutta minä tahdon näyttää teille vielä toisenkin värisiä.

Tuolla ovat nuo hirvittävät, jotka käyvät petoeläin sisässään ja joilla ei ole muuta valintaa kuin himot tai itsekidutus. Ja vielä heidän himonsakin ovat itsekidutusta.

He eivät ole vielä tulleet edes ihmisiksi, nuo hirvittävät: saarnatkoot he eroa elämästä ja lähtekööt itse matkoihinsa!

Tuolla ovat nuo sielultaan kalvetustautiset: tuskin he ovat syntyneet, niin alkavat he jo kuolla ja halaavat väsymyksen ja kieltäymyksen oppeja.

He tahtoisivat mielellään olla kuolleita, ja meidän tulisi kutsua heidän tahtoansa hyväksi! Varokaamme, ettemme herätä näitä kuolleita emmekä aukaise noita eläviä ruumisarkkuja!

Kohtaapa heidät sairas, tai vanhus tai ruumis; ja heti he sanovat: "elämä on valheeksi osotettu!"

Mutta he ainoastaan ovat valhetta ja heidän silmänsä, joka näkee vain nämä yhdet olemassaolon kasvot.

Raskaan alakuloisuuden sumussa ja himoiten pieniä sattumia, jotka tuottaisivat kuoleman: näin odottavat he ja purevat hampaansa yhteen.

Tai myöskin: he hyökkäävät makeisten kimppuun ja pilkkaavat samalla tätä lapsellisuuttaan: he takistauvat oljenkortiseensa elämää ja pilkkaavat sitä, että vielä ovat oljenkorren varassa.

Heidän viisautensa kuuluu: "hullu se, joka jää elämään edelleen, mutta niin hulluja me olemme! Ja se juuri onkin hulluinta elämässä!" – "Elämä on ainoastaan kärsimystä" – niin sanovat toiset eivätkä valhettele: niinpä pitäkää huoli sitten, että pääsette siitä! Pitäkää sitten huoli siitä, että tuo elämä taukoo, joka on vain kärsimystä!

Ja näin kuulukoon siveytenne oppi: "sinun pitää itse kuolettaa itsesi! Sinun pitää itse varastaa itsesi täältä pois!" "Hekuma on syntiä – sanovat yhdet, jotka kuolemaa saarnaavat – , vetäytykäämme syrjään ja älkäämme siittäkö lapsia!"

"Synnyttäminen on vaivaloista – sanovat toiset – , miksi enää synnyttää? Synnytetään vain onnettomia!" Ja hekin ovat kuoleman saarnaajia.

"Tarvitaan sääliä, – sanovat kolmannet. Ottakaa pois, mitä minulla on! Ottakaa pois, mitä minä olen! Sitä vähemmän minua elämä sitoo!"

Jos he olisivat sääliväisiä perinpohjin, niin he tekisivät lähimmäiselleen elämän vastenmieliseksi. Olla pahoja – se olisi heidän oikea hyvyytensä.

Mutta he tahtovat päästä irti elämästä: mitä liikuttaa heitä, että he kahleillaan ja lahjoillaan sitovat toisia vielä lujemmin! – Ja tekin, joille elämä on ankaraa työtä ja levottomuutta: ettekö ole hyvin väsyneitä elämään? Ettekö ole täysin kypsyneitä kuoleman saarnalle?

Te kaikki, joille ankara työ on rakasta ja nopea, uusi, outo, – te suoriudutte huonosti, teidän ahkeruutenne on pakoa ja tahtoa unhoittaa itsensä.

Jos te enemmän uskoisitte elämään, niin antautuisitte vähemmin hetkelle. Mutta teissä ei ole tarpeeksi sisällystä odottaaksenne – eikä edes antautuaksenne laiskuuteen!

Kaikkialla kaikuu niiden ääni, jotka kuolemaa saarnaavat: ja maa on täynnä sellaisia, joille kuolemaa on saarnattava.

Tai "iankaikkista elämää": se on minulle samantekevää, – kun he vain nopeasti lähtevät matkoihinsa! – Näin puhui Zarathustra.