Читать книгу Surun tie: Romaani - Hahl Jalmari - Страница 5

Sisällysluettelo

Hannes Borg muisti, että metsänhoitaja Forsgrén häntä odotti ja kysyi lähtiessään: — Vieläköhän ehdimme tänä iltana käydä verkot kokemassa. Forsgrén viipyy tavallisesti myöhäiseen.

Elisabet vastasi:

— Aion valvoa tänään ja kirjoittaa muutamia välttämättömiä kirjeitä.

Voimme tavata myöhemminkin, jos tahdot.

Metsänhoitaja Forsgrénin käynnit olivat Hannes Borgille tervetulleet. Sillä vaikka kummankin harrastusmaailma oli erilainen, oli ajatusten vaihto heidän välillään virkistävä.

Metsänhoitaja istui puutarhanpuoleisella kuistikolla teelasinsa ääressä. Hänellä oli yllään vihreällä kauluksella ja vihreillä rinnusliepeillä koristeltu takki ja päässä kapealierinen huopahattu. Tämä ulkoasu sai hänet muistuttamaan tyrolilaista alppimetsästäjää.

— Hyvää iltaa ja terve tulemaasi pitkistä ajoista, huudahti Hannes Borg. — Onpa hauska, että veli vihdoinkin on terve ja että taas saa nähdä sinut noin reippaana!

— Mutta kovalle se tauti otti. Ajattele, että minun täytyi piileskellä pari viikkoa metsässä, nukkua heinäladossa, jopa yksi yö ladon lattian alla, kun punaiset kävivät siellä kotitarkastuksella.

— Se ei suinkaan parantanut vanhaa leiniäsi.

— No ei, totisesti. Kun pääsin jälleen ihmisten ilmoille, oli minulla niin kova särky niskassa ja jäsenissä, että luulin tulevani elinkautiseksi rammaksi. Helsingissä, yksityisessä sairaalassa, sitten kuitenkin paranin. Mutta yhä vielä, varsinkin huonolla säällä, tuntuu säärissä pahalta. Mutta viis siitä! Onhan nyt niin paljo sellaista, josta rehellinen suomalainen voi iloita.

— On kyllä, mutta on myös paljo sellaista, mikä tekee alakuloiseksi. Tämä alituinen riitaisuus ja rikkinäisyys. Tuo ainainen kyseleminen, mihin puolueeseen se ja se kuuluu. Ja jos asianomainen kuuluu toiseen puolueeseen, hänellä kyselijän silmissä tuskin on oikeata ihmisarvoa.

— Antaa heidän riidellä, huudahti metsänhoitaja, sivellen lyhyttä harmahtavaa partaansa. Eivätköhän lopulta saane siitä tarpeekseen. Se on sentään pikkuseikka sen rinnalla, että maa nyt on vapaa — ajattelehan, ryssä on karkoitettu pois, eikä se enää pääse tänne isäntänä rehentelemään, tuo piru. Siitähän saattaa tulla vallan haltioihinsa ja nuoreksi jälleen.

— Voit olla oikeassa. Ehkä minä liiaksi takerrun olojemme varjopuoliin, vaikka ilon aihetta onkin olemassa runsaammin.

— Niin, sinä piintynyt pessimisti. — Mutta etpä sinäkään, kuulemani mukaan, päässyt helpolla siitä jupakasta. Tietysti sinua suojeluskunnan johtajana erityisesti vainottiin.

— Olin tuomittu ammuttavaksi, mutta pelastuin viime hetkellä.

Samassa tuli Henrika ilmoittamaan, että illallinen oli valmis. Hannes Borg kehoitti vierastaan käymään ruokasaliin, selittäen, että se oli ainoa huone, joka kapinan hävityksen jälkeen oli suhteellisessa kunnossa.

— Muissa huoneissa vallitsee vielä hirveä epäjärjestys. Punaiset olivat sijoittaneet tähän asuntooni "kansliansa". Huoneissani he lisäksi panivat toimeen ampumaharjoituksiaan ja käyttivät muun muassa seiniä koristavia tauluja maalipilkkana. Useat niistä ovat kurjassa tilassa. Sitäpaitsi he jättivät joka paikkaan "puumerkkinsä", seinät ovat täynnä rivoja kuvia ja kirjoituksia. Kaikenlaista romua, ruuan jätteitä, tyhjiä sardiinilaatikoita ja likaisia vaateriekaleita oli kasattu permannoille. Kirjoistani oli revitty lehtiä, niitä oli töhritty ja heitelty sikin sokin ympäri huonetta. Vaikka siitä jo on kulunut kuukausia, en ole jaksanut käydä käsiksi perinpohjaiseen järjestämistyöhön.

Metsänhoitajan tavallisesti hymyilevät kasvot olivat käyneet vakaviksi ja hän virkkoi:

— Surullista on, että tämä kapina paljasti kansassamme niin paljon raakuutta ja eläimellistä julmuutta. Sanottakoon vaan, että se johtui vanhan aasialaisen verivihollisemme kiihoituksesta ja inhoittavasta esimerkistä. Vastaanottavaisuutta ja ainestakin kuitenkin piili tässä kansassa, ja se tietoisuus on surmannut monen ihanteelliset unelmat.

— Minut se toistaiseksi on siihen määrin lamauttanut, että henkinen työ on ollut minulle vallan mahdoton. Ja olen joskus epäillyt tokko ponnistukseni tällä paikkakunnalla kansan sivistämiseksi ja kohottamiseksi sanottavasti hyödyttävät. Entinen oppilas- ja kuulijakuntani on kuivunut vähiin, ja katkerinta on, että muutamat iltakouluni oppilaista, joilla luulin olevan oman vakaumuksensa, antoivat houkutella itsensä punaisten puolelle. Olen hyvin usein viime aikoina itseltäni kysynyt: Voiko ihminen yleensä toisen ihmisen vaikutuksesta tulla paremmaksi?

— Minun käsitykseni on se, ettei ihmistä ainakaan paljoa voi muuttaa kasvatuksen ja hyvän esimerkin kautta. Luonnostaan hyvät pysyvät hyvinä ja voivat vielä vaurastua hyvässä. Mutta pahat pysyvät pahoina, vaikka heille puhuisi kuin Herran enkeli.

— Eiköhän veli ole yksipuolinen, jakaessaan ihmiset kahteen toisistaan jyrkästi eroitettuun ryhmään. Onhan väliasteita. Kaikista pettymyksistäni huolimatta en minä puolestani vielä tahtoisi heittää kirvestä järveen. Ollessani ennen ammattiopettajana huomasin kuinka vähän tällaiselle opettajalle jää aikaa ja tilaisuutta vaikuttaa oppilaidensa luonteen kehitykseen. Ryhdyttyäni tähän vapaaseen ja yleistajuiseen opetukseen olen kokeiluistani saanut rohkaisua. Mutta sitten tuli tämä kapina, eroitti ihmiset toisistaan ja käänsi kaikki ylösalaisin. Ehkä sentään kapinan iskemät haavat vielä kerran paranevat. Täytyy alkaa alusta. Luulen, että hyvyydellä ja epäitsekkyydellä voi saada jotain aikaan.

— Minulla on siitä toinen käsitys ja huononlainen kokemus. Tiedät, että hoidan tilani metsät itse. Mutta maanviljelykseni olen luovuttanut vuokralle. Arentimiehen ja minun välit eivät ole hyvät, sillä hän on kiero. Vuokraansa hän ei koskaan maksa säännöllisesti, paraikaa hänellä on melkoinen määrä rästinä. Ymmärrän, että hänellä on vaikeutensa, ja olen sentähden odottanut ja ollut kärsivällinen. Mutta hän väärinkäyttää lempeyttäni, tuhlaa rahaa turhuuteen. Jos ei hänellä olisi perhettä, olisin jo sopimusajan päätyttyä erottanut hänet.

— Sinun pitäisi antaa maasi osaviljelykselle. Puhumme siitä toiste tarkemmin.

— Niin, noista sinun uudenaikaisista maanviljelyshaaveiluistasi. Älä luule, että saat minua niihin houkutelluksi.

— Saammepa sitten nähdä.

He olivat lopettaneet syöntinsä ja nousivat.

Ennen lähtöään sanoi metsänhoitaja:

— Olemme tässä puhuneet kaikenlaista, ja niin olin vähällä unhoittaa, että minulla oli sinulle asiaakin, tai oikeammin vaimollani. Näetkös, siellä meillä on kuukauden päivät asunut nuori neitonen, vaimoni serkun tytär. Hänellä on kova halu antautua näyttelijäksi, ja kun tiedetään, että sinä niitä taideasioita harrastat ja ymmärrät, niin toivoisi hän saavansa sinulta vähän neuvoja.

— Kaiketi olette koettaneet saada tuon neitosen luopumaan teatterihaaveistaan, — tarkoitan, olette kai selittäneet kuinka vaikea ja ohdakkeinen ala se on, ja että täytyy omata aivan erikoisia lahjoja, jos tahtoo tulla huomatuksi.

— Minä kyllä olen koettanut panna parastani. Mutta hän on vaimostani saanut vahvan liittolaisen, ja tiedäthän, että kun naisväki saa jotain päähänsä, olemme me miehet voimattomia.

— Kernaasti teen minkä voin — teidän tähtenne. Mutta sen sanon suoraan, etten lähiaikoina ehdi kiinnittää paljoa huomiota muuhun, minä kun taas rupean virkoamaan omille töilleni.

Forsgrén nousi kääseihinsä, puristettuaan moneen kertaan Hannes

Borgin kättä ja kehoitettuaan häntä pian käymään Kuuselassa.