Читать книгу Surun tie: Romaani - Hahl Jalmari - Страница 9

Sisällysluettelo

Samaan aikaan kun Hannes Borg oli käymässä Kuuselassa, sujui

Elisabetilta maalaaminen erinomaisesti.

Kapteeni Eversen oli tuonut entistään isomman ja komeamman ruusuvihon, ja kun hän tapansa mukaan suudellen Elisabetin kättä ojensi sen hänelle, tunsi Elisabet, että hänen henkensä löyhkäsi väkeviltä. Kahvipaussin alussa kuistikolla Eversen siirtyi istumaan liian lähelle Elisabetia, joka hankki asiaa sisälle ja sieltä palattuaan kahvikuppineen asettui toiselle puolelle pöytää.

Kapteeni oli hyvällä tuulella ja kertoi puheliaasti vaikutelmiaan sotilasvuosiltaan Venäjällä. Vaikka hänen keskustelussaan olikin ylhäisen maailman piireihin tottuneen miehen sileä ja hienokäänteinen sävy, kuulsi siitä kuitenkin esiin joltinenkin kerskuruus ja halu korostaa omaa osaansa. Hän mainitsi mielellään kreivittäriä ja suuriruhtinattaria, joiden kanssa oli seurustellut "intiimisti", ja viehättyi värikkäästi kuvaamaan erään suuriruhtinaan palatsissa vietettyä orgiaa, jonka osanottajat olivat esiintyneet Aatamin ja Eevan puvuissa. Ylhäinen orgian toimeenpanija vähän väsähti keskellä yöllistä hurjastelua ja otti silloin virkistyäkseen samppanjakylvyn marmorialtaassa. Kylvyn aikana soitti näkymätön orkesteri kiihoittavaa kappaletta, jonka säestäminä tanssijattaret ammeen ääressä harsoja heilutellen, mutta muuten tuiki puvuttomina, tekivät kiehtovia liikkeitä… Elisabet, jonka mielestä tällaiset realistiset kuvaukset paremmin soveltuivat herraseuraan, oli käynyt totiseksi ja sanoi hetken kuluttua:

— Tuollaiset orgiat todistavat oikeastaan suurta henkistä onttoutta ja dekadenssia ja olivat luullakseni luhistuvan Venäjän viimeisiä perikadon syitä.

Eversen vastusti:

— Siltä voi tuntua vakavista suomalaisista, joilla on kylmempi ja hitaampi tempperamentti. Minusta ei. Sukuni on kotoisin Tanskasta, mutta äitini puolelta on suoniini valunut slaavilaista verta. Huumaavaa se oli, tuo elämä! Ja nuo Pietarin hovipiirien naiset — niissä vasta oli intohimoa ja tulta! En silti tahdo moittia suomalaisia naisia. Heillä on oma viehätyksensä, ehkä etupäässä sentähden, että he ovat vaikeammin valloitettavissa. Onhan heissäkin intohimoa, mutta se piilee syvemmällä, kova ulkokuori on ensin puhkaistava…

Emännän tarjottua kolmatta kuppia, josta vieras kohteliaasti kieltäytyi, he päättivät vielä hetken jatkaa maalaamista.

Toinen puoli Elisabetin salia oli järjestetty maalausatelieeksi, jonka leveistä ikkunoista ja lasikatosta sisälle tulvivaa valoa tarpeen mukaan saattoi lieventää vaaleilla tai tummahkoilla verhoilla. Elisabetin mielestä iltapäivä-aurinko heloitti häikäisevänä ja hän veti esiin muutaman verhon. Sitten hän asettui matkan päästä katselemaan keskeneräistä muotokuvaa. Eversen riensi hänen viereensä ja kysyi katsellessaan hänen yksinkertaista, mutta aistikasta avokaulaista kesäpukuaan:

— Onko teidän muotokuvaanne koskaan maalattu, rouva Borg? Jos minulla olisi siveltimen taito, en voisi löytää viehättävämpää mallia kuin te…

Hän oli vallan lähellä Elisabetia, tunsi hänen ihonsa raikkaan ja terveen tuoksun, näki hänen somasti kaarevan povensa ja kaunisviivaisen, hiukan ruskettuneen niskansa, ja voimatta hillitä kuohahtavaa intohimoaan, hän painoi tuohon niskaan hehkuvan suudelman.

Elisabet pakeni pelästyneenä maalausjalustan ääreen. Mutta Eversenin raju intohimon puuskaus siitä vaan kiihtyi. Hän riensi Elisabetin jälkeen ja tarttui häntä voimakkaasti vyötäisistä, aikoen vetää hänet syliinsä, kuiskaten:

— Te olette kiehtovin nainen, jonka koskaan olen tavannut. Mies voi teidän tähtenne tulla vallan hulluksi.

Tehden epätoivoisen ponnistuksen Elisabet kiskaisi itsensä irti hänen käsivarsistaan. Ja kun Eversen sittenkin lähestyi häntä, silmät kiiluen hillitöntä himoa, tempasi Elisabet hädissään maalausjalustalta keskeneräisen muotokuvan ja löi sillä ahdistajaansa vasten kasvoja.

Maalattu kangas osui Eversenin otsaan, joka tahrautui tuoreesta maalista, hän peräytyi ja alkoi nenäliinallaan pyyhkiä pois maalia, mutisten:

Iltapäivä — Te ette aina ole ollut yhtä ankara ja pidättyväinen miesten ihailuun nähden, rouva Borg.

Elisabet, jonka hermot olivat kovassa kiihoituksessa, paiskasi sameaksi tahrautuneen maalauksen jalustan juurelle ja huudahti:

— Emme siedä täällä Suomessa pietarilaisia hovitapoja, emme varsinkaan nyt enää, kun Suomi on venäläisistä vapaa.

— Rouva Borg, sanoi Eversen kähisten, vain yksi henkilö on elämässäni solvannut minua siihen tapaan kuin te äsken… noin kouraantuntuvasti. Se oli eräs toverini Pietarin kadettikoulussa. Voin vakuuttaa, että se tuli hänelle hyvin kalliiksi. Mutta te olette nainen, en voi vaatia teiltä sellaista hyvitystä. Naiset saattavat joskus käyttää heikkouttaankin puolustuskeinona.

— Ja miehet käyttävät voimaansa raakuutena.

Näin sanottuaan Elisabet poistui salista, sulkien jälkeensä oven.

Hetken kuluttua hän makuuhuoneestaan kuuli auton jyskytyksen ja näki

Eversenin kiiltävissä ajoneuvoissaan huimaa vauhtia kiitävän pois.