Читать книгу Surun tie: Romaani - Hahl Jalmari - Страница 11

Sisällysluettelo

Oli jo auringonlaskun aika, eikä Hannes Borgia vielä kuulunut kotiin

Kuuselasta.

Elisabetin hermot olivat kiihoittuneet, hän oli alkanut soittaa pianoa tyyntyäkseen, mutta sulki jälleen soittokoneen yhden kappaleen soitettuaan. Hän päätti nyt lähteä kävelemään raittiiseen iltailmaan. Poiketessaan metsäpolulle hän muisti, ettei moneen päivään ollut saanut tietoa Vapun tilasta. Hän palasi sentähden kotia ja otti mukaansa muutaman vanhan vaatekappaleen, viedäkseen ne Vapulle.

Ei kestänyt kauan, ennenkuin Elisabet saapui kävelynsä päämäärään, Vapun kurjalle mökille. Vappu istui portailla kuorien perunoita. Hän kuivasi esiliinallaan märät kätensä, tarttuakseen Elisabetin ojennettuun käteen. Mutta Elisabet huomasi, että hän teki sen vastenmielisesti, epäluuloisena.

— Tulin katsomaan, miten Vappu voi, sanoi Elisabet niin ystävällisesti kuin suinkin.

— Niin se vanha elää, kuin märkä palaa, vastasi Vappu äreästi. — Olenhan tässä jo pari päivää laahustellut kotiaskareissa. Kukapa sitä köyhää hoitaisi, jos ei itse hoida itseään, saa nähdä nälkää ja kuolla kuin koira.

— Näkeehän Vapun terveydentilassa sentään edistystä, huomautti Elisabet. — Ilmatkin ovat käyneet lämpimämmiksi. Kenties Vappu pian kokonaan paranee, ja silloin tämä maailma ehkä Vapunkin mielestä näyttää vähän valoisammalta.

— Mikäpä tätä minun elämääni tekisi valoisammaksi. Kun se Junukin on lähtenyt kiertämään maita mantereita. Eikä siitä täällä kotonakaan olisi ollut suurta apua, se kun on ruvennut ryyppäämään. Se oli toista maata se nuorempi poikani Risto. Mutta sen herrat ampuivat kapinan aikana.

— Vappu tekee väärin, kun aina vetää köyhälistön kärsimykset sivistyneen säädyn syyksi. Kapina vaati suuret uhrinsa niin hyvin valkoisilta kuin punaisiltakin. Eivätkä herrat olleet punakapinan alkuunpanijoita, vaan sydämettömät yllyttäjät ja kansan pettäjät. — Mutta en ole tullut tänne väittelemään Vapun kanssa asioista, joita Vappu ei ymmärrä, vaan tuomaan Vapulle vähän vaatteita.

Hän ojensi Vapulle tuomansa vaatekappaleet, hameen, villapuseron ja huivin.

Vappu loi niihin tutkivan katseen, sieppasi ne käsiinsä ja sanoi:

— Tässä alkaakin tämä vaatteen puoli olla hyvin huonoa.

Ja Elisabetin äskeisestä huomautuksesta huolimatta hän jatkoi:

— Täällä kävi eilen eräs pitäjän mies, Taavi Keto, ja hän kertoi, että nyt herrat aikovat laskea meidän köyhien niskoille mahdottomat verotaakat, että me saamme maksaa koko sen sodan kulut. Ja se Taavi kehoitti vaan tekemään vastarintaa ja olemaan maksamatta, sillä olemme jo muutenkin liiaksi saaneet kärsiä.

— Se oli ilmeisesti noita ilkeämielisiä kiihoittajia, jotka pettävät kansaa. Vapun ei pidä niitä kuunnella. Veroja tietysti korotetaan, mutta kaikille, ei vaan köyhille. Ja tämä korotus tapahtuu jokaisen varojen mukaan. Siltä, jolla ei mitään ole, ei voida mitään ottaa. Muuten on ikävää, että Vappu aina on näin katkera. Eikö Vappu käsitä, että esimerkiksi minäkin elän työlläni. Minä vaan teen toisenlaista työtä, taidetyötä. Paraikaa minulla on tekeillä alttaritaulu pitäjän kirkkoon.

— Se sama Taavi Keto sanoi, ettei pitäisi ollenkaan olla kirkkoja, eikä pappeja. Ja se sanoi, että ei tarvitse uskoa taivaaseen eikä helvettiin.

— Jos emme usko, että ulkopuolella meitä on taivas ja helvetti, tulee meidän kuitenkin uskoa siihen taivaaseen ja helvettiin, joka on omassa sydämessämme. Tarkoitan hyvään ja pahaan, joka on jokaisen sydämessä.

Vappu tuijotti tylsänä eteensä, ja Elisabet huomasi, ettei hän kyennyt käsittämään tällaista puhetta, ja hän sanoi lähtiessään:

— Kun Vappu täydelleen paranee, olisi meillä työtä vihannespuutarhassa. Ja sitten Vappu tulee ruualle ja kahville meidän keittiöömme…

Palatessaan Koivukosken pihalle tapasi Elisabet pojan polkupyörineen. Hän oli tuomassa kirjettä Louhivaaran hovista Everseniltä. Poika sanoi siihen odotettavan vastausta.

Elisabet vetäytyi kuistikolle kirjettä lukemaan. Eversen kirjoitti:

'Kunnioitettava Rouva Borg!

Riennän ilmoittamaan suuren pahoitteluni tämänpäiväisen menettelyni johdosta. En tahdo sitä puolustaa, vaan koetan sitä selittää. Sain muutamia hyviä tovereita luokseni kaupungista. Heillä oli mukanaan juomatavaroita, ja näihin aikoihin, joina väkijuomien saanti on vaikeaa, tulin maistaneeksi liiaksi. Siitä johtui, etten tänään voinut hillitä tulista luontoani. En rohkene pyytää Teiltä anteeksi, sillä pelkään että paheksumisenne on siksi suuri. En myöskään oleta, että olisitte halukas jatkamaan muotokuvani maalaamista. Mutta olen jo tullut Teitä melkoisesti vaivanneeksi ja kysyn sentähden, millä saan korvata vaivanne ja ajanhukkanne. Uskokaa, että kaiken käytökseni alkusyynä on ollut ihailu Teitä kohtaan, vaikka se valitettavasti kehittyi väärään suuntaan.

Pyydän vastausta.

Syvästi valittaen ja kunnioittavimmin:

Julius Eversen.'

Elisabet istuutui kirjoituspöydän ääreen ja vastasi kapteeni

Eversenille:

'Kiittäen kirjeestänne saan sen johdosta mainita, että se työ,

jonka ehdin omistaa muotokuvanne maalaamiseen, oli niin vähäinen,

etten katso voivani vastaanottaa siitä mitään korvausta.

Puolestani valitan sitä tapaa, jolla hädissäni vastasin

menettelyynne.

Kunnioittaen

E.B.'

Hän sulki kirjeen kuoreen ja antoi sen polkupyöräilijälle.