Читать книгу Näin puhui Zarathustra - Фридрих Вильгельм Ницше - Страница 7

Sillävälin tuli ilta, ja tori kätkeytyi pimeyteen: silloin hajaantui kansa, sillä uteliaisuus ja kauhukin väsyvät. Mutta Zarathustra istui maassa kuolleen vieressä ja oli ajatuksiin vaipuneena: siten hän unhoitti ajan. Mutta viimein joutui yö, ja kylmä tuuli puhalsi yksinäiseen. Silloin Zarathustra nousi ja sanoi sydämelleen:

Totisesti: kauniin kalansaaliin sai Zarathustra tänään! Yhtään ihmistä hän ei saanut, mutta sai toki ruumiin.

Kamala on inhimillinen olemus ja yhä vielä vailla tarkoitusta: silmänkääntäjä voi tulla sille turmakohtaloksi.

Minä tahdon opettaa ihmisille heidän olemuksensa tarkoituksen: joka on yli-ihminen, salama synkästä pilvestä: ihmisestä.

Mutta vielä olen heistä kaukana ja minun aistini ei puhu heidän aisteilleen. Puolimatka olen vielä ihmisille narrin ja ruumiin välillä.

Pimeä on yö, pimeitä ovat Zarathustran tiet. Tule, kylmä ja kangistunut toveri! Minä kannan sinut sinne, kussa sinut käsilläni hautaan.