Читать книгу Mehiläisten elämä - Maurice Maeterlinck - Страница 21

Sisällysluettelo

Sitä ei ihminen varmaankaan tekisi, väitettänee; siinä on muka yksi niitä tosiasioita, mitkä todistavat ettei tässä elinjärjestössä, kaikista sen ihmeistä huolimatta, kumminkaan ole ymmärrystä eikä todellista itsetajuntaa. Mitäpä me siitä tiedämme? Lukuunottamatta sitä sangen luultavaa seikkaa, että toisilla olennoilla on toisenlainen järki kuin meillä, järki joka saa aikaan hyvin toisenlaisia, mutta ei silti alempiarvoisia tuloksia, niin kykenemmekö me, jotka alati pysyttelemme ahtaan inhimillisen näköpiirimme rajoissa, arvostelemaan kaikkia hengen ilmiöitä? Jos vain näemme kahden tai kolmen henkilön puhelevan ja viittoilevan ikkunan takana, kuulematta mitä he toisilleen sanovat, on meidän jo sangen vaikeata aavistaa heidän ajatuksensa johtolankaa. Luuletteko, että Mars tai Venus tähden asukas vuoren huipulta katsellessaan kaupunkiemme kaduilla ja toreilla liikkuvia pieniä, mustia pisteitä, joita me ihmiset olemme suunnattomassa avaruudessa, liikkeittemme, rakennuksiemme, kanaviemme ja koneittemme nojalla saisi tarkan käsityksen järjestämme, siveydestämme, rakkautemme, ajatustapamme, toivomme laadusta, sanalla sanoen sisimmästä todellisesta olemuksestamme? Hän tyytyisi merkitsemään muutaman jonkunverran hämmästyttävän tosiseikan, niinkuin me teemme mehiläisten suhteen, sekä tekisi siitä luultavasti yhtä epävarmoja ja harhaan vieviä johtopäätöksiä kuin me.

Joka tapauksessa hänen olisi sangen vaikea keksiä "noissa pienissä, mustissa pisteissä" se ylevä, siveellinen tahdonsuunta ja ihmeteltävä yksimielisyyden henki, joka mehiläispesässä ilmenee. "Mihin he pyrkivät?" kysyisi hän vuosikausia ja vuosisatoja niitä tarkasteltuaan. "Mihin he tähtäävät? mikä heidän elämänsä keskipiste ja tarkotusperä on? Ovatko he jonkun jumalan käskyjen alaisia? En näe mitään, joka heidän askeliaan ohjaisi. Tänään ne näyttävät rakentavan ja kokoovan kaikenlaisia pikkuisia esineitä huomenna ne jälleen hävittääkseen ja hajottaakseen. He kuljeksivat sinne tänne, kokoontuvat ja hajaantuvat, mutta tietämätöntä on, mitä he oikeastaan haluavat. Heidän elämänsä tarjoo nähtäväkseni monta selittämätöntä ilmiötä. Niinpä näkee sellaisiakin, jotka eivät juuri ensinkään liikahda paikaltaan. Heidät tuntee heidän loistavammasta asustaan, usein he myös ovat muita kookkaampia. He asustavat kymmenen tai kaksikymmentä kertaa suuremmissa, taidokkaammissa ja ylellisemmissä asunnoissa kuin muut. Siellä he nauttivat joka päivä tuntikausia, toisinaan myöhäiseen yöhön saakka kestäviä aterioita. Kaikki, jotka heitä lähestyvät, näyttävät heitä kunnioittavan. Ravintoaineiden tuojat tulevat naapuritaloista, vieläpä kaukaa maaseudultakin heille lahjojansa tarjoomaan. Täytynee kai otaksua, että he ovat välttämättömän tarpeellisia ja tekevät 'lajille' tärkeitä palveluksia, jos kohta meidän tutkimuskeinomme eivät vielä ole antaneet tarkkoja tietoja näitten palveluksien laadusta. Toisia taas näkee lakkaamatta vaivalloisesti raatavan suurissa taloissa, jotka ovat täynnä pyöriviä rataksia, pimeissä sopissa, satamien ympärillä ja pienillä maatilkuilla, joita kaivelevat auringon noususta sen laskuun saakka. Kaikki saattaa meidät otaksumaan, että tämä raataminen on rikoksellista. Heidän täytyy näet asua ahtaissa, likaisissa ja puutteellisissa hökkeleissä. He ovat jollakin värittömällä kudoksella verhotut. Niin suuri näyttää heidän intonsa olevan tuohon vahingolliseen tai joka tapauksessa hyödyttömään työhönsä, että he tuskin suovat itselleen aikaa syömiseen ja nukkumiseen. Luvultaan on heitä tuhat kertaa enemmän kuin edellämainittuja. Merkillistä on, että laji on voinut säilyä meidän päiviimme saakka sen kehitykselle niin epäsuotuisissa olosuhteissa. Sopii muuten lisätä, että lukuunottamatta tuota omituista kiintymystä vaivalloiseen työhön he näyttävät sävyisiltä ja kuuliaisilta ja tyytyvät niiden tähteisiin, jotka nähtävästi ovat rodun suojelijoita ja kenties pelastajia."