Читать книгу Mehiläisten elämä - Maurice Maeterlinck - Страница 14

Sisällysluettelo

Missä ilmenee "pesän henki" ja kenessä se ruumiillistuu? Se ei ole linnun erityisen vaiston kaltainen, joka saattaa sen rakentamaan taidokkaasti pesänsä sekä etsimään toisia taivaanääriä muuttoajan lähestyessä. Se ei myöskään ole mikään lajin koneellinen tottumus, siten että laji vain sokeasti tahtoo elää ja että se törmää sattumuksen kaikkia kulmia vastaan, niin pian kuin odottamaton asianhaara rikkoo ilmiöiden tavallisen sarjan. Päinvastoin se seuraa askel askeleelta kaikkivaltiasten asianhaarojen vaihtelevaa kulkua älykkäänä ja neuvokkaana orjana, joka saattaa hyväkseen kääntää herransa arveluttavimmatkin käskyt.

Se hallitsee ja vallitsee säälimättä, mutta tunnollisesti ja ikäänkuin jonkun suuren velvotuksen alaisena, kokonaisen siivekkään kansan rikkauksia, onnea, vapautta ja elämää. Se järjestää päivästä päivään synnytyksien lukumäärän ja sovittaa sen säntilleen ketoja koristavien kukkien runsauden mukaan. Se julistaa kuningattaren valtansa menettäneeksi sekä ilmottaa hänelle lähdön välttämättömyyden, pakottaa hänet synnyttämään tulevia kilpailijoitansa, kasvattaa näitä ruhtinaallisesti, suojelee niitä niiden äidin valtiollista vihaa vastaan. Kirjavien kukkasien runsaudesta, kevään aikaisemmasta tai myöhemmästä tulosta ja häälennon mahdollisista vaaroista riippuen se joko sallii neitseellisten ruhtinattarien esikoisen surmata nuoret, kuningattarien laulua hyräilevät sisarensa niiden kehdoissa, taikka kieltää niiden surmaamisen. Toisinaan, kun vuodenaika on kulunut pitkälle, kun kukkien aukiolon hetket ovat lyhenneet, se käskee työmehiläisiä itse surmaamaan koko kuninkaallisen sukukunnan, siten lopettaakseen vallankumousten aikakauden ja jouduttaakseen hyödylliseen työhön ryhtymistä.

Tämä henki on varovainen ja säästäväinen, ei kuitenkaan saita. Se tuntee nähtävästi luonnon tuhlaavaiset ja hieman hullut lait kaikesta mikä koskee rakkautta. Siksipä se myös sallii kesän ylellisten päivien kestäessä kolmen- tai neljänsadan, paljon tilaa vaativan kuhnurin olla ja elää, niin huimia, taitamattomia, tyhjää toimittavia, vaativaisia, hävyttömän laiskoja, meluavia, ahnaita, raakoja, siivottomia, kyllästymättömiä ja suunnattoman suuria kuin ne ovatkin, sillä niiden joukostahan vasta syntyvä kuningatar on valitseva rakastajansa. Mutta sitten, kun kuningatar on hedelmöittynyt, kun kukat avautuvat myöhemmin ja sulkeutuvat aikaisemmin, se säätää kylmäkiskoisesti jonakuna aamuna, että ne ovat kaikki samalla kertaa surmattavat.

Se järjestää jokaisen työmehiläisen työn. Niiden iän mukaan se määrää niille eri tehtäviä: sen määräyksestä lastenpiiat hoitavat toukkia ja koteloita, hovinaiset pitävät huolta kuningattaren ravinnosta ja pitävät häntä alinomaa silmällä; tuulettajat viilentävät tai lämmittävät pesää siipiään räpyttelemällä sekä jouduttavat hunajassa olevan liian veden haihtumista; sen määräyksestä arkkitehdit, muurarit, vahanmuovailijat ja kuvanveistäjät ryhmittyvät ketjuun ja rakentavat kennokakut. Sen määräyksestä saaliin kokoojat hakevat kedoilla kukista hunajaksi valmistettavaa mesinestettä, siitepölyä toukille ja koteloille ravinnoksi, kittausvahaa (propolis) rakennuksien tiivistämiseksi ja vahvistamiseksi sekä suvun kasvavalle polvelle tarpeellista vettä ja suolaa. Tämä sama henki säätää tehtävän kemisteille, jotka tiputtamalla pistimistään pisaran muurahaishappoa hunajaan tekevät sen säilytyskelpoiseksi, ja samoin kannentekijöille, jotka umpeen tukkivat niiden kammioitten suut, joiden sisällys on tuleentunut, lakaisijoille, jotka pitävät huolta katujen ja torien mallikelpoisesta puhtaudesta, ruumiinkantajille, jotka vievät kauas pois kuolleitten ruumiit, päävahdin naissotureille, jotka päivin ja öin valvovat pesän suulla sen turvallisuutta, kuulustelevat tulevia ja meneviä, tarkastavat nuoria neitosia niiden ensi kertaa pesästä lähtiessä, pelottavat irtolaisia, maankiertäjiä ja rosvoja, karkottavat pesään tunkeutuneita muukalaisia, kootuin joukoin ahdistavat pelättäviä vihollisia ja, jos niin tarvitaan, sulkevat pesän suun vallituksella.

Vihdoin määrää "pesän henki" hetken, jolloin vuotuinen suuri uhri on toimitettava suvun hyväksi—tarkotan parveilua—jolloin kokonainen kansa, saavuttuansa onnensa ja valtansa kukkuloille, äkkiä jättää nousevalle sukupolvelle kaikki rikkautensa, linnansa, asuntonsa ja vaivojensa hedelmät lähteäkseen kaukaa muualta maailmasta etsimään uutta isänmaata, jossa sitä odottaa epävarmuus ja puute. Tämä on teko, joka, tietoisena tai tiedottomana, varmaankin on inhimillistä moraalia korkeammalla. Toisinaan se johtaa perikatoon, se köyhdyttää joka tapauksessa, se hajottaa onnellisen kaupungin totellaksensa lakia joka on yhteiskunnan onnea korkeampi. Missä tuo laki on säädetty, joka, niinkuin piakkoin saamme nähdä, ei suinkaan ole niin tuhoisa ja sokea kuin voisi luulla? Missä paikassa, missä lainsäätäjäkokouksessa, missä neuvostossa, millä yhteisellä alalla se asustaa, tuo henki, jota kaikki tottelevat ja joka itse vuorostaan on sankarillisen velvollisuuden ja alati tulevaisuutta tähtäävän järjen määräysten alainen?

Mehiläisten laita on sama kuin useimpien tämän maailman ilmiöitten. Tarkastelemme muutamia niiden tapoja ja sanomme: näin ne tekevät, sillä tavoin ne työskentelevät, näin niiden kuningattaret syntyvät, niiden työntekijät pysyvät impinä, ne parveilevat siihen ja siihen aikaan. Luulemme ne tuntevamme emmekä pyydä enempää. Näemme niiden rientävän kukasta kukkaan, huomaamme pesän hyörinän ja pyörinän; niiden elämä tuntuu meistä hyvin yksinkertaiselta, ja arvelemme sen niinkuin muittenkin olijain elämän rajottuvan vain ravinnon hankkimisen ja suvun lisäämisen vaistomaisiin huoliin. Mutta antakaamme katseemme tunkeutua syvemmälle ja koettaa saada asiasta selkoa: näemme edessämme luonnollisimpienkin ilmiöiden pelottavan monimutkaisuuden, näemme edessämme järjen, tahdon, tarkotusperien, loppumäärän, keinojen ja syitten arvotuksen, pienimmänkin elämäntoiminnan käsittämättömän järjestyksen.