Читать книгу Mehiläisten elämä - Maurice Maeterlinck - Страница 23

Sisällysluettelo

Omituinen pieni yhteiskunta, joka on niin johdonmukainen, niin vakava, niin tosiasiallinen, niin tarkka ja niin säästäväinen, ja kuitenkin on niin suuren ja pettävän haaveen uhrina! Pieni päättäväinen ja syväluonteinen kansa, jota ravitsee kesän lämpö ja valo sekä kaikki, mikä luonnossa on puhtainta, kukkien sielu, s.o. aineen silminnähtävin hymy, sen liikuttavin ponnistus onnea ja kauneutta kohti, kuka meille on selvittävä ne ongelmat, jotka te olette ratkaisseet ja jotka ovat jääneet meiltä ratkaisematta, ne kokemukset, jotka te olette saavuttaneet ja meidän vielä tulee saavuttaa? Ja jos on totta, ettette ole ratkaisseet näitä ongelmoita, saavuttaneet näitä varmoja kokemuksia järjen avulla, vaan jonkun alkuperäisen ja sokean vaiston kautta, niin minkä vielä ratkaisemattomamman arvoituksen jätättekään meidän ratkaistavaksemme? Pieni kaupunki, täynnä uskoa, toiveita, salaisuuksia,—miksi sinun satatuhatta neitsyttäsi suostuu työhön, johon ei yksikään ihmisorja milloinkaan ole alistunut? Jos ne säästäisivät voimiansa, kieltäytyisivät hiukan vähemmän, alistuisivat pienemmällä innolla vaivoja kestämään, niin ne saisivat vielä nähdä toisen kevään ja toisen kesän; mutta sinä juhlahetkenä, jolloin kaikki kesän kukat niitä kutsuvat, näyttää kuolettava työn huumaus ne vallanneen, ja siipirikkoina, ruumis kutistuneena ja haavojen peittämänä ne joutuvat melkein kaikki vähemmän kuin viiden viikon kuluessa kuoleman omiksi.

"Tantus amor florum, et generandi gloria mellis", huudahtaa Virgilius, joka Georgica runoelmansa neljännessä, mehiläisille omistamassaan kirjassa on meille säilyttänyt antiikin viehättävät erehdykset, jolloin luontoa katseltiin silmin, joita vielä mielikuvituksen luomien jumalien läsnäolo häikäisi.