Читать книгу Surun tie: Romaani - Hahl Jalmari - Страница 6

Sisällysluettelo

Aurinko oli jo kotvan aikaa ollut maillaan, heinäkuun loppupäivien iltahämärä tummeni tummenemistaan. Vastakkaisen rannan kalliometsä heijastui sinisen mustana järveen ja taivas hohti päivänlaskun kohdalla upean keltaisena.

Elisabet ja Hannes Borg olivat järvellä kokeneet verkot. Kalansaalis oli ollut runsas. Särjet ja ahvenet sätkähtelivät veneen pohjalla.

Laskettuaan viimeisen verkon takaisin veteen, he soutivat järven selälle, mistä aina kernaasti katselivat Koivukosken rantaa pikku taloineen, viljelyksineen ja somine metsikköineen. Tavallisesti he näillä souturetkillään kävivät vastakkaisella rannalla asti, missä jyrkkien kallioiden juurella oli kirkas "terveyslähde". Ylhäällä kallioilla oli tasainen paikka, mistä avautui laaja näköala yli seudun, aina kirkonkylään asti. Elisabet kertoi sieltä ylhäältä löytäneensä paikan, joka oli soveltunut maalattavaksi häneltä pitäjän kirkkoon tilattuun alttaritauluun.

— Tuletko pian katsomaan luonnostani? hän kysyi. Olisi hauskaa kuulla sinun mielipiteesi.

Hannes Borg sanoi tekevänsä sen jo seuraavana päivänä. Samalla hän pahoitteli, että niin moni Elisabetin maalaamista pienistä tauluista kapinan aikana oli tärveltynyt.

— Vähitellen alan maalata sinulle uusia, lohdutti Elisabet.

— Ne olivat käyneet minulle rakkaiksi, sinä olit kiinnittänyt kankaalle niin monta herkullista palaa tästä kodin ympäristöstä. Enimmin minua kuitenkin pahoittaa se, että nuo raakalaiset tärvelivät sen pienennetyn kopion, jonka teit minulle "Atenalaisten laulusta". Se oli sinun kaikkein parhaitasi ja minun silmissäni harvinaisen kaunis taideteos. Se uhkui nuoruuden innostusta kauniiseen ja hyvään. Sen he tahrasivat jollakin likaisella lähtemättömällä aineella ja kaiversivat puukolla kehykseen: "Lahtarikaarti".

Hannes Borg huomasi, että Elisabet kalpeni hänen mainitessaan maalausta "Atenalaisten laulu", ja nyt johtui hänen mieleensä, että siihen tauluun liittyi surullisia muistoja Elisabetin entisyydestä.

Hetken kuluttua Elisabet virkkoi:

— Kunhan pääsen tästä alttaritaulusta, rupean katsomaan mitä tuosta hävityksestä mahdollisesti vielä olisi korjattavissa.

Myöhäisen hetken vuoksi he päättivät palata kotia.

Saatettuaan sisarentyttärensä hänen asuntoonsa Hannes Borg tapansa mukaan lähti pienelle iltakävelylleen.

Rob Roy, joka oli levännyt pihaportaiden luona, liittyi hänen seuraansa. Hedelmäpuutarhan kohdalla se äkkiä rupesi murisemaan.

Hannes Borg katsahti mansikkamaahan ja näki siellä kyyristyneenä miehen, joka koiran murinan kuullessaan koetti lymyillä kyyristymällä vielä syvemmälle.

Hannes Borg lähestyi puutarhanaitaa ja kysyi:

— Kuka on siellä mansikkamaassa?

Hitaasti ja vastahakoisesti sieltä kohosi pystyyn nuori mies, joka veti mustaa lerppahattuaan syvemmälle kasvoilleen.

Hannes Borg huomasi, että se oli Vapun Junu, köyhän mäkitupalaisen poika.

— Enhän minä muuta, sanoi Junu hetken kuluttua matalalla äänellä — kuin tässä ohikulkiessani noukin muutaman mansikan.

Hannes Borg huomasi iltahämystä huolimatta, että Junun huulet ja kädet olivat marjoista vallan punaiset.

Hän sanoi vakavasti, mutta lempeästi:

— En sure niitä mansikoita, jotka olet syönyt. Moitin vaan sitä, että olet tullut puutarhaani salaa ja omin lupinesi ottanut marjoja.

Rob Roy oli nyt alkanut äkäisesti haukkua Junua, mutta sen isäntä sai sen vaikenemaan. Sitten hän sanoi Junulle, joka neuvottomana seisoi siinä mulkoillen kulmiensa alta:

— Jos olet työttömänä, Junu, voit saada täältä Koivukoskelta vähän työtä. Aion pian ruveta kaivauttamaan ojia isolla suolla.

Junu mörähti vastaukseksi:

— En tiedä, kannattaako ruveta töihin täällä kotona. Lähden ehkä tästä metsätöihin. Siellä tienaa aina enemmän. Hän nykäisi lerppahattuaan ja aikoi poistua.

— Onko äitisi vielä sairas? kysyi Hannes Borg.

— Onhan se jo maannut siinä pari kolme päivää.

— Mikä häntä vaivaa?

— Vilustunut kai se on saunan jälkeen ja valittaa särkyä jäsenissä.

— Tahdotko odottaa hiukan, niin noudan sisältä äidillesi vähän lääkkeitä?

— Eiköhän se siitä parane ilmankin, sanoi Junu tylysti ja alkoi poistua.

Hannes Borg palasi sisälle.