Читать книгу Näin puhui Zarathustra - Фридрих Вильгельм Ницше - Страница 20

Parhaimmilta vihollisiltamme me emme tahdo tulla säästetyiksi, emmekä myös niiltä, joita perinpohjin rakastamme. Niinpä antakaa minun sanoa teille totuus!

Veljeni sodassa! Minä rakastan teitä perinpohjin, minä olen ja olin teidän vertaisenne, ja minä olen myös paras vihollisenne. Niinpä antakaa minun sanoa teille totuus!

Minä tiedän sydämenne vihan ja kateuden. Te ette ole kyllin suuria ollaksenne tuntematta vihaa ja kateutta. Niinpä olkaa sitten kyllin suuria ollaksenne häpeämättä itseänne!

Ja ellette voi olla tiedon pyhimyksiä, niin olkaa ainakin sen sotureita. He ovat sellaisen pyhyyden tovereita ja edelläkävijöitä.

Minä näen paljon sotamiehiä, kunpa näkisin paljon sotureita! Yhtä-kaavaa on se puku, jota he kantavat: kunpa se ei olisi yhdenkaavaista, minkä he sillä peittävät!

Teidän tulee olla sellaisia, joiden silmä etsii alati vihollista – teidän vihollistanne. Ja muutamilla teistä on vihaa ensi silmäykseltä.

Omaa vihollistanne tulee teidän etsiä, omaa sotaanne tulee teidän käydä ja omien aatteittenne puolesta! Ja jos aatteenne kärsii tappion, tulee teidän rehellisyytenne siitäkin vielä huutaa voiton riemua!

Teidän tulee rakastaa rauhaa välikappaleena uuteen sotaan. Ja lyhyttä rauhaa enemmän kuin pitkää.

Teitä en neuvo työhön, vaan taisteluun. Teitä en neuvo rauhaan, vaan voittoon. Olkoon työnne taistelua, rauhanne voittoa!

Vaieta voi ja istua hiljaa ainoastaan silloin, kun hallussa on nuoli ja jousi: muutoin laverrellaan ja riidellään. Olkoon rauhanne voittoa!

Te sanotte, hyvä asia olkoon se, joka pyhittää itse sodankin? Minä sanon teille: hyvä sota on se, joka jokaisen asian pyhittää.

Sota ja rohkeus ovat saaneet aikaan suurempia asioita kuin lähimmäisrakkaus. Ei säälinne, vaan urhoollisuutenne on tähän saakka pelastanut kovaonniset.

"Mikä on hyvää?" kysytte te. Olla urhoollinen on hyvää. Antakaa pikkutyttöjen puhua: "hyvää on, mikä samalla on kaunista ja liikuttavaa."

Teitä nimitetään sydämettömiksi: mutta teidän sydämenne on oikea, ja minä rakastan sydämellisyytenne kainoutta. Te häpeätte vuokseanne ja toiset häpeävät luodevettään.

Te olette rumia? Olkoon menneeksi, veljeni! Niinpä kietokaa ympärillenne ylevyys, ruman vaippa!

Ja kun sielunne tulee suureksi, tulee se ylpeäksi ja ylevyydessänne on pahuutta. Minä tunnen teidät.

Pahuudessa kohtaavat toisensa ylpeä ja heikko. Mutta he ymmärtävät toisensa väärin. Minä tunnen teidät.

Teillä saa olla ainoastaan vihollisia, jotka herättävät vihaa, muttei vihollisia, jotka herättävät halveksimista. Teidän tulee olla ylpeitä vihollisestanne: silloin ovat vihollisenne menestykset teidänkin menestyksiänne.

Kapinaannousu – se on orjan ylhäisyyttä. Teidän ylhäisyytenne olkoon kuuliaisuus! Itse teidän käskemisenne olkoon kuuliaisuutta!

Hyvästä soturista kaikuu "sinun täytyy" mieluisemmalta kuin "minä tahdon". Ja kaiken, mikä teille on rakasta, tulee teidän vielä ensin antaa käskeä itseänne.

Olkoon rakkautenne elämään rakkautta korkeimpaan toiveeseenne: ja korkein toiveenne olkoon elämän korkein aate!

Mutta korkein aatteenne teidän tulee antaa minun käskeä itsellenne – ja se kuuluu: ihminen on jotakin, joka täytyy tulla voitetuksi.

Niin eläkää kuuliaisuuden ja sodan elämäänne! Mitä on kauan-elämisestä! Kuka sotilas tahtoo tulla säästetyksi!

Minä en säästä teitä, minä rakastan teitä perinpohjin, veljeni sodassa! – Näin puhui Zarathustra.