Читать книгу Näin puhui Zarathustra - Фридрих Вильгельм Ницше - Страница 6

Mutta silloin tapahtui jotakin, joka teki jokaisen suun mykäksi ja jokaisen silmän jäykäksi. Sillävälin oli nimittäin nuorallatanssija alkanut työnsä: hän oli astunut ulos pienestä ovestaan ja kulki yli nuoran, joka oli pingoitettu kahden tornin väliin siten, että se riippui yli turun ja kansan. Juuri kun hän oli ennättänyt puolitiehen, aukeni pieni ovi uudelleen, ja kirjava veitikka, joka oli silmänkääntäjän näköinen, juoksi ulos ja seurasi nopein askelin ensimäistä. "Eteenpäin, rampa, huusi hän hirvittävällä äänellä, eteenpäin laiskuri, salakaupustelija, kalpeanaama! Muutoin kutittelen sinua kantapäilläni! Mitä tekemistä sinulla on täällä tornien välissä? Tornissa on sinun paikkasi, telkien taa tulisi sinut sulkea; itseäsi paremmalta suljet sinä tien!" – Ja sana sanalta hän läheni yhä enemmän häntä: mutta kun hän oli ainoastaan askeleen päässä hänestä, silloin tapahtui tuo hirvittävä, joka teki jokaisen suun mykäksi ja jokaisen silmän jäykäksi: – hän kirkaisi kuin perkele ja hyppäsi sen yli, joka oli hänen tiellään. Mutta kun tämä näki kilpailijansa näin voittavan, kadotti hän sekä tajun että nuoran; hän viskasi pois tankonsa ja syöksyi pikemmin kuin se, ikäänkuin yhtenä ryöppynä käsiä ja jalkoja, alas syvyyteen. Tori ja väkijoukko oli kuin meri myrskyn myllertäissä: kaikki pakenivat toisistaan ja toistensa yli, ja eniten siellä, mihin ruumis oli putoova alas.

Mutta Zarathustra pysyi paikoillaan, ja aivan hänen viereensä putosi ruumis, pahasti ruhjoutuneena ja runneltuna, mutta ei vielä kuolleena. Hetkisen kuluttua tuli murskaantunut jälleen tajuunsa, ja hän näki Zarathustran polvistuneena vieressään. "Mitä teet siinä? sanoi hän viimein, olen kauan tiennyt, että perkele kamppaisi minua jalallaan. Nyt hän laahaa minut helvettiin: tahdotko kieltää sen häneltä?"

"Kunniani kautta, ystävä, vastasi Zarathustra, tuota kaikkea ei ole olemassakaan, josta puhut: ei ole perkelettä eikä helvettiä. Sielusi on kuoleva vielä pikemmin kuin ruumiisi: älä pelkää nyt mitään enää!"

Mies kohotti epäillen katseensa. "Jos puhut totta, sanoi hän sitten, niin en menetä mitään, kun menetän elämän. En ole paljon enempää kuin eläin, joka on opetettu tanssimaan iskuilla ja niukalla ravinnolla."

"Ei niin, vastasi Zarathustra; sinä olet tehnyt vaaran ammatiksesi, siinä ei ole mitään halveksittavaa. Nyt tuhoaa ammattisi sinut: senvuoksi tahdon omilla käsilläni haudata sinut."

Kun Zarathustra oli tämän sanonut, ei kuoleva vastannut enää; mutta hän liikutti kättään, ikäänkuin olisi etsinyt Zarathustran kättä kiitokseksi. —